Bussimatka oli helvetillinen. Niina tiesi, ettei kuski
ajanut tavallista lujempaa, ettei ollut mitään vaaraa, että kaikki muut
matkustajat istuivat rauhallisina lehtiään lukien, kuunnellen musiikkia, puhuen
kännykkäänsä, ajatuksiinsa vaipuneina. Kukaan muu ei pelännyt.
Rauhoitu. Rauhoitu. Rauhoitu. Pelko johtuu vain sinusta
itsestäsi. Muista se. Hengitä. Muista hengittää rauhallisesti. Matka on kohta
ohi.
Niina yritti keskittää ajatuksensa Nikoon, miten tämä
ilahtuisi. Yllättyisi. Miten tämä ei uskoisi silmiään, kun Niina astuisi
liikkeeseen.
Niina! Mitä sinä teet täällä! Uskalsitko sinä tulla? Odota
hetki, lähdetään kohta.
Oli kulunut viikkoja siitä, kun Niina oli viimeksi mennyt
Nikoa vastaan töihin. Viikkoja, joiden aikana hän ei ollut poistunut kotoa, ei
ollut pystynyt menemään ulos. Tänä aamuna kaikki oli tuntunut erilaiselta. Heti
herättyään Niina oli tiennyt, että tänään hän pystyisi siihen.
------
Urheilukaupan ilmastointi oli täysillä ja viileä puhallus
sai ihon nousemaan kananlihalle. Niina etsi katseellaan Nikoa. Ihmiset
ryntäsivät hänen ohitseen, häntä tuupittiin, mutta hän ei välittänyt. Hän oli
selvinnyt hengissä bussimatkasta. Hän oli vahva.
-Niina, moi! Mitäs sinä? Et ookaan aikoihin käynyt.
-Jussi..hei. Joo, en oo käynyt. Mä… tulin hakemaan Nikoa.
-Niko lähti jo. Pari tuntia sitten. Sehän tekee kuutta
tuntia.
-Lähti…mutta…kuusi tuntia? Ei kai…
Kaupan ulkopuolella Niina kaivoi kännykän laukustaan. Jalat
vapisivat ja hänen olisi tehnyt mieli istuutua jalkakäytävälle. Hän yritti olla
ajattelematta bussimatkaa takaisin kotiin.
-Hyvä, kun soitit, Niina kuuli Nikon sanovan. –Mun piti
soittaa sulle heti, kun mahdollista, mutta täällä on ollut niin hirvee
hässäkkä. Jussi on sairaana edelleen ja mun pitää paikata sen vuoro. Menee
myöhään.
-Taas…
-Sori, kulta. Ei voi mitään. Alennusmyynnit ja porukkaa ihan
sikana koko ajan. Nähdään illalla, mä yritän ehtiä kymmenen dösään. Älä turhaan
valvo.
(Tosin häviävän pieni mahdollisuus olisi, että Niko tekisi jotakin muuta kuin pettäisi. Onnellinen loppu olisikin epäuskottava ja naiivi.)
No mutta siis tilanteeethan ovat mitä moninaisimpia. Tässä on tietenkin syvempää tatsia tuon panikoimisen takia. Tulee tunnetta ja empatiaa mukaan. Mutta loppuviimein bussimatkakin taitaa olla vaikeampi kohdattava kuin poikaystävän (nimivalinnoista ja tilanteesta päätellen kyseessä ei siis ole perhedraama vaan kahden kauppa) petkutus. Niin korvaamaton sekin ny sitten oli.
Saara, voisiko siis ajatella, että tositeevee ja saippuasarjat ovat tulleet todeksi? Että elämää ei voi elää rehellisesti, vaan oikeaan elämään kuuluu sitä draamaa, josta mainitsit. Siksi valehdellaan, ei kerrota suoraan, ei lähdetä pois suhteesta. Se olisi liian simppeliä, siinä ei olisi kiksiä, se olisi tylsää.
Kun mikään ei riitä...
BB:tä en ole koskaan katsonut, enkä katso. Nih.
Ja osaa ne miehetkin. Vaikka mitä:)
Ja joo, luultavasti tyttö meni vaan kotiin nöyrästi odottamaan, peloissaan kiinni jäämisestään. Miksi - sitä tosin en ymmärrä.
(taloudellisesti olisi tietysti tuottavampaa vääntää tästäkin 50-osainen jatkosarja...)
TV-sarja...epäilen.
Vai olenko, Susu, liian syvällä rivien välissä, kun luen tarinan kuvana Graham Greeneläisestä maailmasta, jossa ihmisten kohtalona on uupua liian raskaitten vastuiden alle.
Tuo greeneläinen maailma on hyvä oivallus, sieltä kai löytyy minua paljon. Ei mustavalkoisuutta.
Nikon vastuu kannatella Niinaa, suojella tätä, kunnes Niina on tarpeeksi vahva olemaan yksin. Niinpä.
Uudessa Suomen Kuvalehdessä on mielenkiintoinen Johanna Sinisalon haastettelu. Sekä toimittaja että haastateltava toteavat, että saippuaoopperat ovat (joidenkin kohdalla) muuttuneet melkein metafyysisesti osaksi ihmisten omaa elämää... Sinisalo käyttää siitä oma termiään "emotionaalinen spekulaatio". Nämä sarjat eivät enää ole pakoa todellisuudesta vaan osa todellisuutta.
Mutta siis tuohon aikaisempaan: kyllä voi hyvinkin olla niin, että ihminen rakentaa identiteettinsä median avustuksella :)
(Hehee, tämän mä olen kyl just lukenut jostakin kirjasta.)
Huh, aika hurjalta tuntuu tuo ajatus, että saippua olisi joillakin osa omaa elämää.
Katsottiinhan sitä ennenkin MeTammeloita, Peyton Placea, Dallasia ja Dynastiaa, mutta eipä tainnut Allison tai JR aterioida samassa pöydässä kanssamme...?
Hui, sinä olet lukenut liikaa:))
Onhan se nyt päivänselvää, että jokainen perustelee itselleen päätöksensä parhain päin, mutta ihan realistinen se näkemys ei silti välttämättä ole. Eikä minusta asioita (tai keskustelua) myöskään pitäisi aina jättää puolitiehen sillä perusteella, että joku tekee niin ja joku noin ja joku ajattelee sillä tavalla ja toinen toisella tavalla. Voi myös miettiä miksi. Mutta samapa tuo.
Ei mietitä sitä sitten.
En mä koskaan ole onneksi noihin saippuaoopperoihin jäänyt kiinni. Mitä Tammeloita tuli kakarana seurattua ja Naapurilähiötä hiukan myöhemmin.
Tämä Sus on kyllä jo tullut päivittäiseksi. Onneksi ei ole kannettavaa tietsikkaa. Olisi vielä aamukahvillakin mukana. ;)
Ja totta kai ihmiset selittävät asioita parhain päin, perustelevat, mutta kuka on ekspertti sanomaan, ovatko ne jutut realistisia? Se ulkopuolinen? Minä? Ehei, sellaiseen en ryhdy, sen verran monta kertaa on tullut päätä hakattua seinään, kun on tiennyt "paremmin" kuin asiaan itse sotkeutuneet:)
Eli, minä kyllä uskon, että ihminen voi olla rehellinen itselleen, kun selittää asioita parhain päin, sillä yleensä siihen asiaan ei liity vain se, mikä näkyy muille, vaan siihen sisältyy paljon muutakin, josta ulkopuoliset eivät tiedä mitään.
Eli sen takia kysymys "miksi" on täyttä spekulaatiota, ainakin itselleni. Koska en tiedä.
Niin on, Alastalo, miesten syytä:) Ja naisten:) Hui, me olemme kaikki syyllisiä!
Lukioaikana äikän ope sanoi, että ainetta kirjoittaessanne miettikää aina "miksi". Miksi kirjoitaa seuraava lause, miksi joku sanoo mitä sanoo ja niin edelleen. Se onkin kai ainoa asia, mikä lukiosta jäi käteen. No, se nyt on vain minun tyylini ollut miettiä miksi. Ei se varmasti kaikista olekaan yhtä hauskaa.
Joka tapauksessa olettaisin, että tässä fiktiivisessä tarinassa kun on kaksi osapuolta, sen toisen päätös sen toisen puolesta oli minusta ihan oikeutettu saamaan spekulaatiota osakseen. Mutta tosiaankin, eihän sen tarvitse kiinnostaa.
Ehkä juuri tuo "miksi" on sellainen kysymys, jota en itse sitten mieti, kun kirjoitan. Mitä minä mietin, kun kirjoitan, olisi tietysti mukavaa tietää, mutta jäänee epäselväksi, koska kirjoittamisprosessini on sellainen, että minä vaan kirjoitan ja katson sitten lopuksi, mitä tulikaan kirjoitettua. Ehkä olisi todellakin hyvä joskus pysähtyä miettimään miksi.
Mutta, kuten totesit, sen pitäisi tuntua hauskalta, sen "miksin" miettiminen, ja kenestä se sellaista on, niin siitä vaan. Itse varmaan sitten kavahdan sellaista miettimistä, mikä varmaan näkyy teksteissäkin, en tiedä.
Tässä tarinassa sen toisen päätös toisen puolesta tuli esiin näissä kommenteissa, mutta ehkä se oli myös luettavissa rivien välistä tarinantyngässä. Kovin tietoisena en ole siitä kirjoittanut.
Muistaakseni joskus kirjoitit, Saara, täällä, että nämä kommentit kertovat enemmän lukijasta kuin itse jutusta, jota kommentoidaan tai jotain sinne päin. Ehkä juuri se on se, mitä etsin, kun kirjoitan. Ihmisten erilaisia kommentteja.
Huh, onneksi on blogit. Nämä jutut eivät todellakaan toimisi kirjan kansien välissä.
Kyllähän nämä jutut kansien välissä toimisivat ihan yhtä hyvin. Lukijaparka vain joutuisi yksin väittelemään itsensä ja tulkintansa kanssa... hmm.. tai siis no joo, eivät kaikki varmaan tee sitäkään. Voihan sitä vain lukea, niin kuin katsella telkkaria... flow-tyyliin.
Mutta siis sulla olis varmaan myös ankeampaa, kun et yhtään tietäisi niistä reaktioista mitään. Tai voisin kuvitella näin. Kyllähän nuo tuntuvat kirjailijat hyvin pärjäävän ilman konkreettista vastavuoroisuuttakin. Toki lievää sellaistahan siinä aina on, mutta kamalan ankealta se kuulostaa.
Jep, aika ankeaa olisi ilman lukojoiden palautetta, Saara. Näköjään tämä on minun tapani kirjoittaa ja julkaista:))
no joo, mielikuvitus alkaa laukata...
Muuten ei uskonut.
JOkainen tietää- eri asia on se, tunnustaako itselleen, tahi ei.
Haluaako tietää. MItä ei tiedä- se ei loukkaa, joten monesti blokkaa ne asiat tietämättään ulos elämästä, mitä ei kykene kantamaan, käsittelemään.
Jaa Niko? Selkeä mulkku :-) Nina? Hankala löytää oikeaa sanaa. Mutta läheisriippuvainen, surullinen ja hivenen poljettu- mutta matkalla kohti toipumista, ainakin tuon tapahtuman jälkeen.
Tänään on selviytyjien päivä.
Parempaan.
Pettämisestä tuli mieleen ihmettelyni, jonka taas eilen muistin kun vaimon lehtikasaa selailin. Miksiköhän Anna-lehdessä on yhtä mittaa juttuja petetyistä naisista, mutten muista vastaavia tarinoita nähneeni pettävien naisten kertomana? Kummaa... vai onko?
Jaa, Timo, mistäköhän voisi johtua? Ehkä miehet haluavat säilyttää kasvonsa, eihän tosimiestä petetä, samoin kuin että tosimies ei kerro naisen harjoittamasta perheväkivallasta.
En tiedä, tämä oli ihan vaan villi arvaus.
Totta, Miss Foxy, tuntuu että ympärillä on vaan ihmisiä, jotka ovat tulleet petyiksi, jotka ovat pettyneet, ja joita tullaan pettämään.
Sellainen maailma.
No, mutta eipä tuo ole tärkeää, kunhan tuli mieleen. Mitenkään ei ollut siis tarkoitus sun juttua moittia, vaan noita lukemiani aikakausilehtijuttuja pohdin... Siellä lehdessä ehkä vaan halutaan välttää sellaista aihetta, joka tekisi lukijoille epämiellyttävän olon.