|
|||
 |
|
||
|
07.11.2006 - 04:53
 Luokassa oli levotonta niin kuin aina Lapamadon tunnilla. Lapamato itse seisoi selin luokkaan, kirjoitti liitutaululle vuosilukuja, joista kukaan ei ollut kiinnostunut. Kaikki odottivat. Vihdoin Lapatossu kääntyi ja antoi katseensa kiertää ympäri luokkaa. Hailakkaiden silmien vaikutus oli lamaannuttava, luokka hiljeni, oppilaiden levottomat jalat pysähtyivät, hermostuneet kädet valahtivat liikkumattomiin syleihin. Lapamato tuijotti. Hän nuolaisi huuliaan ennen kuin puhui.
|
Kirjoittaja
 susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Käyttöoikeus
 Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi.  
SusuPetal by Hoover, klik kuvaa
|
||
Yes, the lucky one, Polgara...
Nuo opettajan kauniilla käsialalla taululle piirtämät vuosiluvut 1939 ja 1945 ovat selviä, ne viittaavat tietysti talvisodan alkuun ja jatkosodan päättymiseen.
1919-1920 - tämä voi olla vain Aunuksen retki.
Mutta opettaja, entä "vuoden 1918 tapahtumat"? Miksi kouluopetus edelleen vaikenee niistä?
Huh, Ämmä, Lapatossu varokoon!
Onneksi kouluajat ovat muuttuneet, ennen joutui nurkkaan pienestäkin asiasta ja pahimmilta ope pesi suun mäntysaippualla. Yhdella tutulla maistuu kuulemma vieläkin saippua suussa, kertoi sen olleen niin kamalaa...
Opettajien mielivalta oppilaitoksissa ei silti ole maailmasta kuollut, puhumattakaan propagandasta ja väkivaltaan kasvattamisesta.
Susun viiltävä kuvaus on tätä päivää, jossain.
Ihan tavallisen nakoisia ihmisia ne aina ovat..
Pistaa miettimaan, etta kuinka sita voi sitten joskus uskoa omat nuppunsa koululaitoksen suojiin.. tai paastaa ylipaansa ikina kotoa mihinkaan?
Maailma on paha ja pelottava paikka. Ainakin pienelle.
Kyllä, Paju, ei tämä tarinan pätkä tapahtumiltaan ole aikaan sidottu, vaikka tässä liikutaankin menneisyydessä. Totta, jossain.
Joo, Atte, mutta epäilen, että vain selän takana.
Minä uskon, Petra, että maailma on suhteellisen hyvä paikka, muutama paha poikkeus vain pilaa kokonaisuuden. Siihen on pakko uskoa,muutenhan ei elämisessä olisi mitään järkeä.
Kävin muuten taas tauosta selvittyäni katsomassa sun kuviakin, en tiennyt mihin kommentoisin, kun ovat kaikki niin mielenkiintoisia. Ihan kuin olisit vielä parantanut tuloksia, vai luulenko vain.
Valokuvat ovat varmaan ihan oikeasti parantuneet mitä enemmän kuvaan. Digi oli kuitenkin minulle aika uusi kapistus vielä vuosi sitten, joten tällaista tutustumista tämä on ollut. Samoin kuvankäsittelyn kanssa harjoitellaan edelleen.
En pidä siitä mielikuvasta, joka nousi päällimmäiseksi luettuani viimeiset rivit tarinastasi.