-Suomen Kyselykeskuksesta, päivää. Olisikohan…
-Ihanaa, että soitit. Kiitos, kiitos, kiitos!
-Äh, Matti Ka…
-Kun kukaan ei enää koskaan soita, kaikki vain lähettävät
meilejä ja minä tulen hulluksi!
-Äh…tästä kyselystä…
-Ilman muuta, antaa tulla!
-Hmm, siis tutkimme suomalaisten onnellisuuden tasoa ja
tässä olisi…
-Tuntuu ihanalta kuulla aikuisen ääni!
-Niin, tässä olisi muutama taustakysymys ensin eli teidän
ikänne. Kuulutteko siis ikäluokkaan alle 20, 20-30…
-Liian paljon.
-Siis? Anteeksi?
-Olen liian vanha. Seuraava kysymys!
-No, sitten perheen jäsenet.
-Liian paljon.
-Anteeksi?
-Lapsia on liian paljon.
-Ahaa, ja ….
-Liian paljon ja liian äänekkäitä, paitsi nyt, kun ovat
kaikki angiinassa. Nyt on ihanan hiljaista. Ollut jo kolme päivää. Taudeissa on
omat hyvätkin puolensa. Voisivat olla aina kipeitä. Paitsi ei vatsataudissa.
Ei, ei ripulia enää. Eikä oksennuksia. Angiina on ihanaa.
-Jaa…
-Miehiä liian vähän.
-Anteeksi?
-On vain yksi mies ja sekin matkatöissä. Ei koskaan kotona.
Miehiä pitäisi olla enemmän. Ehdottomasti.
-Eli siis montako lasta? Teillä ja miehellänne siis,
näihin taustatietoihin.
-Älä turhaan teitittele, en minä niin vanha ole. Viisi.
-Viisi, siis niitä lapsia?
-No, ei miehiäkään.
-Eipä tietenkään.
-Ei. Valitettavasti. Miehiä voisi hyvinkin olla viisi ja
lapsia yksi. Tai ei yhtään. Siis lasta.
-No, sitten näihin kysymyksiin…
-Minä en ole ollut ulkona kolmeen päivään. Onko siellä
hyvä ilma?
-Ai, täällä? Onhan tuo ihan hyvä, aurinko paistaa.
-Täällä näyttää satavan. Mistä sinä soitat?
-Jyväskylästä….
-Täällä sataa. Helsingissä. Me asumme Helsingissä. Onko
Jyväskylä mukava paikka? En ole koskaan käynyt.
-Onhan tämä, siis, hmmm, siis näihin kysymyksiin…
-Ihanaa puhua jonkun aikuisen kanssa.
-Niin, ja tuota sitten…
-Tekeekö sinun joskus mieli tappaa itsesi?
-Häh…
-Tai lapsesi tai miehesi? Tai kaikki? Ja lopuksi itsesi.
-Tuota…
-Ei varmaan, sinähän et ole äiti.
-En ole…
-Minä olen äiti.
-Niin minä olin ymmärtävinäni
-Ihanaa, että joku ymmärtää! Joskus minusta tuntuu, että
tulen hulluksi!
-Tuota…
-Tai sitten minä olen jo hullu. Kai
sitä on hullu. Viisi lasta. Yksi mies. Ei se ole kovin järkevää.
-Niin…
-Vähemmästäkin sekoaa, vai mitä luulet?
-Niin…
-En minä oikeasti haluaisi ketään kuristaa. En ainakaan
kovin paljon. Vähän vaan. Muutaman.
-Niin, ette kai…
-Sinuttele vaan, minusta tuntuu kuin me olisimme jo hyviä
ystäviä.
-Jospa minä soittaisin joskus myöhemmin…
-Niin kai. Kohta joku niistä herää ja haluaa jotain. Ei
tätä kauan kestä.
-Mikä ei kestä kauan?
-Tämä hiljaisuus. Tämä onni. Sen peräänhän sinä
kyselit? Mutta, soitellaan.
*******
Pakinaperjantain 19. haaste
Paha päivä.
on ollu tosi tylsä viikko, tämä sai mut hyvälle tuulelle!
Itsekin otin aikoinani juttukaverin puutteessa jehovantodistajatkin ilomielin vastaan.
Luulisin.
Minulla ei ole viittä lasta:))
Niin, todella kätevää, ei tule kalliiksi tällaiset terapiapuhelut, Kirsi:)
Jotkut päivät ovat vaan pahoja, Tuima, ja pitää ehtiä puhua ennen kuin äidille itselleen tulee angiina!
Aika pätkä kuunnelma tulisi, Akkapaha. Heh, sarjaks. Kiitos, kiitos:)
karkoittaa lehtien puhelinmyyjät... =)
Siitä vaan tulostin laulamaan, Tiia:)
Kerro, miten onnistui karkottaminen, jos kokeilet, Hallatar:)
Onhan se edelleen, mutta puute ei ole niin paha enää. :D
Loistava.
Joo, onhan noita kappaleita harrastettu jo vuodesta 2005...:))
Obeesia, blogin kautta tavoitan kuitenkin aika paljon lukijoita päivittäin -tuskinpa kirja saisi lukijoita yhtä paljon, luulisin.
Hyvä pakina, kiitos Susupetal!
Samantapaista kommunikointia pääsi syntymään, kun savolainen mummo meni yksituumaisen lääkärin vastaanotolle valittamaan jokaikistä vaivaansa ja siinä sivussa naapuriensakin asiat ja asiattomuudet, ja lopulta roolit vaihtuivat: lääkäri uupui, mutta potilas voi hyvin.
Niinkin voi käydä:)