Lumi. Täysin turha keksintö. Se on kylmää ja sulaessaan märkää. Hyvin epämiellyttäviä molemmat olomuodot. Ensin seisot bussipysäkillä ja palelet ja palelet ja palelet, eikä se bussi tule, koska moottori on jäätynyt ja kuski nukkunut pommiin ja kun vihdoin varabussi seuraavana päivänä saapuu, astut jäätävään autoon, istut kylmästä kankealle muovipenkille ja tunnet, miten lumi, joka on satanut yllesi koko pysäkillä olon ajan, alkaa sulaa ja hetkessä olet –kylmyyden lisäksi- läpimärkä.

Lumi ja talvi. Yhtä paha yhdistelmä kuin suomalainen ja small talk. Täysin kestämätöntä siis. Ollako ennemmin kokkareilla tai lumisodassa? Ei kummassakaan, kiitos. Itse asiassa kumpaakaan ei kestä selvin päin ja krapula on ikävä asia. Varsinkin, jos sattuu sammumaan hankeen. Ja siis herää sieltä ylipäänsä. Kankkuseen.

Jos ei olisi lunta, ei olisi talvea, eikä lapsia lähetettäisi hiihtoleireille, jossa ne hiihtävät puuta päin ja katkaisevat suksensa. Sellainenkin on tullut koettua. Kaksi kertaa saman viikon aikana. Ensin vasen. Sitten oikea. Suksi.

Jos ei olisi talvea, ei olisi lunta, eikä mikään houkuttelisi kokeilemaan kielen pitävyyttä rautaan. Kesällähän voi lutkutella lyhtypylväitä mielin määrin, mutta teepä se talvella. Tai, älä tee. Syleile ennemmin vaikka naapuria, jos on pakko lutkutella ylipäänsä.

Käveleminenkin on tehty ylen vaikeaksi lumiseen aikaan. Maanisesti liikkuvat lumiaurat kiillottavat jalkakäytävät niljakkaiksi ja valkeiksi. Siinä sitä on lapsen lysti luistella. Ja vähän vanhempienkin. Pääsepähän pidemmälle levolle jalka paketissa ja lumiongelma on ratkaistu yhden talven osalta.

Sitä siis pitäisi puhjeta hurraa-huutoihin, kun Suomessa on neljä hulppeaa vuodenaikaa. Ihme väkeä. Ei minua hurruuta yhtään. Itse asiassa olen niin vähään tyytyväinen, että minulle riittäisi vallan hyvin kaksi vuodenaikaa: kevät ja kesä. Miksi vaatia enempää?

Eihän small talkiakaan jaksa kuutta kuukautta.
***********

Pakinaperjantain 1. haaste Lumi