Äiti oli aina rakastunut. Tai sitten se itki. Silloin, kun se itki, me tykättiin siitä enemmän, koska se oli silloin kotona. Ei se mitään tehnyt meidän kanssa, ei se tehnyt ruokaakaan, syötiin mitä jääkaapista löytyi, jos äiti oli käynyt kaupassa. Äiti istui vaan sohvalla ja katsoi telkkaria, mutta oli kiva, ettei meidän tarvinnut olla yksin iltaisin kotona.

Kun äiti oli rakastunut, se oli kyllä iloinen, mutta se oli iloinen muualla ja silloinkin, kun se oli meidän kanssa, se ei ollut meidän kanssa. Ei se nähnyt meitä, eikä kuullut, mitä me sanottiin. Se vaan nauroi ja laittoi lisää huulipunaa ja lisää hajuvettä ja sitten se meni taas, eikä se ollut vieläkään vastannut siihen, kun me kysyttiin, saadaanko me valvoa siihen asti, kun se tulee kotiin.

Ei me koskaan jaksettu valvoa siihen asti.