Ohoh. Hieno. Mut oothan säkin viiltävän älykäs, muttet ilkeesti.

eikö sarkasmi oo kreikkaa ja tarkota lihanleikkuuta tai jotain? viiltelyä sekin.

Yksi aikamme mysteereistä on minusta se, että kiltti ihminen = tyhmä ja v-mäinen = älykäs. Minusta tämä runosi innostaa pohtimaan tätä juttua.. toivottavasti en ole yksin pohdinnoissani..

Lihateknikoita itse kukin, Diogenes:))

Hei Peggy, tuollaista minäkin pähkäilin. On nössöä olla kiltti ja ystävällinen, vittumaiset ihmiset ne vasta ovat älykkäitä ja hauskoja. Ainakin omasta mielestään(nooo, vähän kärjistäen...)

Ilkeyden voi yrittää peittää mukaälyllisyyteen, mutta mikään älyllistäminen ja hienojen sanojen käyttö ei peitä sitä tosiasiaa, että ilkeys on ilkeyttä.

Liian kiltti, mutta silti inhottava. Mutta - oikea sarkasmi on älyllisyyttä, ei ilkeyttä....

Tuima sen sanoi. Ilkeyttä voi verhoilla, mutta ei peittelemällä poistaa.

Tästä runosta minä pidin. Siinä oli sitä älyä. Ja tämmöinen yksinkertainenkin ihminen ymmärsi...jos vaan ymmärsin oikein.

Joka tapauksessa siis pidin kovasti!

Lienee ihmisen kyvyttömyyttä havaita toisen tuntemuksia eikä niinkään älyn puutetta tai sen liiallisuutta, jos toisen kärsimyksistä piittaamatta jatkaa vittuiluksi ja ilkeilyksi kääntynyttä leikinlaskuaan. Hyvä kysymys tietysti on, onko sellaista sarkasmia tai ironiaa, joka ei samalla olisi vittuilua ja ilkeilyä. Luulisin, että jopa inhimillisin, lämmintunteisin ja taitavin sanakäyttäjä siirtyessään noille huumorin alueille on jossain kontekstissa vittuilija ja ilkeilijä.

Niin Tuima, ilkeilyn voi yrittää verhota lampaan taljaan, mutta tassut kyllä jäävät mustiksi.

Oikea sarkasmi onkin asia erikseen, Polgara, ja se on taitolaji. Tässä runossa kerron ihmisestä, joka luulee olevansa sarkastinen...:)

Näin on, Sivuaskel, kyllä se ilkeys useimmiten sieltä paistaa läpi.

Kiitos, Alastalo, uskon, että ymmärsit:)

Luulisin, että motiivi on tässäkin tärkein asia, Jussi. Miksi käyttää sarkasmia tai ironiaa. Jos tarkoituksena on vain tyhmistää kuulija ja ylentää itsensä, katsoisin, että kyse on ilkeydestä. Satiirin käyttö joidenkin asioiden epäoikeudenmukaisuuden tms. esille tuomiseen, on perusteltua ilkeyttä.

Täällä on jänniä asioita. Epävarmana nöösinä käytin itse suojakeinona tuollaista muka-sarkasmia - älyllisyyttä (hah!). En tiedä olenko saanut sitä korvattua millään järkevällä.
Nykyään tajuaa, että usein parhaat jutut ovat pikkuisissa totuuksissa, jotka tuntuvat kiteydyttyään itsestäänselviltä, latteilta ja varsin epäkuuleilta.
Huonon kriitikon tunnistaa siitä, että juttua ohjaa asenne: ekaksi päätetään rääpiä teosta, sitten tutustutaan siihen tarpeeksi, että saa tekosyyn rääpimiseen. On masentavaa, jos elämään pitää suhtautua samalla lailla, niin "sarkastikolle" kuin ympäristölleen.

JOhtuuko siitä, että sarkasmi, toimiakseen kunnolla vaatii älykkyyttä, tyhmältä se ei onnistu, mutta ilkeys on taas eri juttu, sarkasmi ei minunkaan mielestä ole puhdasta ilkeyttä..

Mutta kaiken kaikkiaan upea runo jälleen kerran.

"Tiedän, että tulen toimeen ilman sinua." Lähtisi jo! tai on ehkä jo lähtenytkin. Seuraan Amazing Race -kilpailua ja minulle tuli tästä runosta mieleen siinä nyt mukana oleva Jonathan, joka on niin hirveän ilkeä vaimolleen, että pahaa tekee katsoa, katson silti.

Tunnetaanko me samoja ihmisiä?

Sarkasmi on vittuilua ja ironia ilkeilyä.. aika satuttavaa.
Mutta toisaalta voihan asian kääntää niinkin, että..

Vittuilu on vain sarkasmia ja ilkeily pelkkää ironiaa..
ja nauraa pahan olon pois.

Minäkin olen ajatellut, että kyseessä on suojakeino, Varapygmi(heh, mikä nikki), joka ehkä sitten lopuksi muuntautuu itsetarkoitukseksi, jolloin sarkasmi ja ironia muuttuvat aika puuduttaviksi tavoiksi hahmottaa elämää, niin sarkasmin viljelijälle kuin kohteellekin ja miksei muillekin. Joskus tuosta suojakeinosta on aika pieni hyppäys kyynisyyteen, joka ei ole niin kamalan energiaa antava elämänkatsomus.

Joskus tuntuu, että ilkeys vaatii myös älyä, Titta. Sarkasmi ainakin, mutta myös ilkeys. Hukkaanheitettyä älyä...

Heh, Pantteri, katsot silti...jokin siis ilkeydessä viehättää? Se on kai inhimillistä, vahingonilo tyydyttää monia. Minuakin...:(

Obeesia, kaikkihan me tunnemme näitä ihmisiä.

Nauru on hyvä tapa kuitata asioita, Olli. Nauraminen vaan vaatii voimaa, jota sellaisella ei välttämättä ole enää niin paljon, jolle on vittuiltu riittävästi.

Hyvää tiistaita SusuPetal :)
vittuilua kutsutaan nykyään vaikka miksi, rakentavaksi kritiikiksi, palautteeksi, small talkiksi, hyväksi kolumniksi, vuorovaikutukseksi jne. jne.
Pahansuopuus on silti pahansuopuutta, ilkeys ilkeyttä, pahuus pahuutta, pukee sen mihin vaatteisiin tahansa.

Puhut jatkuvasta alistavasta prosessista. Hetkellisesti tai pysyvästi heikomman kiusaamisesta.
Ironia ja sarkasmi eri vivahteineen kuuluvat tasaväkisempään tilanteeseen. Läheissuhteeseen yleensä huonosti tai vain rakkaudella, huumorilla pehmennettynä.

Ai niin, Marko, rakentava kritiikki, sehän unohtui. Joo, senkin nimissä voi ilkeillä ja sitten ihmetellään, miksi on nini huono ottamaan vastaan kritiikkiä...

Näinhän minä puhun, Helanes, läheissuhteessa, jossa molemmat tai kaikki osapuolet hyväksyvät ja ovat tasavertaisia, voidaan harjoittaa sitä lajia kommunikointia, jonka kaikki hyväksyvät, mutta muuten kyseessähän on vallan käytöstä.

Nyt tekisi mieli taas ehdottaa, että lukisitte tuon kirjan, joka minulla on kesken eli Christian Jurgersen - Poikkeus säännöstä. Se on yksinkertaisesti tosi loistava esitys mm. työpaikkakiusaamisesta, muusta väkivallasta (sekä henkisestä että tiukan fyysisestä), argh. Myös mm. rakentavasta kritiikistä ja sen kestämisestä, työyhteisöstä ja sen selviytymisestä (tai sitten ei???)....

Toisinaan nuo runossa mainitut itsensäilmaisumuodot kumpuavat suoraan uupumuksesta, joka killuu siinä kyynisyyden rajamailla tietämättä kummalle puolelle tipahtaisi.
Mutta älykkään ihmisen kohtaaminen, se on aina Kokemus. Erittäin arvokas ja opettavainen - vaikka sitten lopulta silkaksi vittuiluksi menisikin.

Täytyypä laittaa tuo kirja mieleen, Polgara, kiitos.

Marja K, totta varmaan, että johonkin tuollainen ihminen on uupunut(mihin, se riippunee ihmisestä), mutta aika harvoin sieltä uupumuksen suosta pääsee noilla eväin, syöksyy vaan syvemmälle.
Joo, kokemus, älykkään ihmisen kohtaaminen. Kaikin tavoin, ja jos tapaaminen on antoisa positiivisessa mielessä, niin aina vaan hyvä. Ehkä silloin se tapaaminen on positiivinen, kun se älykäs ei tiedä olevansa älykäs?

Ajanhermolla olet. Pidin tästä runosta, kiitos! Ja kiitos kun olet käynyt mua tsemppaamassa...

Ajan hermolla, vaikka hermostuttaa, Salka:))

Siis miten voi olla älykäs tietämättä olevansa älykäs, kun kyllähän älykäs nyt sentään sen älykkyyttensä ansiosta älyää?
Luultavasti kaikki ihmiset ovat jossakin määrin vittumaisia, joten lienee vain parasta valita se, jota parhaiten jaksaa. Uupuneena tai uupumuksesta jollain taikakonstilla ylös nousseena.

No nyt kyllä Genoveeva tunsi piston sydämessään. Ihan kuin olis mun entisen rakkaani kirjoittama. No, omasta mielestä en ole ilkeä mutta hän on herkkä mies....jaa jaa. Kai siinä on kulttuurierojakin. Olen kotoisin kodista jossa ovet paukkuviat ja sanan säilä lensi, mutta ei se ketään tuntunut niin hirveästi haittaavan. Mutta opi tässä toisille tavoille...

Kai sitä tietää olevansa älykäs, mutta sen älykkyyden korostaminen kaiken aikaa on kai se juttu. Ja omaa älykkyyttä pystyy hyvin korostamaan vähättelemällä toista.
Onko se sitten älykästä, on jo eri juttu.
Ja mitä ylipäänsä tarkoitetaan älykkyydellä. Yhdelle se voi tarkoittaa yhtä, toiselle toista. Itselleni älykkyyden merkki on myös se, miten kohtelee toista ihmistä.
Ja joo, pienempi paha kannattaa aina valita:)

Sanan säilä on ihan ookoo ja jos on tottunut sitä käyttämään lapsuuden kodissaan ja muutenkin, niin eihän siinä mitään, Genoveeva. Ehkä tarkoitin tässä runossa sellaista sarkasmia, jonka ainoa motiivi on lytätä toinen ihminen ja se on eri asia kuin esim. riidat, joissa taistellaan tasavertaisina.

Mä pudotan ilkeät ihmiset pois maailmastani. Mä en esimerkiksi tilaa sarkastisia blogeja lainkaan. Ne saavat minut huonolle tuulelle. Miksi väkisin lukisin jotain ilkeilyä muista? Kiusatakseni itseni? Saadakseni itselleni pahan olon? Höh. Olisi idioottimaista tilata blogia, joka saastuttaa mieltä.

Monet sarkastiset ihmiset pitävät itseään fiksuina. Siinä he tietysti ovat aivan väärässä. He ovat lähinnä säälittäviä. Henkinen kasvu on kesken, vaikka aivorakenne saattaisikin olla evoluution huipulta. Ei älykkyys mitään merkkaa, jos ihminen on niin epävarma, että se pitää (yrittää) peittää alentamalla muita.

Amen to that, Ruu. En minäkään jaksa ahdistua ihmisistä, jotka saavat oloni epämukavaksi, siispä yritän välttää heitä ja jos on pakko olla tekemisissä, yritän minimoida ne tapaamiset.
Totta, säälittävää, ei mitään muuta ja epävarmuudestahan siinä on kyse.

Juu kyllä näin on, arvatkaas ottiko vähän pattiin kun olin Mensa ry:llä kerran töissä - kyllä oli niimmaan paljon korostusta siinä aina että ollaan älykkäitä. Onneksi sain sitten potkut, heti helpotti.

No, niinhän se on Etappisika, tuokin sen todistaa! Hyvä, että sait potkut!
(psst, oliko ne ihan oikeasti älykkäitä siellä mensassa???)

No ei ollu - näin meidän kesken ne oli samanlaisia kun nää sun kaikki blogikaveriskin täällä, pääasiassa helvetin leuhkaa ja tyhmää sakkia.

Monet niistä jotka siellä oli älykkäitä olevinaan, oli kyllä niin ilkeitä niin ilkeitä, kerrankin yks kamppasi minut tahallaan miestenvessassa sillleen että kaaduin ränniin ja pleiserinhihat kastui kuseen.

Molin siälä niillä kassavirta-analyytikkona ja sit tein kanssa aina niitten vuosikertomusten kannet ja pidin pressi-infot niistä kansista sitte. Ne alko kerran naputtaan kun olin vetäny sellasen leiskan siihen mihkä olin kopioinu lääkärikirjasta semmosen vesipäälapsen knubbin niillle logoksi nääs, se iso pää sympoloi että on viksu - no ne anto loparit. Ja nauro silleen sardini... sardinio... sardonoonillisesti... Kyllä se ilkeys ja sydämen kylmyys sieltä alta paistoi vaikka käyttivät hienoja sanoja; niinkun täällä sullakin joku niin osuvasti luonnehti tuossa.

Kun kohtasin epävarman ihmisen, minä muistin taas itseni vuosien takaa.

Kamalaa, Etappisika, ymmärrän, että paikka on ollut täysin epäsopiva sinulle. Sardiinejakin tarjottu ja sordiinoa. Ei ole kivaa ei.
Mutta sitä en ymmärrä, miksi niin torjuvasti suhtauduttiin tuohon kansiesittelyyn -sehän on ajan trendi vai onko niin, että olit liian edellä aikaasi? Se on joskus pioneerin murhe -ei ymmärretä ei.
Ja joo, kaikki me ollaan täällä tyhmiä ja leuhkoja siitä:))

Mutta se oli vuosia sitten, Aalo, se epävarmuus!

Susu, nyt tekisi melkeinpä mieleni naurahtaa ironisesti! Mutta ehkä itseironia on sallittu ironian laji, ainakin sellainen lempeä naureskelu omalle menneelle itselle. Nyt kun ollaan niin viisaita. ;)

Itselleen nauraminen on aika tervettä, taitolaji sekin. Itselleen nauraminen vaatii sen, että on hyväksynyt itsensä, vain silloin voi nauraa.
Ihmiset, jotka eivät itselleen pysty nauramaan, ovat joko täydellisiä, eivätkä mokaa koskaan(???) tai sitten he ovat epävarmoja ja pelkäävät niin paljon, että nauru kuristuu kurkkuun.

Mutta varoituksen sana vielä: itsekseen nauraminen ei aina kannata; yks mun kaveri teki sitä paljolti ja se vietiin kaappiin. Mutta se oli hyväksynyt kyllä itsensä jo, siinä mielessä homma oli OK.

No, eihän siinä sitten kai mitään, Etappisika...:))