-Mä en haluu!
-Miten niin et haluu? Tää on ihan hyvää, maista nyt.
-En.
-No, maista nyt. Ihan vähän vaan, maista nyt.
-MÄ EN HALUU!
-Älä nyt…voi v…se putos lattial.
-EN haluuu-uuu-uuuu.
-Mä kuulin jo, ei tarvi huutaa.
-Mä en haluu!
-Mitä sä sanoit? Ei tänne pöydän alle kuulu, siis nyt tätä on matossakin, voi vittu…
-MÄ EN HALUU!
-Mä kuulin jo, älä potki! Auts, mun pää.
-POIS!
-Et kyllä tuu yksin siitä tuolista, odota, älä potki.
-POIS, POIS, POIS!
-Odota nyt, mä tuun ihan heti, auts.
-Ja VITTU!
-Mitä sä oikein sanoit?
-VITTU!
-Älä nyt, ei sillä tavalla saa sanoo. Se on rumaa. Pitää sanoo jotain muuta.
-Auts.
-Häh?
-Vittu-auts.
-Ihan miten vaan, istu alas, syö nyt, maista ihan vähän.
-MÄ EN HALUU!
-Okei, okei. Auts, auts, auts, AUTS SITTEN! Mun olis pitänyt hankkii sittenkin koira…
*******
Pakinaperjantain 16. haaste Lemmikki
Tämä on aikalailla arkipäivää - oikeasti. Paitsi, että tästä puuttuu se kunnon Raivari!
Minulla ei ole kokemusta lemmikeistä, HPY, ihan arvailua:)
Arjen elämää ja muistoissa sen komiikkaa. Ei sillä hetkellä tosin.
Mutta koskaan se ei sano -MÄ EN HALUU!.
Pysty muna, hahhah, Ally! Heh.
Hyvin on tiedossa se asia, Jussi:)
Joo, Alastalo, sillä hetkellä EI naurata, mutta onneksi ehkä myöhemmin.
Onneksi koirat eivät osaa puhua ihmisten kieltä, Olli, muutenhan ne voisivat sanoa vaikka mitä...
Arttu perkule on aika lievää. Vielä, Varapygmi...
Lapset kuulevat kaiken, Hansu, ja sylkevät kuulemansakin sopivan paikan tulen ulos:)
Ei ole tarvinnut kuunnella v-sanoja lasten suusta, mutta nepä menevätkin suoraan henkilökohtaisuuksiin: arvioivat vanhempien älyä ('tyhmä') tai tuoksua: 'hyi kun sä haiset' (varsinkin käsivoiteen laiton jälkeen), ulkonäköä ('toi näyttää sun päälläs ihan karseelta').
Vauts on aika hyvä yhdistelmäsana, Kutuharju:)) Hmm, älyn epäileminen on aika paha:))
Kaipa se äiti uskoo kasvatuksen voimaan, Salka:)