Susupetal, toivottavasti joku päivä pääset ihan aikuisten oikeesti suljetulle. Oikein aikuisten oikeelle suljetulle.

Häh?

Luin. Ymmärsin.

Anteeks? Tämä ei nyt ymmärrä näitä kaikkia kommentteja? =O

No en o ny lukassu ko. tekstii. Ei mun pitäs mitää sanoo, mut on nii helppoo ihmisen nurkantakaa vittuilla, tollee ns.'anonyymisti', pelkuri raukka...Hirlii

Ei tollast voi ymmärtää, ellei itte oo kokennu. Niiku ei tät helvettii, mis mä elän. Polga on aikas lähel... Jaksamist kummiskii sulle, muuta täs osaa sanoo.

Ja sitä mä en pienes päässäni ymmärrä, miks polgan kommenttii tulee polga sinisel ja mul ei, vaik mun n imimerkki on tos jo valmiina, ku alotan kommentoinnin. Epistä, sanoo pappa.
http://partapappa.vuodatus.net/

Vaikka olen anonyymi, en nurkan takaa vittuile kenellekään, en uskalla, enkä koe sitä tarpeelliseksi. Olen vain syvästi hämmentynyt Hirliin kommentista, en tajua sitä. Siihen on koodattu jotain sellaista, joka aukeaa ehkä vain sisäpiirille, ei pössilöille nimettömille. Siis miten niin Susun pitäisi aikuisten oikeasti päästä oikealle suljetulle osastolle? Onks hän sitten ollut ennen siellä jotenkin feikisti tai leikisti? Eikö hän mielestäsi ole tarpeeksi hullu vai eikö hän saa ns. hulluuteensa tarpeeksi hoitoa?

Niin, vielä ihmettelen, onko kyseessä todellakin oikea Hirlii vai provo / varkaus / anoHirlii... No, ei se ansaitse tämän enempää huomiota!

Susu, tommonen kommentti on p:stä. Sanon kuten Polga, unohda.
Päivänjatkoja sulle :)

Ohhoh, onpas täällä kommentteja.

Hirlii, varmaan menen uudestaan suljetulle, jos siltä alkaa tuntua.

Ja muille kiitos kommenteista. Partapappa, laitoitko tuon blogiosoitteesi tuohon kohtaan missä lukee "Kotisivusi osoite".

Mikäs kumma Hirliille on tullut? Minun kirjaraponiko tämän kommentin provosoi tulemaan? Toivottavasti ei sentään!

Hei Pikkuiset Pussipäät,
Yhtään ainukaista en teistä tunne sen kummemin ja näillä anoilla nimim yms. pussipääkommenteilla ei ole minun kanssa tekemistä.

Onneksi on muuta elämänsisältöä. Susupetalin tiedän etunimeltä ja tunnen yhtä hyvin kuin bussipysäkillä seisovan naapurini.

Tehkää olonne mukavaksi
helveteissänne. Hauskoja piirileikkejä nisset ja nassut, röh röh, kärsikää toisianne, en aio vierailla tässä sikalassa enää.

Ei kauhean valaiseva ollut tämä Hirliin aitokaan kommentti. En saanut muuta selvää kuin että olen pussipäinen porsas ja paahdun ilmeisesti helvetinliekeissä. Ai jaa. Silti yhä salaisesti ja anonyymisti pidän Hirliin kommenteista (niistä ainakin, jotka jotensakin ymmärrän). Älä nyt mihinkään kovin kauas katoa.

Reine, enpä tiedä, ehkä Hirlii vastaa kysymykseesi.

Hirlii, vapaaehtoistahan tämä blogien lukeminen onneksi on.

Ano, Hirlii varmaan lukee kommenttisi, jos palaa.

No, luulen että vastasi jo. Ei niin että olisin tullut hullua hurskaammaksi, mutta mitä väliä! Kiukutelkoon.

Reine, enpä minä osaa sen kummemmin selittää.

Voi kauheeta! Eihän tämmöistä voi tapahtua! Nyt surettaa!

Mitä, mitä ihmettä? Tuollaista rienaamista en sitten kertakaikkiaan jaksa ymmärtää. Hirlii, helpottiko? röh röh:)

Lepis, sanos muuta.

Kiirepakolainen, onneksi kaikkea ei tarvitse ymmärtää.

Toivottavasti tämä jää tähän. Pitää laittaa uusi postaus, kun jaksaa, niin päästään uusiin asioihin.

Sitä toivon minäkin. Lukutaito ja lukemisen ymmärtäminen on ilmeisen heikentynyt. Kun kirjoitan, että minulla ei ole mitään tekemistä näiden ano-mölinöiden kanssa, se kuitataan ”minun” äyskimiseksi. Tämäntasoinen keskustelu tästä aiheesta on minusta vastenmielistä ja ala-arvoista.

Itse teoksesta voin sanoa se, että se toki kertoo minäkokemuksesta, sellaisesta joka on täysin vailla merkityksiä. Mutta vailla merkityksiä olemme mielettömiä, vailla mieltä. Elämä jossa ei ole mieltä on mieltä vailla. Se on todella masentavaa luettavaa.

1990-luvulta, edellisen lamakauden aikoihin, Suomessa ryhdyttiin määräämään mieliala- ja masennnuslääkkeitä niin työterveyshuollossa kuin tavallisilla terveysasemillakin. Niiden käyttö on yhdeksänkertaistunut viidessätoista vuodessa. Erityisen suuri huoli on noussut siitä, että niitä määrätään hyvin nuorille ihmisille, joiden psyyke on vielä hyvin kehittymätön. Näin viedään mahdollisuus siihen, että tuo vasta muotoutumassa ja rakentuva psyyke saisi terveen kasvun ja kehittymisen mahdollisuuden. Yleisessä tiedossa on, että mielialalääkkeiden pitkäaikainen säännöllinen käyttö (yli kaksi vuotta) vaurioittaa aivoja ja niiden toimintaa pysyvästi sekä aiheuttaa runsaasti muita ongelmia. Ne eivät ole tarkoitettu pitkäaikaiskäyttöön ja aiheuttavat riippuvuutta siinä kuin mikä muukin keskushermostoon voimakkaasti vaikuttava päihde. Sielun puudutusaine.

Viimeisen viidentoista vuoden aikana myös masennustarinointi on muuttunut. Kertomus, johon tällä hetkellä osa ihmisistä samastuu vahvasti on se, että masennus/depressio on verrattavissa fyysiseen sairauteen. Se on toivottomuuden tarina. Tarina jossa kokija on pysyvästi sairas, tai tulee sairastelemaan jaksoittain läpi elämänsä ja tarvitsee siihen pysyvää kemiallista lobotomiaa ja kisaa toisten kanssa siitä minkälaiset DPI-pisteet juuri minulla on.

Se on hyvin traagista, koko elämän kannalta. Ja sillä on vaikutuksensa moneen suuntaan.

On olemassa muitakin tarinoita, ne vievät itsetuntemuksen tielle. Sille tielle missä merkityksien nostosillat laskeutuvat ja ihminen löytää katkenneen yhteyden omaan tarinaansa, elävän yhteyden toisiin ihmisiin ja tunteet vapautuvat masennuksen termospullohautomosta. Ne eivät ole välttämättä pelkästään ”positiivisuuskertomuksia” vaan ne kertovat niistä monenlaista ja moninaisista keinoista/tavoista kuinka ihminen selviää vaikeidenkin kokemustensa keskellä eikä jähmety suolapatsaaksi. Se edellyttää usein omia ponnisteluja.

Miksi kirjoitan tämän? Siksi, että tiedän mistä puhun, myös omakohtaisesti. Kun puhutte itsestänne ja toisistanne, miettikää haluatteko puhua itsestänne hyvin. Haluatteko jakaa toivottomuuden hedelmiä vai toivon ja (itse)ymmärryksen. Mihin kertomukseen haluatte liittyä ja kuulua. Sen voi aina valita.

Mielialalääkkeet ovat auttaneet monta ihmistä takaisin "normaalielämään" ja pelastaneet monen hengenkin. Ettei ne pelkästään pahasta ole. Kovin nuorten kohdalla asia on eri, joten siinä olen edellisen kommentoijan kanssa samaa mieltä.

Ehkä pitäisi kunnioittaa Susun toivomusta ja jättää tämä viestiketju omaan arvoonsa, mutta tuo (aidon) Hirliin kommentti oli hyvin mielenkiintoinen. Suuttumuksen ymmärtää, jos on joutunut itse jonkinlaisen typerän kakkakepposen kohteeksi, eikä silloin kai tule itsekään kirjoittaneeksi niin, että tyhmimmätkin (me anot ilmeisesti) tajuaisivat tekstin merkityssisällön kirjoittajan tarkoittamalla tavalla. Ei se vika aina lukijassakaan voi olla.

Merkityksistä puheen ollen, en voi ymmärtää, mitä Hirlii tarkoittaa sillä, ettei Susun kirjassa ole merkityksiä. Siis mitä ei ole? Sanoja tai tarinaa, joka tarkoittaisi jotain? Tarinan alla piilevää opetusta tai jotain uskon ja toivon, kenties rakkaudenkin lähdettä? Itse on teosta noin koe. Jo se, että kirja on kirjoitettu, on varmasti voimistanut ja eheyttänyt kirjoittajaa. Luulisin että hän on päässyt niskan päälle sairautensa suhteen, kun on tarttunut aiheeseen ja kirjoittanut kokemuksensa ylös. Totta kai se silloin on merkityksellistä toimintaa, mutta se on myös enemmän kuin itseterapiaa. Se on ymmärtämyksen jakamista lukijoiden kanssa. Se on vertaistukea, se on luurankojen vetämistä pois komeroista. On sangen kohtuutonta vaatia, että tällaisesta aiheesta täytyy kirjoittaa jostakin tietystä näkökulmasta. Paskasta saa puhua paskana, vaikka se myöhemmin auttaisi ruusuja kukkimaan.

Voi tietysti olla taas kerran käsitin viestin väärin, mutta ainakin tulin sanoneeksi, mitä ajatuksia se minussa herätti.

Ano, jos haluat esittää tarkentavia kysymyksiä tai jatkaa keskustelua voit lähettää sähköpostia, mutta omalla nimelläsi. Sähköpostiosoitteeni löytyy blogistani.

Tämä päättyy osaltani täällä tähän.

Ja keskustelu siis jatkuu.

Omasta puolestani sanon, että sen kirjoitin minkä kirjoitin. Eihän siitä kirjasta ole pakko pitää. Sehän on vain pieni pala elämää, yksi kokemus. Minusta tässä ei ole mitään sen kummempaa.

Siihen voisin ottaa kantaa, että tuo ensimmäinen nimimerkki Hirlii todennäköisesti on sama kuin tuo myöhempi Hirlii, sillä sitemeterin mukaan Hirlii oli kyseisten kommenttien kirjoittamisen aikana blogissani.

Niin, hetken aikaa uskottelin itselleni, että nytpäs kirjoitan nimelläni ja osoitteellani Hirliille ja sitten meilailemme henkevästi ja älykkäästi vakavista aiheista. Sitten tajusin ajatuksen mahdottomuuden; minähän en ole henkevä enkä älykäs, joten keskustelu jäisi yksipuoliseksi ja vajaaksi, eikä se edes tapahtuisi oikeassa paikassa, koska nämä kysymykset ovat heränneet tässä blogissa ja jättäneet muitakin kuin minun anonyymin vajaapersoonallisuuteni ilman vastauksia. Saa nimittää myös pelkuriksi, sillä sitähän minä olen, arkailen niin virtuaalitodellisuudessa kuin oikeassa elämässä, jättäydyn varjoihin, koska pelkään paljastavani tyhmyyteni, kirjoitustaidottomuuteni ja monet muut huonot/kehittymättömät ominaisuuteni.

Muille en ole yhtä ankara kuin itselleni. Susuna antaisin Hirliille anteeksi, vaikka hän olisi eräänä yönä hirveän kännin vetänyt ja unohtanut kirjoittaneensa ensimmäisen viestin (ellei se sittenkin ollut joku muu). Sielun puudutuslääkkeístä viina ja turhautuminen viinan toimimattomuuteen mielialan parantajana käyvät myös. Mutta enpä minäkään arvele enempää.

Ano, ei ole mielestäni mitään anteeksi annettavaa. Ihmiset vaan ovat erilaisia.

Annan anteeksi en pyydä. Tällä blogilla tuskin vierailen enää, muuta kuin tarkkailumielessä.


Ano, SusuPetal ei ymmärrä eikä osaa sellaisia asioita kuin: olen pahoillani ja anna anteeksi, Se on pelkkä virtuaalihahmo, sellainen olento kuin pleikkari peleissä joka ponnahtaa pystyyn kun painaa nappia ja kuolee samalla tavalla: Klik. Sen luojahahmokin saattaa olla sellainen, en tiedä kun en tunne.

Virtuaalitodellisuuksista ei kannata vetää oikeastaan minkäänlaisia johtopäätöksiä, jos haluaa vetää johdon pois seinästä se päättyy siihen, mutta tämä muu elämä, tämähän täällä onneksi jatkuu ja luojan kiitos on.

Täällä Sikalassa haisee nyt sen verran hirveästi, että menen muihin hommiin tästä.

Kyllä sinä nyt kuulostat todella syyttä suotta ärtyneeltä, Hirlii. Olen itse syyllisyyksien riivaama ihminen; otan usein tunnolleni sellasiakin asioita joita kenties ei ole minulle taakaksi tarkoitettu. Että nytkin olen melko varma, että minä täällä haisen. Jaa miksi? Onko se sitten suuri petos ihmiskuntaa kohtaan, että en esiinny täällä nimelläni - tai edes nimimerkillä? Senkö takia ansaitsen laskiämpärin niskaani? Ehkä niin sitten, mutta kovin, kovin kummallisia ovat kommenttisi Susun kyvyttömyydestä olla ihminen, vaikkei hän omalla nimellään kirjoita. Melkein tekisi mieli kysyä, että onko Hirlii oikea nimi, mutta enpä kysy. Minä nyt vain kärsin tästä epätietoisuudesta, se on toki tuttu olotila minulle muutenkin.

Mielestäni possut ovat suloisia ja kaikki possut, jotka viihtyvät Susun Sikalassa, ovat tervetulleita tänne edelleenkin. Iso-Emakko tässä itse röhkii tyytyväisenä jokaiselle lukijalle ja kommentoijalle )

Eiköhän tämä nyt ollut tässä, tuskin tästä keskustelusta kovin järkevää lopputulosta saadaan. Hmm, sanoo järjetön.

Eletään ja annetaan toisten elää. Omalla tavallaan me jokainen.

Ano,muuahhaaa,

etpä tiedäkään kuinka hänelle osataan myös nauraa ja sydämellisesti, paljon sitä on tehtykin ja onneksemme, monien onneksi masennus ei jää kaikkien kohtaloksi kuten tälle omaan mutalammikkoonsa juuttuneelle.

Halusin vain kertoa, että älkää ottako itseenne kaikkea tätä mitä tämän bloginpitäjä kertoilee ja vyöryttää masennuksesta, hänellä tuskin on toivoa paremmasta, mutta monilla muilla voi olla ja on. Tämä on pikkurillin kokoinen maailma, tämä pikkupossulätti täällä, näiden asioiden suhteen.

Lopettakaa!
Turhaa vääntöä!
Me kaikki, porsaat, olemme kykeneväisiä lukemaan tämän viestiketjun ensimmäisen viestin. Se kertoo paljon!
Tuollaisten viestien kirjoittaminen ei ole hyvää käytöstä ja voidaan lukea jo häiriköinnin osastolle.
Jos ihminen kirjoittaa kirjan omista kokemuksistaan, niin entä sitten. Meillä on kaikilla oikeus siihen. Jos kirjaa mainostetaan omin välinen, niin entä sitten. Mitä muuta välinettä omakustanteilla on?
Saattapi olla, että luomme kuvan bloggaajasta ja haluamme pitää sitä illuusiota yllä. Realismi iskee ja ei sovi ajatusmaailmaamme. Käännetään uusi sivu. Niin se elämässä menee.
Minä en ole tuota kirjaa lukenut, en vielä edes tilannut, joten en lähde tässä sen sivuja kommentoimaan. Nostan kuitenkin hattua Susupetalille, että on kirjoittanut kirjan henkilökohtaisista vaikeista kokemuksista, joista tässä maassa halutaan vaieta. Ei pitäisi vaieta. Lääkkeiden sivuvaikutuksista on myös hyvä puhua, mutta eivät ne ole pääosassa tässä tarinassa. Mitä ihmettä, jos ne saattavat auttaa jotain ihmistä!
Toivon todella, että harkintakykysi Hirlii palaa takaisin ennekuin alat 'siattelemaan' kanssabloggajiasi, joita et tunne. Minun helvetissäni on paljon parempi olla sen jälkeen kun sain Susupetalin sinne!

Oikein lömpöisiä tunnelmia Helvettiin, Lepis, laita tyyny hyvin.

Sitä katselen ma täältä kuin unta tai usvaa, utua kai nään, se oli joskus tiedan ma, kauan sitten, vaan kun paratiisin portin löysin ja mielen rauhan, en etsi enää tuota, mitä nään siellä olevaisten hamuilevan.
Harvat kutsutut on, sen tiedän ja siitä kiitän,
en edes tiedä aina keitä, sen tiedän ettei portti tämä auennut keinoin helpoin, ei lahjoin, ei palkinnoin, ei mustalla sydämellä. Se aukes kun ma avasin oman sydämeni sille.

Minä viihdyn Susun Sikalassa. Täällä on ollut aina hyvä tunnelma. :) Tätä poikkeusta lukuunottamatta :(

Ooo, minkä myllerryksen sikalassa Hiirula onkaan saanut aikaan.
No, eipä tuota kannata ottaa tosissaan, virtuaaliviestejänsä, mielen läikähdyksiä.
Sanoo eräs sikalassa syntynyt ja pikkupossuja rrrakastava.

Isot pojat ja tytöt kertoivat kyllä aikoinaan siitä, että maailmassa kiusataan pienempiä, mutta kun kiusaamista kohtaa, se on aina pöyristyttävää.

Aikuisten oikeesti oikeilla aikuisten osastoilla tulee olla lupa kokea kaikki ne tunteet, joita kokee. Tunteita ei tarvitse lainata toisilta. Parempi onkin niin, koska omissakin meillä on tarpeeksi omaa elämää varten, välillä vähän liikaakin.

ihmettelen tässä, miksi juuri tämä kirjasi tuottaa tällaisia reaktioita niin täällä kuin Kotimaankin blogissa. Miten toisen kokema ylipäätään voi ärsyttää? Ethän puhunut kuin itsestäsi. Siinäkin vain tietyistä hetkistä tietyssä kontekstissa.

Toisen tuskaa on vaikea katsoa vieressä. Mitä läheisempi toinen on, sitä kovemmin se riipaisee. Silti, sen kokeneet ja kokevat tietävät, että elämä jatkuu. Kuopista voi kurkistaa ja kiivetä ulos. Mitä enemmän köysiä kuoppiin lasketaan, sitä helpompi sieltä on päästä pois.

Katastrofien kohdatessa ei kenelläkään ole oikeutta seistä tumput suorana riitelemässä oikeista pelastuskeinoista. Rannalla huutelijoidenkin olisi syytä pysyä hiljaa.

Kiitos MM, postista ja postin vaihdosta.

Olen ällistynyt saamastasi ryöpytyksestä, Susu. Suoraan sanottuna en ymmärrä Hirliin tarkoitusperiä. En yhtään. Miksi hän on ottanut sinut hampaisiinsa ja tulee kerran toisensa jälkeen solvaamaan sinua?

Omista kokemuksistasihan sinä kerrot. Ei niistä pitäisi loukkaantua. Eikä niiden vuoksi pitäisi myöskään solvata, ei sinua eikä ketään muutakaan. Sinun kokemuksesi ovat merkityksellisiä, sillä yksityinen on yleistä.

Olet tärkeä. Voimia, Susu. Voimia ja rohkeutta.