Kaisa oli melkein varma,
ettei ollut aikonut tappaa miestä. Melkein, mutta saattoiko ihminen nyt olla
ihan varmaan koskaan mistään?
Siinä mies nyt kuitenkin
makasi, kuollut se oli. Oli hiljaa. Kerrankin. Ei huutanut. Ei huutaisi enää
koskaan.
Ei löisi milloinkaan
enää.
Leipäveitsi oli uponnut
kahvaa myöten miehen rintaan. Kaisa katsoi veistä ja mietti pitäisikö se kiskaista pois. Veitsi oli hyvä, joululahjaksi lapsilta saatu, aito Hackman, ei
mikään turha läpyskä, vaan kovaa ja vahvaa terästä.
Sillä oli hyvä pilkkoa
vihanneksia. Paloitella perunoita keittoa varten. Leikata jälkiuunileivästä
ohut siivu.
Hyvä veitsi.
Kaikkeen.
Kaisa huokaisi ja
istuutui keittiön pöydän ääreen. Hän siveli varovasti silmäkulmaansa. Iho oli
arka miehen lyönnin jäljiltä. Mustelma nousisi. Kaisa koetti kielellään
kulmahammasta, hammas liikkui ja putoaisi, jos hän söisi jotain.
Eipä kuitenkaan ollut
nälkä.
Kaisa katsoi miestä.
Verta näkyi vähän, tuskin lainkaan. Ilman rinnassa törröttävää veistä olisi
voinut kuvitella miehen vain nukkuvan. Olihan se ennenkin sammunut keittiön
lattialle, milloin minnekin.
Kaisa potkaisi kevyesti
miehen jalkaa. Kuollut se oli. Ei liikkunut, ei hengittänyt. Ei kuorsannut.
Ei lyönyt.
Vaan jotakin sille oli
tehtävä. Pakastimeen se ei mahtunut, arkkupakastin oli jo
vuosia sitten vaihdettu kaappipakastimeen ja vaikka hyllyt ja laatikot ottaisi
pois, niin liian pieni se oli.
Mistä pakastin tuli
mieleen, sitä Kaisa ei tiennyt. Hassu ajatus kaiken kaikkiaan. Minne marjat ja
muuta pakasteet olisi sitten laittanut, jos miehen olisi lykännyt pakkaseen?
Kaisa pudisti päätään omille ajatuksilleen. Ei, pakastin oli huono ratkaisu.
Jotain muuta oli keksittävä.
Kaisa nousi, meni ikkunan
luo ja katsoi pihalle. Harava nojasi koivun runkoon, lehtikasat odottivat pois
kärräämistä talon takana olevaan kompostiin. Naapuritontilta nousi savua, ne
ryökäleet myrkyttivät koko tienoon polttamalla lehdet. Aina sai olla
pelkäämässä tulen karkaamista ja yskiä savua keuhkoista.
Päätös oli helppo. Kaisa
kiskaisi veitsen miehen rinnasta ja ihmetteli, miten vaikeasti se lähti irti. Se
oli uponnut mieheen paljon helpommin. Ihan kuin itsestään.
Kaisa pyyhki veitsen
talouspaperilla ja laittoi tiskikoneeseen. Hän ei katsonut enää miestä,
vaan lähti pihalle virittämään tulia.
Syyskuun illat alkoivat
olla viileitä.
******
Ampiaisakka antoi
alkulauseen.
Leipäveitsellä leikataan leipää, ei lihaa. Mutta tuo kuvio on yksinkertaisuudessaan hyvä. Minä ostaisin sen jos minun täytyisi.
Se jää silmiin kuvaksi vaikka katseen kääntää pois.
Niin että huomenta vaan!
Sattuuhan näitä. Ja Suomessa on naisia 110000 enemmän kuin miehiä...
Sinä paatunut nainen, Johanna!
Oh-show-tah hoi-ne-ne, maailma on täynnä tuollaisia väärinkäsityksiä!!!!
Huomenta vaan:)
Sattuuhan se, Olli. Leipäveitsellä...
Kaikkeen." :)))
Tämä sai hyvälle tuulelle ja erityisesti tuo yllä oleva. Kivan koruttomasti ja toteavasti kirjoitettu mukava pikku episodi. Toivottavasti Kaisan probleema ratkesi. Tää oli siis kiva!
Naiset tarttuvat leipäveitseen vasta viimeisenä keinona, kun eivät muuten pysty puolustautumaan.
Tosin Kaisan ei kannattaisi ruveta tuhoamaan todisteita, sillä hän tarvitsee kaiken faktan puolustautuakseen, tällä kertaa tuomioistuimessa. Kiinni hän jää kuitenkin. Ihmisen grillaaminen ei nimittäin ole mitenkään hajutonta hommaa.
tämä tarina sopi hyvin jatkoksi eiliseen elokuvailtaan. Katsoin Johnny Deppin Dead Manin, kirjoitin siitä blogiinkin. Oli hyytävä filmi.
Hehe, hyvä veitsi kaikkeen :)
Reiska, sie aina sekoitat vaktan ja viktion, voi sinnuu. Ei miulla ole Hackmania, Fiskars vaan.
Marko, tuo Deppin leffa jäi katsomatta, sääli.
Tuo otsikointi oli ihan tarkoituksella valittu, ehkä juuri kuvaamaan eräänlaisia liittoja, Tassu.
Joo, Tiia, kyllähän tästä jotenkin on yritettävä selvitä Kaisan.
(Peikko ei kyllä söisi toista peikkoa, edes raakana. Ihmiset kyllä tekevät raakana ollessaan vaikka mitä ihmeellisyyksiä. Silloin pelottaa peikkoakin. Aina ei uskalla edes uutisia katsoa.)
Parhaissa jutuissa on aina koukku, joka jää kiinni johonkin arjen esineeseen tai tilanteeseen - tässä minullekin jäi kiinni se "hyvä veitsi", nimittäin keittiössämme (varmaan monilla muillakin) asuu aina yksi, ja vain yksi, veitsi, joka tunnetaan nimellä Se Hyvä Veitsi. You know, se, joka on terävin, istuu käteen parhaiten ja jolla leikkaaminen on ilo. Nyt ajattelen tätä stooria sitten joka kerta Sitä Hyvää Veistä käyttäessäni...
Ja eikös se Kaisa (! Miksi tein siitä serkkuni kaiman?!?) ollut ihan selvästi menossa valmistelemaan talon polttamista :)
Se hyvä veitsi...
Sähkötuoliin!! No, en nyt sentään ole kuolemanrangaistuksen kannattaja, vaikka täällä taitaa moni olla.
Anonyymi, onhan se niin, että jos pakastimessa on paljon marjoja(niin kuin syyskuussa voi olla), niin onhan se ongelma. Marjapiirakkaa aamuin illoin kahden viikon ajan?
Niin, Tuima, olisihan tästä voinut tulla toisenlainenkin tarina, antautuminen, syyllisyyden tunteen kokeminen ja rangaistus, mutta voivathan ne kaikki olla vielä myöhemminkin mahdollisia.
Minä ymmärrän tuon teon, vaikkei koskaan tuollaista voi hyväksyä.
Joo, Mikko, ei se ymmärtäminen ole niin helppoa. Kun itsensäkin ymmärtäminen on välillä niin vaikeaa. Mutta ei kai sitä voi muuta kuin yrittää. Ei kai sitä hanskojakaan voi tiskiin lyödä.
On ikävää, että en muista sitä, milloin ensimmäisen kerran kuulin feminismistä. Siitä lähtien olen yrittänyt ymmärtää myös feminismiä, ja voin taata, että ymmärrykseni siitä on lisääntynyt huomattavasti.
Sen sijaan, sitä en ymmärrä, että miten tämä "mitta tulee täyteen" ja miksi sitä ennen ei voi lähteä. Viime kesänä luulin ymmärtäväni sen, mutta en usko edes täydellisen uhrautuvan rakkauden suostuvan hakattavaksi siihen asti, "kunnes mitta tulee täyteen". Luulisi lähtevän aiemmin. Voiko joku selittää? Minä haluan ymmärtää.
Esimerkiksi minulla on ollut megaväkivaltaisia ja vaarallisia kavereita. Kertaakaan he eivät ole lyöneet minua, jos olisivat, niin sen jälkeen ei oltaisi oltu enää kavereita. Olen ollut näkemässä kotiväkivaltaa ja puuttunut siihen joka kerta (kröhöm ;). Ei ole kaunista katseltavaa ja kuunneltavaa, jos naista aletaan hakata. Tunnen siis kotiväkivallan uhreja, mutta näistä naisista kukaan ei jättänyt miehiä. Miehet jätti tavalla tai toisella. Yritin ymmärtää, miehiä ymmärsin jotenkin - niillä vain kilahti päässä kun nainen oli tarpeeksi pitkään sättinyt - mutta naisia minun oli vaikea ymmärtää senkään vertaa. Rohkenen jopa sanoa, vaikka minut haukuttaisiin ja mollattaisiin lyttyyn täällä, että toisinaan vaikutti kuin naiset olisivat hieman jopa kerjänneet "löylytystä". Tämä voi kuulostaa järjettömältä, mutta sori vaan. Olen varma, että he tunsivat miehensä ja osasivat lukea merkkejä, jos minäkin osasin. Minä osasin laittaa suuni kiinni tietyssä vaiheessa kyseisten miesten kanssa keskustellessani, vaikka hankalaa se oli. Miksi naiset eivät osaa? Vai arvioivatko he rajat vain liian holtittomasti?
naisen usko rakkauden muuttavaan voimaan(kun tarpeeksi rakastaa, toinen muuttuu ja lopettaa hakkaamisen)
se, että nainen ei katsokaan ansaitsevansa parempaa suhdetta(kokee itsensä niin huonoksi, että ansaitsee lyönnit)
pelko(ei uskalla lähteä, koska mies on kertonut, että jos niin tekee, mies tappaa naisen/lapset)
riippuvuus suhteesta ylipäänsä(nainen ei kestä ajatusta yksinolosta, on mieluummin huonossa suhteessa kuin ei suhteessa ollenkaan)
sovinnon ihanuus(jotkut naiset kestävät lyönnit, koska sovinto ja miehen anteeksipyytäminen hyvittävät kaiken)
valtataistelu(nainen provosoi, katsoo, koska miehen mittaa täyttyy)
Olen myös samaa mieltä, Mikko, siitä, että nainen pystyy lukemaan merkkejä, mutta jostain syystä ne merkit joskus ohitetaan, ehkä juuri noista em. syistä ja tietenkin myös monista muista, ykilöllisistä syistä johtuen.
Nojoo, kyllä ne ajattelee muitakin.
Jos feministit sen sijaan haluaisivat vähentää naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, niin varsinkin he huomioisivat tämän teorian. Mutta heitäpä kiinnostaakin vain politikointi.