Niin. Juuri niin, mitä ihmettä tuohon voisi lisätä???
:-)

Niinpä, Vintti. Siinähän se:)

Viikon lelu on kyllä päivän sana =)

Hmm. Jac, riippuu tietysti siitä, minkälaisesta lelusta on kysymys...:))

Mummoikäistä tämä nauratti ;) mutta sitten muistuu mielehen mitä se oli kun se sitä oli.

Joo, Paju, kyllähän tämä jälkikäteen naurattaa ja mummoikäistä, mutta itse tilanteessa ei niin...

Kyllahan se tiedetaan, ellet halua kysymykseesi vaaraa vastausta, muuta kysymystasi!

Niinkin voi olla, HPY, ei siis "syötkö" vaan "syötkö makaroni- tai maksalaatikkoa?"

Meillä on juuri nyt tätä. Tuo hulluksi tuleminen ei ole yhtään liian voimakas ilmaisu :)

Tuota, hjuu. Meillä ei toi Mäkkärikään ollut kova sana....;D Sen sijaan "Jospa luettais Taru sormusten herrasta lisää?" toimi melkein vuoden...

Se on itse asiassa aika lievästi ilmaistu, Ally!

Hmm, vuodessa ehtii lukea sen sormuksen herran aika monta kertaa, Polgara...

Pahimmillaan se voi olla just tuollaista, ei kait tuohon ole lisäämistä, äiti parka.

Niin, Titta, äiti-parka ellei kyseessä sitten olut isä. Sitähän ei tässä sanota, voihan tuolla olla koti-isänkin arkea. Vai voiko?

Heh, pitää huolestua: mulla hitusen nousi tästäkin vauvakuume :D

Sinulla, Tiiia, tuntuu nousevan vauvakuume aika helposti nykyään...:))

Niin sitä vain heti olettaa, että kyseessä on äiti, mutta voihan isäkin, vaikka en kyllä oikein miellä sitä ajatusta, että koti-isälle noin tapahtuisi....

Titta:))

onneksi ei tohon enää ikinä, lapsenlapsien kanssa sit. Nyt lahjotaan ihan vaan euroilla . se se vasta kamalaa.Pienet lapset , pienet murheet- isot lapset isot murheet.

Tuttua jostain hamasta menneisyydestä....mistäköhän ne lapset tummoista oppii...ompa ne merkillisiä....:)

Katarina, siinä voi mennä euro poikineen!!

Mistäköhän oppivatkaan, Kirsi...onpa outoa:))

Näinhän se on. Kuinka sen kysyy. Siinähän se useimmiten on asian ydin.

Ja tuossa tarinassa ensin oli äiti ja sitten isä.Tämä vain tälläsen sovinistin mielipide. ;)

Joo, Alastalo, ja jos alkaa kysyä ja on mahdollisuus, että vastaus on "ei", siihen pitää varautua. Joskus on parempi, ettei kysy lainkaan, sanoo vaan asian. Mutta kun vanhemmat haluavat olla niin mukavia...
Ensin äiti, sitten isä tai päinvastoin. Ihan miten vaan:)

Vaimo tuossa viikonloppuna nosti keskustelunaiheeksi siivousta, ruuanlaittoa, lampun vaihtoa, tapetointia jne. En nyt varsinaisesti kieltänyt, mutta jostain syystä en noihin aiheisiin syttynyt. Itse asiassa en muuhun keskittyneenä tullut aivan tarkoin kuunnelleeksi, mitä hän sanoi. Sen sijaan noteerasin heti ja vastasin iloisesti myöntävästi, kun hän ehdotti kaljalla käyntiä...

Hahhah, Jussi! Voidaanko tästä siis vetää johtopäätökset, että tarinan riiviö on pieni miehen alku???

Heh. Joskus voi tietysti sanoa suoraan että mennään ja piste. Pistettä ei tartte sanoa, äänen vakavuus kertoo....Pikkumuksun saa sentään napattua kainaloon ja kiikutettua mihin vain. Nyt kun toi mun 14 v ei aina TAHDO sitä ja tätä mutta painaa n 75 kg ja on n 1843 senttiä pitkä niin huh........

Joskus kun noi oli pieniä, eivätkä syöneet, saatoin sanoa: toi on semmosta ruokaa että pitää olla oikea teräsmies että sitä syö tai jotain vastaavaa ja niin ruoka luiskahti mahaan.

Kun toi nykyinen 14 v oli pieni ja sillä oli känkkäränkkäpäivä, nappasin vakavalla ilmeellä känkkäränkän sen mahasta naps ja hetin ikkunasta ulos. Kerran se nappasi sen kolmesti takaisin mutta sitten heitin kaaaaauas pois eikä sitä enää saa sieltä ikinä........Äitiin se joskus on muuttanu hetkeks.

Kyllä se siitä.

Konstit on monet, Genoveeva, lapsen mukaan. Yhteen tepsii yksi keino, toiseen toinen, kolmanteen ei mikään. Ja 14-vuotiaiden kanssa on sitten ihan eri jutut...
Huh, onneksi ei tarvitse enää taistella tuollaisista asioista kuin tässä tarinassa!

Heh, joo ei ne riiviöt lopeta sitä eitä ikinä. Meidän 14 v. jatkaa samaa rataa aina. Kirjoitinkin siitä justiinsa.

Jep, Saara, ei ne lopeta koskaan, keinot vaan muuttuvat, mutta perussävy on sama...ei,ei, ei!

Kaukaisia muistoja elävästä elämästä. Pienet asiat mullistavat maailman. MOT. :)

Se uhmaikäkin on tarpeellinen kehitysvaihe, vaikka niin rasittava vanhemmille.

Onneksi kaukaisia, Sivuaskel:)

Totta, Maijamuru, kehitysvaiheet omalla paikallaan, niin ei tarvitse kipuilla uhma- tai murrösiän kanssa viisikymppisenä.

Kyllä sillä miten asian ilmaisee on paljonkin merkitystä. Omat kokemukseni ovat osoittaneet että kysymys johon voi vastata ei on äidinkin kannalta hankala. Joutuu vain turhaa selittämään lapselle miksi hän ei saaanutkaan valita...

Joo, Salka, turha sellaisia kysymyksiä on kysyä, joihin voi vastata ei. Ainakin, jos haluaisi, että se vastaus on kyllä.