ääriviivani ovat kadonneet
maidonvalkeaan maisemaan,
askeleeni hukkuvat
harmaaseen, en tiedä missä kuljen
 
olen, en elä,
en tiedä miten hengittää, miten pysyä pinnalla
hukassa askeleitteni kanssa,
 
ympärilläni on jotain, jonka näen, mutta en ymmärrä,
ehkä se on maailma, jossa minäkin kävelin kerran,
osana jotain, kiinni jossain
 
leijun pysyen paikallani, lyijyt painavat jaloissani
olen raskasta tyhjyyttä
 
minä, suojassa lasin takana, lasikuvun alla
kuin kasvihuoneessa
odottaen kevättä
joka ei koskaan tule
 
kaukana herääminen, vielä kauempana eläminen,
monen talven, monen syksyn takana

 

 

 

***

Runotorstain 166. haaste

Demetrius osti runon kuvituksena olevan taulun. Tue sinäkin SuviAnniinan näyttelyn pystyttämistä!