Syyskuussa illat olivat pimeitä, niin pimeitä, että tähdet näkyivät paremmin kuin koskaan. Niin isä sanoi, kun otimme makuupussit ja makuualustat ja lähdimme laiturille. Pikkuveli olisi halunnut jäädä mökkiin, mutta isä ei antanut, sanoi, että veikan aika tulisi pitkäksi. Tule vain mukaan, isä sanoi ja otti veljeä kädestä. Tämä on viimeinen viikonloppu mökillä tänä vuonna, kohta tulee talvi, eikä tänne ole enää tulemista.

Kuljimme peräkkäin laiturille, isä edessä taskulamppu kädessään. Piti astua varovasti, sillä silmät eivät nähneet muuta kuin mustaa. Nyt seis, isä sanoi, muuten pudotaan järveen. Isä levitti makuualuset laiturille, ryömimme makuupusseihin ja jäimme odottamaan, että silmät löytäisivät tähdet. Laituri tuntui kovalta selän alla. Nenänpäässä tuntui kylmältä, mutta korvia ei palellut. Isä oli sitonut lakin tiukasti.

Laituri keinui hiljaa. Jostain kaukaa kuului kuikan iltalaulu. Tähtiä oli satoja, ei, tuhansia, miljoonia ja yhtäkkiä koko musta taivas oli täynnä tuikkivaa valoa. Tähdenlento! pikkuveli huusi, mutta isä sanoi, että se on satelliitti, mutta että jos me makaisimme aivan hiljaa, voisimme ehkä nähdä tähdenlennon. Muistakaa toivoa.

Onko tuo Otava, kysyin isältä, tuo tuolla? Ja tuo, tuo on Pohjantähti, eikö niin? Isä ei vastannut. Pikkuveli kierähti minua vasten ja kuulin, että hän tuhisi hiljaa. Veikka nukkuu, isi, kuiskasin. Annetaan nukkua, isä vastasi, onko sinun kylmä?

Linnunrata oli hohtavan valkoinen. Se näytti ihan hattaralta, jonka isä oli kesällä ostanut Linnanmäeltä. Hattarataivas.

Isä? Luuletko sinä, että äiti näkee nämä samat tähdet? Luuletko, että hän katsoo taivasta juuri nyt? Luuletko, että jos tulee tähdenlento, hän toivoo, että olisi kotona? Meidän kanssamme? Että hän ei olisi koskaan tavannut Raimo-setää? Että hän ei olisi koskaan lähtenyt pois?

Makasimme kauan laiturilla. Yö tuli mustemmaksi ja tähdet näkyivät yhä kirkkaampina, mutta yksikään tähti ei lentänyt sinä yönä.