

(näin alkoi haasteruno)
Kerranpa eli tantta
Hantta nimeltänsä
eikä kuunaan ikänänsä
olisi iljennyt luulla
että rokkia nyt kuulla
korvat voisi laisinkaan
vaan sitten erehtyi kapakkaan…
(ja Titta jatkoi)
missä rokki soi
ja rokkikansa karkeloi
hämmentyneenä hämillänsä
myöntää Hantta erehtyneensä
rokkihan menee alle jalan
tanssimaanko kohta alan
parketille nyt ottaa suunnan
(ja Iines vastasi haasteeseen)
tutkaillen mistä seuraa saisi,
kuka lattialla häntä tanssittaisi.
On pitkää, pätkää, miestä monta,
valinta on vaikea, voi onnetonta!
Yksinkö täytyy Hantan hyppiä,
rokki soi, mut alkaa vähän nyppiä.
Seuraa pitää jostain saada
(remmiin astui Outo Emo)
Ei, en turhaan raada,
turvaa hakien,
ja nutturansa auki tempaisten
käy lattialle villisti nyt Hantta
kuin henki vailla lampun rajoittavaa kantta.
Katsomatta mukaan kopaten
otuksen pitkätukkaisen
ja nahkarotsisen.
Kiivaasti riivaa tantan biisi...
(Bambi jatkoi haastetta)
jo unohtui siinä myös ikäkriisi
kun hurmioon raggari Hantan sai
Ja vaikka olikin maanantai,
vei taksi tantan ja raggarin
jonoon syrjäisen nakkarin
josta porilaiset popsittuaan
matkaa jatkoivat "Onnelaan";
asuintaloon hämyiseen,
bändikämppään rähjäiseen...
(Ja vuorossa oli Jenni)
Rokkari rotsin heitti naulakkoon,
ja takanaan oven pisti *tiks* lukkoon,
Hantalle kumarsi kuin herrasmies
ja johdatti naisen portaikkoon.
Raggari pöytälaatikkonsa avasi,
vaaleanpunaisesta vihkosta tavasi:
"Oi jos oisit kultaseni LP-levy vain,
pyörittäisin sua aina levysoittimellain,
hellästi sua koskettaisin silkkihansikkain,
vinyylisi kiiltävänä pitäisin mä ain"
Raggari olikin runomies!
(lopuksi runo kiersi takaisin aloituspaikkaan eli susulle)
Runomieheen hermostui
Hantta tykkänänsä.
Siirappilyriikkaa suoltavaa
ei pitää voi ylkänänsä.
"Kuules nyt taabermanni",
Hantta alkoi ärjyä,
"jotain muuta kuin lässytystä
tarvitaan, jos aikoo säilyä
elinvoimaisena, viriilinä,
menevänä, villinä.
Minä lähden rokkaamaan,
soita sinä vain pilliä."
Niinpä Hantta runoilijan
jätti ja lähti kapakkaan,
sillä kun kerran rokin kuulee
ei sydän rauhaa saa.
Ilman ylkää pärjätä voi
Hantta sen jo tietää.
Vaan elämä ilman rokkia?
Sitä ei Hantta voi sietää.
(Sivuaskel innostui Hantasta)
Stoori jatkuu, käänne uus
Hantta vasta kolmekuus
huomas että ilman ylkää
elämästään paljon hylkää.
Niinpä löytyi rokkimies,
lämmin on taas kotilies.
Soundit uudet, laulu raikaa
Hantassa on jälleen taikaa!
(Etappisika kehitti lisää)
Rokkimies ei nousta jaksa,
ryypätty on tääkin maksa.
- Tuo hei Hantta tekarit,
ja samal parit pillerit.
Saattohoitajuus vaiko lesbous?
tämä Hantan ajatuksis sous.
Näistäkö nyt valita täytyy, joo
tack vaan Susu, soromnoo!
**********
Runo löytyy myös
omalta sivultaan Kiitos kaikille runoilijoille, upeaa kun otitte haasteen vastaan!
"Hantta"...?
ei kai lie nimen vika
jos pakko on rimmata
liiveihin simmata
eli kun on tantta
ei muu voi olla kuin Hantta
niin kuin sika
jolla vika
tai lika
tai pika
riiminä on.
Heh, onko lesbiaanisuutta, jos ei runomiestä diggaa,
silloinko lempii tyttö vain likkaa?
etusivun kautta tulin. Sinulla vaikka mitä blogissa, täytyypä tutustua.
Hyvää torstaita :)
ja oon ma tarkaavaisel pääl'
kaik ei kunnos oo nyt naisel tääl'
vaan ilmetty on rekka.
Toivottavasti viihdyt.
ajatukset ei aina siitä
sanoja, riimejä joka makuun.
Nääs: runosta unohdin takuun!
siinä varmaan on perää.
Mut tytsät normaalit kyl maar
Tervost' unta näkee
ja taas kerran hiessänsä herää.
Tervosta ei unta nähdä saata,
niin paljon ei typyjä hotsita maata.
Sillä rokkimies vain sukat saa pyörimään,
ilosta, innosta neidot siis ähkimään
käy luona baaritiskin, iltaa siinä istuen,
jonkinlaista ei iske, ei se saa olla hääppöinen.
Mitä tahansa ei pidä saada,
ei fiilis ole sellainen.
Hulkon Ana sanoo viddu sois kitara ja laulu,
vaik maksaläiskil menee rokatessa taulu,
jos ne vidun leegot löytys, kiinni kitalakeen loivaan!
Ja lavalle nyt parkkeerataan tuhti rollaattori,
tytöt kirkuu "aah rokkimies ihanainen, hän kyllä riittää meille!"
Ana vaipoissaan ja unelmissaan selittelee heille:
"mä viddu tässä maassa olen aika ori."
leikit on kuin lapselon:
leegoilla rakennetaan maailma uus,
uudelle elämälle tilaisuus.
Hulkkokin skitan tilalle
ottaa kirjan, riimit pilalle
vääntää runomiehen lailla
rokkaria taas on maailma vailla.
vaihtoi olemuksen tantan,
villiksi rokkimimmiksi
ei ruvennut muusaksi
runomies raggarille
vaan painui takas parketille.
Kiitos Susu kun sain osallistua hauskaa oli ja kiva kun laitoit runon alulle. Mukavaa piristystähän tämä runoilu toi ankeaan marraskuuhun.
Kiitos Titta itsellesi, kun lähdit mukaan! Mitä tahansa maraskuun nujertamiseksi!
Bändikämpällä raggari olisi ehkä järjestänyt Hantalle kunnon liverock-shown, jonka jälkeen olisi ollut niiden runojen vuoro... Siinä vaiheessa Hantta olisi ollut niin rokilla pehmitetty, että runotkin olisivat kelvanneet ja hän olisi ollut aivan onnesta mykkyrällä. Eikä olisi tahtia haitannut että rokkijannu oli 23 ja Tantta vaikkapa 43, ja jannu bändeineen olisi kenties pian lähtenyt kiertueelle ja Hantta mukaan rokkaamaan VIP-paikalle ja onnistuneen maailmanvalloituskiertueen päätteeksi he olisivat voineet mennä Fijillä naimisiin ja elää onnellisina elämänsä loppuun saakka :) - ehkä!
Hantta vasta kolmekuus
huomas että ilman ylkää
elämästään paljon hylkää.
Niinpä löytyi rokkimies,
lämmin on taas kotilies.
Soundit uudet, laulu raikaa
Hantassa on jälleen taikaa!
Voe voe Hantta-parkaa,
mitä kyntää saa nyt sarkaa!
ryypätty on tääkin maksa.
- Tuo hei Hantta tekarit,
ja samal parit pillerit.
Saattohoitajuus vaiko lesbous?
tämä Hantan ajatuksis sous.
Näistäkö nyt valita täytyy, joo
tack vaan Susu, soromnoo!