EDIT 29.11. klo 12.40 : Jussi on jatkanut pohdintoja, joita aloittelimme tämän tarinan kommenteissa.
Naisen ääni puhelimessa oli antanut odottaa paljon, eikä mies pettynyt. Hän antoi katseensa liukua mantelinmuotoisista silmistä rintoihin, joiden pyöreää muotoa naisen hyvin leikattu bleiseri korosti. Naisen kapea vyötärö kaareutui anteliaaksi lantioksi ja hameen tiukka kangas pingottui reisien ympärille hyväilyn tavoin. Korkeakorkoiset avokkaat korostivat hoikkia nilkkoja ja pidensivät pohkeen sulavaa kaarta.
Mies nuolaisi huuliaan ja käänsi vastahakoisesti silmänsä naisen takana näkyvään taloon.
-Ikkunat on peitetty. Minä käsitin, että te asutte täällä.
-Minä en pidä valosta. Silmäni ovat arat.
Mies kohautti harteitaan naisen laittaessa aurinkolasit silmilleen.
-Ja tarkoitus olisi myydä?
-Sen takia minä soitin teille.
Naisen ääni oli käheä ja viipyilevä ja mies nielaisi kuuluvasti. Mies katsoi naista arvioivasti, punnitsi mielessään, olisiko nainen yhtä valmis kuin käheä ääni antoi ymmärtää.
-Ja te omistatte tämän siis? Yksin? Ettei…ole talon isäntää?
-Talossa ei ole isäntää.
Mies naurahti. Naisen äänen sävystä ei voinut erehtyä.
-Että ihan yksin. Teidän vanhempienne talo alun perin, eikö niin? Niinhän te sanoitte puhelimessa.
-Vanhempieni. He jättivät talon minun ja sisarelleni.
-Eikä sisarelle ole mitään myymistä vastaan…?
-Tuskin. Hän on…kuollut.
-Otan osaa.
-Niin. Niinhän te teette.
Nainen sytytti savukkeen. Mies yritti tavoittaa naisen katsetta, mutta aurinkolasit olivat liian tummat. Mies rykäisi ja katsoi ympärilleen. Puutarha oli päässyt ränsistymään, talo samoin, mutta tontti oli suuri ja talon sijainti loistava. Ei olisi vaikeaa saada taloa myydyksi.
-Mikä tuo kuoppa on?
-Koira kaivoi sen.
-Aika suuri kuoppa.
-Se on suuri koira.
Mies tunsi voimakkaan iskun polvitapeissaan ja valahti maahan. Toinen potkaisu pudotti hänet kuoppaan. Suu täyttyi hiekasta ja savesta ja hän sylki noustessaan seisomaan. Nainen seisoi kuopan reunalla ja tähtäsi häntä aseella.
-Mitä helvettiä? Mitä tämä on? Helvetin hullu! Mikä sinun kädessäsi on?
-Se on ase. Sama ase, jolla sisareni tappoi itsensä.
-Nyt tämä saa riittää. Auta minut pois täältä. Saatanan hullu.
-Hullu? Ehkä.
Naisen ääni oli kylmä. Mies yritti kiivetä kuopasta, mutta se oli liian syvä ja kuopan seinämät olivat liejuiset ja liukkaat.
-Minä en ymmärrä, mitä hän näki sinussa.
-Mistä helvetistä sinä puhut? Auta nyt ylös.
-Miten hän saattoi rakastua sinuun? Sinähän olet naurettavan näköinen, räpistelet kuin kärpänen verkossa.
-Hullu!
Nainen nosti asetta ja tähtäsi miestä.
-Rakkaus on kai sokea sittenkin. Ehkä hän rakasti sinua siksi. Ehkä hän luuli, että ei jaksa elää ilman sinua. Ehkä kaikki oli liikaa. Ensin sinä jätit hänet raskauden takia, sitten hän menetti odottamansa lapsen.
-Kenestä sinä oikein puhut? Minä en tajua…
-Kerro terveisiä sisarelleni.
Nainen ampui ja luodin repiessä tietään miehen sydämeen, mies yritti epätoivoisesti muistaa.
Miehen alkuajatukset antavat olettaa, ettei naisen toiminta ollut pelkkää mielenhäiriötä. Mutta jos sisko on ollut todellinen ja raskaana, miehen huonomuistisuus jää huonosti perustelluksi. Hänelle sisko lienee ollut niin vähäpätöinen juttu, ettei pysty sellaista muistamaan. Jotenkin se ei tunnu aivan uskottavalta. Eivät miehet, vaikka olisivat piittaamattomia, sen takia muistihäiriöistä kärsi. Tietysti koko juttu voi olla erehdystä tai naisen kuvitelmaa.
Mukava tarina, mutta palasit näköjään taas synkemmälle puolellesi.
Eipä se ihan selväksi tule, Jussi, onko kaikki naisen kuvitelmaa vai onko mies huonomuistinen, eikä se kai olekaan niin tärkeää. Tulipahan kokeiltua vähän erilaista lajia kirjoittaa. Voisikohan tuollaisia miehiä olla, että unohtavat naisia, jotka ovat tehneet raskaaksi? Hulluja naisiahan kyllä on, kuulema:)
Tässä jutussa naisen liikut on hyvin motivoitu: sisko tehnyt itsemurhan ja nainen kostaa. Nainen on rakentanut murhasuunnitelmansa sen varaan, että mies tulee sovittuun aikaan sovitulle talolle. Mies kaikesta päättäen on kiinteistönvälittäjä, ei hän muuten olisi yhdestä soitosta singahtunut outoa taloa katsomaan. Naisen on siten pitänyt tietää miehestä aika paljon, mikä sotii erehdysteoriaa vastaan. Naisen mielenhäiriö ja siihen liittyvät kuvitelma on varovasti mahdollinen, mutta sillekään ei juttu anna tukea, ellei sellaiseksi laske miehen muistamattomuutta.
Miehen kuva ja toiminnan motiivit jäävät hatarammaksi eikä hänen muistamattomuudelleen ole erityistä syytä. Hän on vain murhan kohde, joka ei tiedä miksi hänet tapetaan. Se on tietysti kova kohtalo, mutta selittämättömyys ei ole murhatarinoiden genren mukaista. Täysin selittämätön kuoleminen on korkeintaan lähtökohta, jolle tarina jossain vaiheessa antaa syyn, vaikka syy sitteen saattaa olla vaikkapa yliluonnollinen. Jos syy on erehdys, erehdyksellekin pitää olla syy.
Sinä olet ilmeisesti uudistamassa murhakirjallisuuden genreä :)
Olipa perusteellinen analyysi, Jussi, ja totta kirjoitat, ja jos ottaa tuon teoriasi lähtökohdaksi, että teolla on motiivi ja mies on syyllinen, eikä sattumanvarainen uhri, niin sen mukaan voimme kai luokitella miehen sosiopaatiksi, joka ei välttämättä muista kaikki niitä naisia, jotka on tehnyt raskaaksi. Voisiko tällaiset johtopäätökset vetää?
Eli teko ei olisi erehdys.
Tai niin kuin kirjoitit, tämä voisi olla myös tarinan alku ja selitykset tulevat myöhemmin. Kaikkihan on auki.
Mutta kelpaa se tällaisenaankin. :)
Huh, onneksi en harrasta pidempien tarinoiden kirjoittamista -pitäisi ajatella ihan liikaa:))
Kirjassa vaimon teko oli hyvin motivoitu ja oikeutettu. Mutta kun hän ei saanut rangaistusta, yleisö suuttui. Kirjaa pidettiin moraalittomana, kun murhaaja, miehensä tappanut nainen jää ilman rangaistusta.
Lopulta Waltari kirjoitti Jälkinäytöksen, jossa vaimo jää kiinni ja tuomitaan miehensä taposta. Samalla Waltari kuitenkin teki aikaisemmista arvostelijoistaan pilkkaa laittaessaan nämä Jälkinäytöksessä vaatimaan vaimon lynkkaamista. Arvostelijoista tuli naurettavia ja vaimo sai mitättömän lyhyen tuomion. Jälkinäytöksen ilmestymisajan julkisuudessa Waltarin kuitenkin kuviteltiin antaneen periksi moralisteille.
Nykyisin tuskin vaadittaisiin samalla tavalla yhteiskunnan antamaa rangaistusta, mutta jonkinlainen hyvitys pitäisi jutusta löytyä. Tietenkin sellainen voi olla erehdys sinänsä.
Juuri noin tosielämässä tapahtuu!
Eli erehdyksestä on kyse, niinkuin Jussi sanoi.
Tarina hyvä, jättää tarpeeksi arvailujen varaan. Mutta haluan jatko-osan!
Totta kai mies voi unohtaa naisen, jonka on tehnyt raskaaksi. Hyvinkin helposti.
Ei siihen kauan mene. Kumpaankaan.
Vaan tartteeko siitä henki viedä silti?
Raakaa touhua, mutta hyvin kirjoitettuna.
Käpsä, näinkin olisi voinut tapahtua -pääasia tarinassa kai lienee, että jokainen saa itse täyttää rivien välit:))
Joo, Holle, suomalainen vastine Pulp Fictionille!
Raakaa touhua kaikin puolin, Tienpäällä, unohtaa raskaaksi tekemänsä nainen ja ottaa henki. Menisikö puntit tasan...
Minä pidin ja kaipaan lisää.
Olipa fantastisen kiusaavaa dialogia nuo naisen vastaukset tarinan edistyessä. Nautin oikein tosissani!
Mukavaa, kun nautit, Kops!
Tuli mieleen tuosta motivoinnista ja erityisesti loppuratkaisusta eräs elokuva, jossa loppu jättää katsojan todella turhautuneeksi, The Pledge. (En tiedä mikä leffa on suomeksi, ilmestyi 2001) Siinä Jack Nicholsonin roolihahmo yrittää saada pikkutyttöjä tappavaa sarjamurhaajaa kiikkiin, epäonnistuu täysin ja loppukohtauksessa Nicholson istuu sekopäisenä hylkiönä bensiksensä edessä horisemassa. Murhaajaa ei saada kiinni, eikä edes ole selvää oliko Nicholson oikeassa hänen suhteensa vai ei. Jäi ainakin minulle aika epämukava tunne.
http://www.imdb.com/title/tt0237572/
Kertomukselta odottaa aina jonkinlaista syklin sulkeutumista, ja usein siihen liittyy oikeudentaju: pahojen on saatava rankaisunsa tai heidän on tehtävä 'kääntymys'.
Tässä pikkujutussa ajattelin kyllä automaattisesti lopun niin, että kyseessä oli erehdys. Toinen vaihtoehto on, että mies yritti voittaa aikaa väittämällä ettei muista, mutta se mahdollisuus ei taas osu yksiin viimeisen lauseen kanssa.
Sari, en muista nähneeni tuota leffaa, mutta voin kuvitella, että loppuratkaisu jättää nihkeän olon. Toisaalta, olen huomannut itsessäni, että ratkaisu "paha saa palkkansa" on sellainen, että en aina vaadi sitä. Mitä se minusta kertoo, on asia erikseen, mutta ehkä juuri sen takia pidän avoimista tarinoista?
Ehkä rikos-trilleri-dekkari on tyylilajina sellainen, että siltä odottaa jonkinlaista 'moraalista' kannaottoa. Ikäänkuin vapautusta pahuudesta.
Ehkä minä tuollaista moraalista kannanottoa sitten kavahdan. Hmm.
Yritän tässä miettiä jotain sellaista dekkaria, jossa paha on absoluuttisen paha ja selviää sillä, jossa ei ole moraalista kannanottoa, jossa lukija ei olisi pahan puolella sittenkään, jossa pahuus ei ole esitelty kiehtovassa mielessä.
Patricia Highsmithin Mr Ripleyt tulevat mieleen, mutta niissäkin Ripley on kuitenkin esitelty kiehtovana pahuutena, niin että lukijan sympatiat ovat hänen puolellansa.
Ehkä jotkut väkivaltaleffat, joissa ei tunnu olevan päätä eikä häntää, on juuri sellaista äärimmilleen vietyä, jossa ei ole moraalista kannanottoa -ellei ohjaaja sitten halua tehdä statementia ylipäänsä väkivaltaa vastaan(esittämllä väkivaltaa)...
Täytyy jatkaa miettimistä myöhemmin.
Raskasta luettavaa se kyllä on. jonkinlaista toivoahan sitä soisi löytävänsä kuitenkin.
Tietysti jos kirjailijan moraalinen valinta sotii omaa moraalia vastaan, nini silloin eivät varmaan kirja ja lukija kohtaa.
Kiitos, Sikuri.
Oikeastaan tämä ei liity mitenkään muuten aiheeseen, mutta, Anne arvostelee blogissaan David Lynchin elokuvan käsittämättömyyttä, ja myös käsittämättömyyttä elokuvassa ja TV-sarjassa, sellaisella tavalla, joka rimmaa yllä esittämiini käsityksiin dekkarin henkilöiden motiiveista.
http://anne-a.vuodatus.net/blog/329156