
Katja heräsi miehen liikahdukseen. Toni nousi hitaasti ja
äänettömästi. Katja piti silmiään kiinni. Hän kuuli
peiton kahisevan, tyynyn putoavan lattialle, varovaiset askeleet.
-Huomenta.
Askeleet pysähtyivät Katjan puhuttua. Hän avasi silmänsä.
Toni seisoi makuuhuoneen oven vieressä, valmiina pakenemaan, pakotettuna
pysähtymään vielä hetkeksi.
-Huomenta.
Toni yritti hymyillä, mutta epäonnistui ja huomenen toivotus
purkautui totisilta huulilta.
-Mä ajattelin…menisin suihkuun…jos sä vaikka…lähtisit sillä
aikaa?
Katja antoi miehen puhua. Hän ei nauttinut miehen
epämukavuudesta, mutta ei myöskään pystynyt auttamaan tätä.
-Niin, mä ajattelin, et jos sä lähtisit…tota…olis varmaan
ihan hyvä, ettei me puhuttais tästä mitään…siis Teemulle, eihän?
Toni katsoi Katjaa kysyvästi, toivorikkaasti. Katja sulki
silmänsä ja yritti pyyhkiä mielestään näyn miehestään suutelemassa jotain
naista pubin eteisessä. Näky ei haalistunut ja muistaminen teki kipeää.
Tonin, joka seisoi oven suussa, Katja oli jo unohtanut.
Ihan totta tuo mitä sanoit, mutta onko kosto sen oikeutetumpi, jos jotain olisi oikeasti tapahtunut eli tässä tapauksessa se Teemu olisi tehnyt jotain muutakin sen vieraan naisen kanssa?
Onko kosto siis suloinen, jos se on "oikeutettu" tai ainakin sillä hetkellä jotenkin perusteltu?
Joskus tuntuu, että niin on, sillä eihän muuten olisi verikostoja, kostoja kolmansiin sukupolviin, sotia jne.
Vai minkälaiseksi maailma muuttuisi, jos ei olisi kostoa laisinkaan?