Mari ja Suvi tulivat ulos
Makuunista. Suvi hyppi ja kiehnäsi Marin ympärillä, eikä lakannut puhumasta.
-Ostetaanko me kiskalta tai
kaupasta karkkia? Voidaanko me ostaa myös sipsiä, äiti? Ja limua? Katotaanko me
Lumikki heti kun tullaan kotiin? Miks
Makuunissa on niin kallista karkkia? Onks kiskalla halpaa?
Mari ei vastannut.
-Mari! Mariiiii!
Anne istui paikallisen terassilla
ja heilutti kättään.
-Tuu kaljalle, Anne pyysi.
–Ihana ilma.
-Pitäiskö? Yks kalja maistuis
kyllä. Mitäs sanot, Suvi, istutaan vähäks aikaa. Mä ostan sullekin cokiksen.
-Mä en haluu. Mä haluun
kattoo Lumikkia.
-Myöhemmin. Odota siinä, mä
käyn hakemassa meille juotavaa.
Mari meni sisälle kuppilaan
ja osti kaljan ja cokiksen. Samalla hän tilasi pizzan.
-Mä otin meille pizzan, voidaan
syödä se täällä, niin ei tarvi duunata safkaa himassa. Täs on sun cokis. Istu
alas.
-Mä haluun kattoo Lumikkia.
-Ei nyt.
Mari tyhjensi lasin
puolilleen. Suvi seisoi edelleen pöydän vieressä, eikä suostunut istumaan.
-Sisällä on karaoketanssit
illalla, Anne kertoi.
-Se olis kivaa. Mut en mä
taida päästä.
-Mikset? Laita Suvi sille sun
naapurilles.
-Niin. Se voiskin olla. Jos
mä soitan Helenalle. Niin mä voisin tehdä.
Mari kaivoi kännykän
laukustaan.
-En mä haluu mennä Helenalle.
Ei siel voi katsoo videoita. Ei sillä oo videoita. Äiti, sä lupasit.
-Joo, joo, oo nyt hiljaa, mä
puhun Helenan kanssa. Katsotaan se video sitten huomenna. Ihan heti, kun
herätään ennen kuin se pitää palauttaa. Ole nyt hiljaa. Ai, Helena, moi,
kuule...
Kuinkahan paljon ihmisillä on muistissa lupauksia lapsuudesta, "sitten mennään isin kanssa kalaan", "sitten mennään Linnanmäelle", "sitten, kun olet isompi".
Sitten, ei silloin.
Ei minulle ole tehty noin, enkä ole itse tehnyt vastaavaa temppua, mutta koskettavan aidosti kun kirjoittaa niin saa suuret tunteet liikahtamaan lukijan päässä. Kiitos muistutuksesta. Olen ansiostasi varmasti piirun verran parempi ihminen tänään.
Se on niin pienestä kiinni välillä, joskus ne hetket ovat niin pieniä, ettei niitä edes huomaa.
Ellei ole lapsi.
Äh, nyt minulla on paha mieli, kun pahoitan ihmisten mieliä. Pitäisi joskus saada aikaiseksi vähän positiivisempaa tekstiä, mutta kun näkee maailman niin nurjasti kuin minä :( Nojaa, näen minä hyviäkin asioita. Pitäisi vaan muistaa kirjoittaa niistä.
Mutta kannatan myös positiivsten asioitten näkemistä.
Vaikka kuka meistä on täydellinen koko ajan?
Ai niin, edellinen postaus OLI positiivinen, eikä siihen tullut yhtään kommenttia! No, toisaalta IhaNaiset on saanut kommentteja ja ovat kait aika positiivisia runoja...?
Ja muutamaa kirjoitusjuttua, älä loukkaannu, hioisin.
"Mitäs sanot, Suvi, istutaan vähäks aikaa. Mä ostan sullekin cokiksen."
istutaan ei ehkä oikein äidin dialogissa lapselle "istutaan" eikä tuo "mitäs sanot" oikein taas toimi hahmon muuhun puhekieleen, niinkuin ei allaolevakaan, slangi ns. muuttuu liikaa
-Myöhemmin. Odota siinä, mä käyn hakemassa meille juotavaa.
Aihe oli erittäin upea ja ajatuksia herättävä ja esille tuominen dialogin akutta on tehokasta.
Wau !
Katili, kiitos hiomisehdotuksistasi. En halunnut kertoa sen enempää äidin motiiveista, lukija voi itse miettiä/keksiä niitä. Mieluummin jätän alleviivaamatta(koska on niin helppoa syyllistää tms) ja annan dialogin puhua puolestaan.
Äidin dialogissa olisin halunnut välittyvän sen, ettei äiti puhu niin kuin lapselle vaan "tasavertaisesti", niin kuin kaverille tai lapsen "yli". Tavallaan, että äiti on aika pihalla sen suhteen, miten hän puhuu/käyttäytyy suhteessa lapseensa. Sen takia dialogi on omasta mielestänikin jonkin verran kankeaa, kaipaisi todellakin enemmän hiomista.
Vaan, on minulla kyllä ihania lukijoita ja kommentoijia, kiitos!
-minh-