|
|
|||
|
11.07.2010 - 00:01
Ruisrock juhlii tänä viikonloppuna 40-vuotisjuhliaan. Vuonna 1970 en päässyt festareille, vanhempieni mielestä olin liian nuori. Epistä. Vaan Rauli Badding Somerjoki pääsi ja vieläpä esiintymään.
Badding oli siihen aikaan suhteellisen tuntematon laulaja, joka oli ennen Ruirsrockia esiintynyt underground-ryhmässä Suomen Talvisota, laulanut muutaman raidan levyllä Iso mies ja keijukainen ja säveltänyt sekä tunnuskappaleen että laulun Moottoreitten sinfonia Risto Jarvan elokuvaan Bensaa suonissa. Baddingin ensimmäinen älppäri Synnyin rokkaamaan näki valonsa vasta 1971. Singlen Badding sentään levytti 1970, kyseessä oli Mun sormuksein/Sulamit.
Rokkia, rauhaa ja rakkautta. Ikuisesti.
Muita rakastettavia klassikoita täällä.
|
Kirjoittaja
susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
Käyttöoikeus
![]() Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi. |
||
Anskukka, pääsymaksut olivat ennen varmaan halvempia, tuskin minäkään olisin vuosina -72 ja niin edelleen päässyt sinne muuten. Ei niillä viikkorahoilla.
Badding on hyvä!!! Olen nähnyt aivan huikean kesäteatteriesityksenkin kyseisestä hepusta! Joskus aikoinaan näin Herra Baddingin Kouvolan rautatieasemalla - oli siellä ihan ypöyksin.
Kimmeli, Badding taisi matkustaa paljon junilla.
SuviAnniina, hyi häpeä ;)
Isopeikko, minä olen laulanut junassa! Markalla sai kuulla kolme kappaletta, se oli niitä aikoja...
Badding on ikihyvä. Tämä biisi on yhdellä vinylilläni, sellaisella johon on koottu suomi-rock biisejä.
P.S en minäkään ole ikinä käynyt Ruisrockissa.
Hirlii, etkö sinäkään ole käynyt Ruisrockissa! Voi teitä :)
Ari, Ruisrockin maine alussa oli todellakin kaameat huumejuhlat. Rockfestivaalithan olivat jotain ihan uutta Suomessa. Nykyäänhän joka niemessä ja notkossa on erilaisia musiikkitapahtumia.
Hirlii, Suosikki oli odotettu juttu silloin. Minullekin tilattiin se ja jännitys oli aina suuri, kenen juliste lehden välissä tulisi olemaan. Voisin kuvitella, ettei nykään tuollaista odotusta ole, kun netti on täynnä rokkareiden kuvia.
Totta, tuulet kantoivat musiikin hyvin kauemmaksi.
Yaelian, onneksi poika polvesta paranee!
Vaiheinen, leppoisia vuosia...???? Minä muistan ne vuodet kyllä ihan erilaisina!
Tuima, olisi voinut mennä viisivuotiaana sinne vanhempien kanssa! Paitsi silloin ei todellakaan viety lapsia tuollaisiin paikkoihin, niin kuin nykyään.
Anumorchy, kyllä!