Satu kumartui ja katsoi Lauraa, joka istui pöydän alla. Muru
oli tytön sylissä ja molemmat tuijottivat Satua.
-Laura-kiltti…
-Ei!
Laura alkoi jälleen itkeä, puristi lujempaa Murua, joka
vingahti ja yritti päästä pois tiukkojen käsivarsien puristuksesta.
-Minä tiedän, että se tuntuu pahalta, Satu sanoi jälleen.
–Mutta sille ei voi mitään. Kari on allerginen koirille. Muru täytyy antaa
pois.
-Ei! Ei, ei, ei, ei!
-Kari ei voi muuttaa tänne, jos Muru on täällä, kulta-pieni.
-Sen ei tarvi muuttaa tänne! Ei tarvi!
Satu istahti lattialle ja nosti sormensa ohimoilleen, hieroi
kivistävää ihoa ja yritti pitää itsensä rauhallisena. Se oli vaikeaa, sillä
Laura oli kiukutellut jo pitkään, istunut pöydän alla ja alkanut joka kerran
huutaa, kun Satu oli yrittänyt puhua järkeä.
-Kari muuttaa tänne. Kari rakastaa minua ja minä rakastan
Karia ja Kari muuttaa tänne.
-Ei.
-Kari sanoi, että me voimme hankkia vaikka akvaarion.
-Kalat on tyhmii. Mä en halua, että Muru lähtee.
Satu nousi, meni kaapille ja otti Buranan. Hän katsoi
ympärilleen. Pöytä oli katettu, ruoka oli uunissa, viinipullo oli avattu,
kynttilät sytytetty. Kaikki oli valmista. Kari tulisi kohta. Laura oli
kuitenkin saatava pöydän alta pois. Laura oli siinä mielentilassa, että voisi
tehdä mitä tahansa. Vaikka purra Karia jalkaan.
-Nyt tulet sieltä pöydän alta ja heti! Kuuletko!
-Ei!
-Ja varmasti tulet, Satu ärjäisi kumartuessaan pöydän
viereen.
Muru alkoi haukkua. Laura huusi ja itki, kun Satu veti hänet
pöydän alta. Koira pääsi vapaaksi Lauran käsistä ja alkoi juosta ympäri
keittiötä. Laura löi Satua, iski pienillä nyrkillä kylkiin, potki ja raapi ja
huusi. Satu nosti kätensä ja sivalsi Lauraa poskille. Itku lakkasi saman tien.
-Muru lähtee, Satu sanoi hengästyneenä. –Eikä tästä asiasta
puhuta enää. Nyt otat Murun ja menette sinun huoneeseesi ja pysytte siellä.
Kari tulee kohta.
- Kunhan äiti saa Karin sitoutettua, niin sitten meillä on pian varaa vaikka kymmeneen Muruun.
*
Vielä kornimman olisi saanut, jos olisi laittanut seuraavan jatkon:
Laura lopetti itkemisen ja muuttui mietteliään näköiseksi. Pian hän katsoi Satua säteillen vilpitöntä innostusta kasvoillaan.
- Onks varma kans?
Siis, ihan oikeasti, tämä on oikea ongelma, enkä itse todellakaan tiedä ratkaisua. Kaikissa tapauksissa rakkaus satuttaa.
Tai jos joku lukija keksii ratkaisun, niin kuulen sen mielelläni! Pitäisikö äidin tehdä bänksit Karin kanssa ja etsiä allergiavapaa mies? Pitäisikö tytön muuttaa isän luo, jos hänellä sellainen on? Pitäisikö Karin mennä siedätyshoitoon ja toivoa parasta?
Ihan oikeasti, aika kamala tilanne.
Minun julma ajatukseni antaisi koiran lähteä. Heijastuuhan tuo äidin olo lapseenkin, ja onko äidillä hyvä olla, jos ei saa toista aikuista rinnalleen, etenkään sitä jota rakastaa ja joka rakastaa häntä?
Paljon ratkaisusta riippuu varmaan Karin ja lapsen suhde. Jos Kari on "vain" äidin uusi poikaystävä, tai haluaako Kari olla osallisena myös lapsen elämässä? Pystyykö hän jollain tavalla "korvaamaan" lapselle sen, että koita joudutaan antamaan pois? Onko Kari niin kiinnostunut lapsen hyvinvoinnista?
Entä äiti, ja äidin hyvinvointi, niin kuin totesit Ma-ma? Jaksaako huonosti voiva äiti hoitaa lastaan?
Paljon kysymyksiä, paljon vaihtoehtoja, ja se on varma, että joku kärsii ainakin hetken. Kuinka pitkä siitä hetkestä tulee, on hämärän ja tehtyjen ratkaisujen peitossa.
En minä nyt oikeasti tiedä, onko se niin julmaa antaa koira pois. Hetkellisesti kyllä, mutta mitä tulee sen tilalle, on tärkeämpi juttu. Lapsen näkökulmasta asia on tietysti julma ja väärä.
Aikusten rakkaus kestää nipinnapin sen muutaman kuukauden, mutta lapsen ja koiran välinen rakkaus on elinikäinen. Meillä lähtisi... äh... noh...
Luulen, Saara, että joissakin tapauksissa aikuistenkin rakkaus voi kestää enemmän kuin muutaman kuukauden.
Rakkaudessa on aina ehtoja. Pyyteettömään rakkauteen en usko. Ellei muuta, niin sitä pyytää rakastamaan itseään takaisin.
Rakkaus ei kestä, mutta motivaatio voi kestää. Ja jos motivaatiot eivät kohtaa, niin kuin ehdollistetussa rakkaudessa usein käy, rakkauden osuus jäänee kouristavaksi muistoksi sydänalaan.
Mutta kyllä, jos molemmilla on sama päämäärä ja motivaatiota sen ylläpitämiseksi, niin toki voidaan sanoa, että rakkaus kestää. Se lähtee silloin ruokkimaan kiintymystä hyvään suuntaan.
Hahhahaa... voi herranjumala mikä kyökkipsykopläjäys.
Minusta tuo tarinan rakkaus ei vaan ole terveellä pohjalla, kun lasta pitää lyödä. Mutta kuulostaa just siltä, miltä epätoivoisen naisen "rakkaus" kuulostaakin.
Allekirjoitan täysin, Saara, kyökkipsykologiasi rakkauden kestämisestä. Se on arkea -yhteen hiileen puhaltamista, yhteistä yrittämistä, yhteinen motivaatio.
Epätoivoisen naisen rakkaus...hmm, siitä voisi syntyä uusiakin tarinoita. Myöhemmin.
Jos puoli pitää valita, haluan olla lapsen puolella. Arvelen, että Kari on muuttamassa aivan liian pian, kaikkien kannalta. Lapsi ei ole hyväksynyt Karia, Kari ei ole hyväksynyt lasta. Äiti toimii ahdistuneen aikuisen tavoin lyömällä lasta, vaatimalla häntä alistumaan omaan tahtoonsa.
Luulen, että äitinä en voisi vaatia lasta luopumaan lemmikistään.
Meillä ei ole lemmikkejä, ei edes kaloja, allergian vuoksi, silti olen tätä mieltä.
Meidän lapset hyväksyivät selityksen: jos eläimiä hankitaan meille, myös muut perheenjäsenet voisivat huonosti, sairastuisivat entistä pahemmin. Rakastava lapsi osasi asettua toisen perheenjäsenen asemaan, hän hyväksyi selityksen. Hän ei halunnut toisille huonoa oloa, vaikka väitti itse voivansa kestää huonovointisuuden.
... Kari on muuttamassa aivan liian pian perheeseen.