|
|||
 |
|
||
|
09.05.2010 - 15:37
Olen kirjoittanut äidiksi syntymisestä kaksi runoa, jotka on julkaistu tässä blogissa aikaisemmin, vuosia sitten. Koska tänään on äitienpäivä, haluan kiittää heitä, jotka tekivät minusta äidin julkaisemalla runot uudestaan.
viikkoja 42 ja muutama päälle
ultralla reisiluun mittaus kyllä se sieltä mahtuu lääkäri nauroi rouva on niin iso synnyttäjän lanteet ei kiirettä ei sinullakaan
potkiskelit rauhallisesti kuuntelin ja odotin supistuksia oli nälkä ei kukaan ole vielä sinne jäänyt
lääkäri sanoi kyllä se tulee ulos odotellaan ikkunan takana ensilumi
ajattelin kangaskenkiä joilla olin tullut sairaalaan kesärenkaat autossa jokos supistaa ja ollaanko auki
ei ja kyllä saa ponnistaa pysyit ja jäit
no on se kumma,
lääkäri ihmetteli ulos se on otettava lääkärin pää jalkojeni välissä
nyt puristan ja rutistan sen kallon huijasi minua ei mahdu poika
pyöreä jälki otsassa imukupin suudelma juoksit rinnoilleni enemmän kuin valmis
minä uusi *** taksikuski itkee ettei
se halua lööppeihin että auto paskantuu kuka sen sitten maksaa ihan sama
aja! aja sillä tää syntyy tähän ihan kohta ei auta vaikka
puristaa jalat yhteen kyllä se sieltä luiskahtaa enkä minä jaksa ylipäänsä puristaa sattuu ihan liikaa
kuuma yö
mammat poksahtaa kätilö nauraa täällä on vähän täyttä ohhoh nytkö se tulee ei ehdi ajaa karvoja ei peräruiskeita joo, joo, ponnista vaan
saako kiroilla? koskee niin saatanasti
senkun vaan ei ehdi
tyttö hyppää ulos
kätilö kiittää ja kumartaa olisipa jokainen tänä yönä näin nopea levätkää nyt joku tulee joskus etsitään tilaa käytävältä
|
Kirjoittaja
 susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Käyttöoikeus
 Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi.  
SusuPetal by Hoover, klik kuvaa
|
||
Minullekin on syntynyt poika ja tyttö, tässä järjestyksessä. Käytävällä odottelin petipaikan vapautumista. : )
Runoihin kätkeytyy pelko, tuska ja piilotettu äidinrakkaus.
Unelma, ei sitä edes huomaa makaavansa käytävällä siinä onnessa.
Sirokko, syntyminen on hellyttävää.
Zilga, kaikki tunteet mukana.
No nyt aloin omia juttujani, mutta kun runosi kimmoittivat ajatukset mieleen, muistelot.
No mutta hyvä, että tästä Peikko sai nyt lukea, miten homma menee :)
Kiirepakolainen, ruusunapa! Ihanaa.
Tuovat mieleen nuo hetket 30 ja 33 vuotta sitten..
vaikka aikaa on kulunut, nuo muistot, tuntemukset eivät koskaan kulu..
Ihaninta mitä koskaan on tapahtunut!
Kiitos, Marja-Leena.
Hanne, ei ne hetket unohdu.
Muistoja olisi minullakin, ei tosin runomuodossa. Ensimmäisellä kerralla viikkoja 44, toisella 37. Silloin tulikin kaksoset, poika kiilasi, työnsi jalkansa väliin, vaikka tytön piti tulla ensin.
Onneksi kiilasi. Että voi nyt olla perheenisä, joka rakentaa taloa omilleen. Jos olisi ollut kohtelias siskolleen, ei ehkä olisi hengissä.
Obeesia, kommenttisi on kuin runo.
Synnytys sinansa on kylla kaukana runnollisuudesta tai ihanuudesta. Onneksi ihminen unohtaa kivun pian. Kaksi poikaa olen pusauttaunut maailmaan.
Joku sanoi ekan syntyessa, etta olen luotu synnyttamaan...No en ole. Kaksi riitti ihan hyvin.
En voi ymmartaa kuinka jonkun naisen paikat kestaa 7-9 synnytysta...hupsista, meni vahan sivuraiteille,,,
Mukavaa sunnuntain jatkoa!
Yaelian, imukupin suudelman olet kokenut. Ja valitettavasti muutakin.
SuviAnniina, minä pidin synnytyksistä, olen sillä tavalla outo...
BLOGitse, synnyttäjän lanteet on myytti. Näin on.
Tuima, kiitos.
HPY, kiitos.
Totta, jl, ei kahta samanlaista, jokainen omanlaisensa.
Aimarii, ei ne unohdu, ei.
Olin viettämässä äitienpäivää 93-vuotiaan, 83-vuotiaan, 20-vuotiaan ja sitten kuuden siinä välissä olevan äidin kanssa. Kaikki ihmettelimme ja ihailimme nuorinta vierasta, kolme kuukautta vanhaa, hän ei ole äiti, eikä koskaan tulekaan äidiksi, koska on potra poika :-)
Uuna, nämä runot ovat muistaakseni alkuvuodesta 2006, joten ei ihme, jos et ole lukenut näitä aikaisemmin.
Kolmen kuukauden ikäiset ovat suloisia!
Niitä kokemuksia en pois antaisi.
Runot painoivat muistot pinnalle. Kiitos runoistasi.
Arleena, ei niitä unohda. Sen verran ravisuttava kokemus on syntyä äidiksi.
ja silti rakkaudesta, mikä ympärillä on.
Mä olen synnyttänyt kaksi kertaa, toinen, melkein kuoli kohtuuni, mutta onneksi selvisi.
Kolmas lapsemme syntyi meille, kun oli 5 ja puolikuukautta ja tyttö!
Silloin synnytyskivut olikin kaikkista suurimmat, ja pidemmät!
Mutta ne kuusi, mitkä eivät saaneet koskaan syntyä omana itsenään mulle, ne tuottavat tuskaa edelleen, ja niitä en voisi koskaan unohtaa.
Edelleen tunnen heistä kipuja, synnytyskipuja..
.
Voi, Harakka, uskon, että ne kuusi syntymätöntä tekevät kipeää. Halaus.
Savisuti, se on kaunista.