|
|||
 |
|
||
|
14.04.2010 - 11:45
Se oli tietenkin Ilkka, joka sen keksi. Ilkka oli ollut pisimpään päiväosastolle, se odotti jakson loppumista. Ystävänpäivä oli sen vimeinen hoitopäivä. Se alkoi kyllästyä meihin muihin, jotka ei jaksettu innostua mistään. Puhuisitte edes joskus, Ilkka ärähti, kun seistiin tupakalla ulko-oven edessä.
Ei me jakseta, vastattiin sille. Ilkka veti röökiä, myönsi, ettei se itsekään ollut ekoina viikkoina jaksanut mitään.
Ilkka oli intoa täynnä. Sillä alkoi aina mennä lujaa, kun lähtö osastolta läheni. Ihan joka kerta oli käynyt niin. Tämä on mun viimeinen kerta täällä, Ilkka vannoi.
Niin se oli tehnyt kuulema aina ennenkin. Sanonut, että ei palaa.
Hoitajat halusi, että tehdään ystävänpäiväkortit. Meri sanoi, että ei ole ystäviä, ei ole ketään, ei ole ollut pitkään aikaan. Masentuneena ei jaksa ihmisiä. Meri alkoi hyperventiloida. Annu halasi sitä.
Me muut leikattiin kiltisti kartonkia kuviosaksilla. Irrotettiin kukkatarroja arkista, kirjoitettiin kultaisella tussilla hyvää ystävänpäivää.
Henkilökunta oli otettua, kun ne sai kortit lounaalla.
Ilkka halusi, että ystävänpäivälahjan sijaan sekoitetaan pillereitä. Me kuunneltiin, sillai puolihuolimattomasti, sillä Ilkkaa ei jaksanut kauan kuunnella. Se puhui niin paljon. Se oli iloinen. Tai vihainen.
Me ei oltu mitään. Ei tunnettu mitään. Tyhjyyttä täynnä, niin kuin Sari sanoi keskusteluryhmässä.
Ilkka oli hakenut keittiöstä joulusta jääneitä tonttulautasliinoja. Se jakoi jokaiselle yhden lautasliinan, käski laittamaan päivän pilleriannokset liinaan. Sitten se näytti, miten liinasta taiteltiin nyytti. Sen kädet vapisi, mutta sai se sen paperin jonkinlaiseksi kasaksi.
Huomenna sitten vaihdetaan paketteja, Ilkka sanoi, kun iltapäivällä oltiin lähdössä kotiin. Huomenna on ystävänpäivä, muistakaa.
Vedettiin takit niskaan. Ilkalla oli aina kaikenlaisia idiksiä. Ehkä se oli oikeassa. Ehkä lääkityksen vaihtaminen saisi aikaan jotain.
Ehkä sitä tuntisi jotain.
Ilkka ei ollut aamiaisella seuraavan päivänä. Katsottiin sen tyhjää paikkaa, johon kukaan ei uskaltanut koskaan istahtaa, vaikka ei meillä ollut varattuja paikkoja.
Hoitajat tuli myöhässä aamupalalle. Ilkan omahoitsun silmät oli punaiset. Jugurtti takertui kurkkuun. Kukaan ei sanonut mitään.
|
Kirjoittaja
 susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Käyttöoikeus
 Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi.  
SusuPetal by Hoover, klik kuvaa
|
||
Vai iloko?
oliko tarina totta...
Toivottavasti Ilkka on tyytyvainen siella missa nyt on...
Kimmeli, niinpä.
Polka, pitäisiköhän meidän joskus kokeilla vaihtoa :)
Hanne, tämän blogin kuvaus on "Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä."
Harvemmin tosia juttuja. Tarinoita.
Sirokko, viimeinen kerta, kyllä.
Arleena, toivotaan niin.
Anskukka, kaikkihan on mahdollista.
TeeTee, Ilkka teki sen mitä lupasi.
Obeesia, kiitos.
Harakka, Ilkka oli tosissaan tällä kertaa.
BLOGitse, ole tyytyväinen, kun et ole kokenut sellaista olotilaa.
Oikeestikin elämässä käy usein Ilkan lailla. Surullista.
Kaikesta, mistä kirjoitat, kirjoitat niin elävästi.
Aimarii, ehkä Ilkka kerrankin teki niin kuin oli suunnitellutkin.
Susuangstia jälleen. JESS!!!!
Sellainen, joka tuntee nuo kaikki lautasliinatemput.
Takaisin juurille, Alastalo, angstiin...
jl, maailmaan mahtuu monia meitä.
Mk, kokemus on toisinaan ihan hyväksi.
Kari, elämää.
Kiitos, HPY.