|
|||
 |
|
||
|
24.05.2010 - 02:34
Yläkerrassa imuroidaan. Ääni on turvallinen. Ympärillä on tavallista elämää.
Imuroija on ahkera, hän siirtää huonekaluja. Kolahdukset kaikuvat kireinä seinissä. Imuri hurisee katon läpi. Pienenä poika pelkäsi imuria. Hän juoksi sänkyyn, veti peiton päälleen, kun imuri kaivettiin esiin. Hän ei itkenyt. Oli aivan hiljaa, odotti.
Kerran imuroidessani imuri jämähti paikoilleen. Kiskoin. Se liikkui vain vaivoin. Katsoin kulman taakse. Poika istui hajareisin imurin päällä. Hän aukoi suutaan, huusi jotain. Menin imurin luo, painoin varpaalla painikkeen alas, tuli hiljaisuus.
Mitä sinä sanoit, kysyin pojalta. Hopotihoi, hän vastasi. Hopotihoi, hopotihoi!
Casablancassa emme imuroineet koskaan. Meillä ei ollut imuria. Joskus, harvoin, Yves lakaisi kylmät kivilattiat. Hiekka raapi kiveä, ääni sattui korviin. Serge pyyhki märällä rätillä punaviinitahrat.
Emme siivonneet usein.
Hevonen oli lämminverinen. Se seisoi haassa, kun ajoimme Sergen vanhalla autolla Casan ulkopuolelle retkelle. Pysäytä, Yves huusi, katso!
Yves vei meidät hevoshaan luokse. Hänen silmänsä, jotka yleensä olivat vetiset ja sameat, tuntuivat hetkeksi kirkastuvan, kun hän katsoi upeaa eläintä, joka ei välittänyt meistä laisinkaan.
Hänen pitäisi olla vapaa, Yves sanoi kiihkeydellä, jota en ollut aikoihin kuullut. Meidän on päästettävä hänet vapaaksi.
Älä ole hullu, Serge sanoi. Me joudumme vaikeuksiin. Meidät ammutaan. Tule, mennään.
Serge haukotteli. Hevonen ei kiinnostanut häntä. Hän tarttui Yvesiä käsivarresta, pakotti Yvesin autoon. Katsoimme takaikkunasta pölyistä maisemaa.
Pölyä on niin paljon, eikä mikään imurointi hävitä sitä. Näkymät katoavat tomuun. Niin kuin muistikin, joka katoaa. Kunnes tulee päivä ja muistaa välähdyksenomaisesti lapsen, joka istuu imurin selässä, huutaa hopotihoi, ratsastaa auringonlaskuun.
|
Kirjoittaja
 susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Käyttöoikeus
 Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi.  
SusuPetal by Hoover, klik kuvaa
|
||
Hieno tarina, tykkäsin siitä kovasti, hopoti, hopoti, hopoti :)))))
Asia voi olla kauankin unohduksissa ja sitten jonkin asian yhteydessä tulee tieto kaukaisuudesta, kuten tämäkin sinun imurillaratsastaja ja se vei vielä toiseen hevosmuistikuvaan. Hieno tarina.
Maarit, muistilla on oma tahto, olen huomannut.
Elegia, minäkin haluaisin muistaa enemmän.
Kiirepakolainen, ihmisen kovalevy on merkillinen kapistus. Toimii omaehtoisesti, antaen mieleen mitä itse haluaa.
Famu, pelon voittaminen on upea asia.
Zilga, tavallaan muisti toimii kuin uni. Kulkee omia polkujaan.
Hannele, muistaakseni meillä oli imuri, kun olin lapsi.
Tuohon lyhyeen kirjoitukseesi tipahdin kokonaan. Ei sattunut yhtään, oli niin surumielinen ja lämpimän pehmeä.
Ei siinä todellakaan suurta klikkia tarvitse, Sirokko.
Mukavaa, ettei sinuun sattunut, Iisi.
Kiitos, Mimosa.
Lapseni pelkäsi imurin ääntä, huusi kurkku suorana sammuta, sammuta..
Pelkää ehkä vieläkin?
Kaanon, toivottavasti ei pelkää enää!
Arleena, tomu nenässä aivastuttaa :)
Ari, ajatusten on hyvä lennellä.
Maria, ajatukset ja kissat juoksevat yhtä nopeasti!
Inkivääri, tarinoissa kaikki on mahdollista.
Ilmankos oli niin paskaset nurkat ja valikot ja raot kun ei kukaan ole ikina niita imuroinut.
Mina haluisin imurin jolla ratsastaa auringonnousuun! :)
BLOGitse, nyt tuli siis selitys paskaisiin nurkkiin! Yves ja Serge ovat selvästi asuneet siellä ennen.
Isopeikko, mattoja on niin vaikea lakaista!!!
Kiitos, HPY.