|
|||
 |
|
||
|
25.01.2007 - 06:52
 Ymmärsin, että minäkin kuolen. Se oli aika yllättävä huomio,
**************** Alma antoi alkulauseen. Runo osallistuu myös Runotorstain 32. haasteeseen Ponnistus.
|
Kirjoittaja
 susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Käyttöoikeus
 Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi.  
SusuPetal by Hoover, klik kuvaa
|
||
Ikävä kyllä, kukaan ei ole jäänyt henkiin kertomaan, millaista on olla kuollut. Että kun herää jonakin päivänä kuolleena, mistä sitä tietää, että on varmasti kuollut? Ettei lähde töihin ja ala puuhastella omiaan?
Minä tahtoisin kovasti tietää! Siis ilmeisesti olen elossa. Kai.
Ally, turhaa ponnistusta todellakin. Mutta onhan se aika epäreilua, jos kuolema muistuttaa elämää...onneksi aina löytyy uutta pelättävää, se on varma.
Jotenkin kaikki sen jäljestä tuleva ei enää ollut niin mieleenpainuvaa-merkityksellistä- tuo yksi lause riitti ja unohdin sen myötä koko aiheen.
Kuinkas näin kävi?
Sitä vaan ei jotenkin luolaansa kutsuisi kylään.
Vaikkei sitä pelätä tarvitsekkaan.
On se ajatuksena niin visto, jää turhaan lihaa nurkkaan pilaantumaan, vesi pölyttyy kupissa,
sikiämään ryhtyy villakoirat omin luvin pian.
Oh-show-tah hoi-ne-ne. lopuksi se kuolema ei edes kävele ohi vaan tulee kylään, mutta turha sitä murehtia nyt.
Helanes, niinhän se on, edessä meillä kaikilla, tasapuolisesti.
Vai kolahti, Pauliinan...
Vanttuut on vanttuut paitsi milloin ne on lapaset, Reiska.
Vuosia sitten hätkähdin sanomalehdestä lukemani kuolinilmoituksen värssyä. Kuollut oli vanhempi nainen ja värssy meni jotakuinkin niin, että edesmennyt syntyi hiljaa, eli hiljaa ja kuoli hiljaa. Kävi sääliksi silloin, nyt alan kallistua sille puolelle että voihan se tietysti todella olla valintakysymys. Onnellinen, joka valitsee hillityn ja rauhallisen elämän, viihtyy siinä ja saa elää niinkuin toivoo.
Mukavaa Alma, jos kelpasi, oli hyvä tuo aloituslauseesi! Hiljaa elää, hiljaa kuolee, valinta sekin. Toivon mukaan myös vapaaehtoinen valinta.
Obeesia, ei täällä onneksi ole laatuvaatimuksia kommenttien suhteen! Kuten ei aina tekstienkään...
Totta, Kirsi, ikuisuus voi olla liian pitkä aika tajuamiseen.
Tässä runossa tuli hyvin esille kaikki ne tunteet: pelko, yksinäisyys, masennus, pahan kokemus, ja se että ei siitä puhuta. Tyhjään huhuilee se joka yrittää. Loppupuolella runoon tulee uusi näkökulma. Eläväkin voi olla kuollut. Ja lopuksi jään miettimään: onko kuolema sittenkään paha?
Niinpä, Mehtäsielu. Ehkä kuoleman ajattelu saa elämään enemmän? Ja samalla tuo oivallus siitä, että kuolema on elämän jatke, voi tulla selvemmäksi.
Sahrami, taitaa olla järkytys suurimmalle osalle meistä, kun tuo tajuaminen iskee.
Eilen satuin katsomaan tv:stä miehestä, joka rakensi itselleen arkun... se oli hienoimpia dokkareita, jota olen nähnyt. Näkyi olevan jonkun opiskelijan päättötyö. Opistollakin pidettiin yhtenä vuonna arkunrakennuskurssi "Rakenna itsellesi arkku" tai jotain sinne päin.