Toisinaan Jii tulee mieleeni.
Näen hänet majassa, jonka hän oli rakentanut.
Maja vuorattu Hepsin muovikasseilla.
Kirkkaat seinät, vanha sänky, kulunut peitto.
Jiin koti.
Ympärillä Ruissalon puut, ulkona meren kohina.
Jii istumassa sängyllä,
odottamassa viestiä, johon ainoastaan hän uskoi.
He tulevat, Jii sanoi.
Hetkellä millä hyvänsä saan viestin, on oltava valmis.
 
Mustina öinä Jii katsoi tähtiin.
Odotti avaruusalusta.
Itki itsensä uneen.
 
En tiedä, miksi muistan Jiin.
Ehkä minäkin kaipaan viestiä.
Jostain paremmasta.

 

 

 

***

Runotorstain 168. haaste on viesti