SusuPetal

Kojelauta | Seuraa blogia | Lisää blogeja | Luo blogi! |

Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

SusuPetal

Parvekkeella

31.05.2010 - 02:50

Nojaan parvekkeen kaiteeseen. Seison hajareisin, työnnän vatsaa, lantiota kaidetta vasten. Tuuli on voimakas, hiukseni takkuuntuvat. Alas on pitkä matka.

Katson tarinoita, jotka kulkevat alapuolellani. Suljen silmäni, kun näen liikaa, vaikka tiedänkin, ettei se auta. Äänissä on myös tarinoita. Korvani kuulevat liikaa.

Lapsen itkun. Äidin huudon. Jos et nyt jo ala tulemaan, jätän sinut.

Avaan silmäni, lähetän tappavan säteen äitiin, joka seisoo tympääntyneen näköisenä mäen päällä. Kuiskaan lapselle. Ei hän jätä sinua. Hän on äitisi.

Haluaisin itsekin uskoa.

Kaide on kylmä. Sinä yönä, kun A hyppäsi parvekkeelta, hän oli yksin. Kukaan ei nähnyt, miten hän kiipesi kaiteelle, katsoi maahan. Lensi.

Hän oli aina halunnut lentää. Hänen kliseinen haaveensa sai toivotun lopun. Hänen loppunsa jäi muiden kaavittavaksi pihan asvaltilta.

En halua ajatella Aata. Katson koivua, joka kasvaa parvekkeen vieressä. Näen lintuja, en tunnista niitä. Siivekkäiden liikehdintä näyttää käsittämättömältä. Ne lentävät oksalta oksalle, säkättävät kimeillä huudoilla. Ensin ne kerääntyvät samalla oksalle, kertovat toisilleen satoja asioita. Ja sitten, kuin yhteisestä sävelestä, ne hajaantuvat. Ilma on täynnä siipien liikettä. Koivu havisee vihreyttä. Linnut katoavat. Hiljaisuus, jossa ainoastaan valo leikkii kanssani, kestää vain hetken. Linnut palaavat outona parvena, asettautuen jälleen koivun oksille. En käsitä niitä.

Ehkä nekään eivät ymmärrä minua. Kaiteeseen nojaajaa. Tarinoiden näkijää, kertomusten kuulijaa.

Kategoriat: hajatelmia , latvalaho 30 kommenttia Kommentoi

Zilga kirjoitti 31.05.2010 - 06:46

Kuinka paljon tunteita mahtuukaan pieneen hetkeen.

Polga kirjoitti 31.05.2010 - 06:50

Parvekkeella eläjän tarinoita - näkee ja kuulee paljon enemmän kuin luulisi.

SusuPetal kirjoitti 31.05.2010 - 07:19

Zilga, totta. Joskus liiankin paljon.

Polga, parvekkeella eläminen on mielenkiintoista toisinaan.

Kimmeli kirjoitti 31.05.2010 - 07:19

Olipas nostattavaa....hrrr..

SusuPetal kirjoitti 31.05.2010 - 07:24

Kimmeli, mukavaa maanantaita siis :)

Hannele kirjoitti 31.05.2010 - 08:47

joinakin päivinä olis paras pysyä pois parvekkeelta

BLOGitse kirjoitti 31.05.2010 - 08:50

Parvekkeellinen elaman nakijaa ja kokijaa...

Amalia kirjoitti 31.05.2010 - 09:34

Kuitenkin lintujen liverrys on mukavampaa, kun lapselleen kiljuva äiti.

lepis kirjoitti 31.05.2010 - 09:36

Parveke on hyvin salaperäinen paikka. Siellä kannattaa pysyä ja pitää kaiteesta kiinni. Antaa lintujen pyrähdellä, ne on tehty sitä varten.

Taitavat olla kovia juoruamaan. Ne linnut.

kaanon kirjoitti 31.05.2010 - 09:46

Tai lukijaa joka joutui kohtaamaan, eivät ymmärrä minuakaan, joka ei osaa unohtaa...

Uuna kirjoitti 31.05.2010 - 10:56

Kun näkee paljon, oppii ymmärtämään paljon, useimmiten, joskus ei koskaan. Kannattaa kuitenkin yrittää.

Sujuvia sanoja ja lauseita, hyviä huomioita, mitkä tiivistyvät tarinaksi, kuin linnut ryhmään.

hpy kirjoitti 31.05.2010 - 11:04

Ovatkohan aidin pahat sanat syyna siihen etta A hyppasi parvekkeelta monta vuotta myohemmin. Sanoja muistamatta.

Tarinasi saavat ajattelemaan. Tama pitaisi antaa monelle aidille.

Unelma kirjoitti 31.05.2010 - 11:57

Järkyttävää, että A:lla ei ollut siipiä. Tai ehkä sittenkin.

Hirlii kirjoitti 31.05.2010 - 12:13

On ne, kovia säksättämään, linnut siis. Mun katolle lentää silloin tällöin satapäinen naakkaparvi pitämään palaveria, puheet kuuluuvat katon läpi. Hirmuinen sähina siellä käy. Se on kuin puoluekokous tai lestadiolaisten kesäjuhlat.

Sitten ne yks kaks lehahtavat kaottisessa muodostelmassa taivaalle ja lepattelevat ties minne.

sirokko kirjoitti 31.05.2010 - 12:22

Tarinasi ovat juuri kuin lintuparvi, pyrähtävät esiin, livertelevät hetken ajatuksiaan ja lehahtavat pois tullakseen taas takaisin, lukija lentää hetken mukana, palaa taas nojaamaan kaiteeseen ja miettimään mitä tulikaan kuultua ja nähtyä.

iisi kirjoitti 31.05.2010 - 12:24

Joskus vain tuntuu siltä, elämässä.

Yaelian kirjoitti 31.05.2010 - 15:37

Tämä tuntui......,Osaat kirjoittaa niin koskettavasti.

Elegia kirjoitti 31.05.2010 - 17:47

Ehkä A:lla nyt on siivet... Se ei tietenkään häntä auta näin jälkikäteen.

Ari kirjoitti 31.05.2010 - 18:12

Kannattaa nauttia luonnosta, vaikka parvekkeella. "Ensin ne kerääntyvät samalla oksalle, kertovat toisilleen satoja asioita." Hieno tarina, tykkäsin!

arleena kirjoitti 31.05.2010 - 19:38

Vain askel parvekkeelle ja edessä avautuu monen tarinan viidakko.
Kirjoitat hyvin ja kiehtovasti

Kari kirjoitti 31.05.2010 - 21:15

Suomalaisessa kulttuurissa, kuten kaikilla pohjoisilla kansoilla, lasten kuolema ja hylkääminen ovat hyvin syvällä ja olleet olennainen osa kasvatusta. Aikanaan lasten hylkääminen oli yhdenlaista väestönkasvun rajoittamista. Ehkä sitä on vielä nykyisilläkin äideillä verenperintönä.

isopeikko kirjoitti 31.05.2010 - 21:44

Peikkokin on kerran nähnyt tarinan parvekkeelta. Tämä näytti tulevan katsotuksi ihan katolta.

Obeesia kirjoitti 31.05.2010 - 22:58

Tämä kosketti. Kovin monta hylkäämistä ei ihminen kestä.

jl kirjoitti 01.06.2010 - 00:49

Tämä meni läheltä eikä kuitenkaan. Elämään mahtuu paljon, joskus liikaakin.

Kutuharju kirjoitti 01.06.2010 - 14:21

Lapsen (syntymättömän tai syntyneen) voi hylätä myös poistumalla parvekkeen kautta.

Linnut ovat syyttömiä, siksi pidän niistä.

H. M. Juhani Hämeenjussi kirjoitti 01.06.2010 - 17:02

Kai-teesi pätee.

harakka kirjoitti 01.06.2010 - 21:33

Kauniisti kirjoitettua tarinaa...
Tätä olisin halunnut vielä lukea eteekinpäin..
Meitä on täällä niin monenlaista ihmistä, toinen haluaa toista ja toinen toista..
Toivon, että kaikki olisivat onnelisia elämässään...

SusuPetal kirjoitti 03.06.2010 - 14:41

Kiitos kaikille mielenkiintoisista kommenteistanne. Tuntuu, että tarinan pätkä kosketti monia, siitä kiitos.

Mk kirjoitti 04.06.2010 - 01:42

Niin se kosketti minuakin.

SusuPetal kirjoitti 04.06.2010 - 07:29

Halaus, mk.