Kaksi naista lattiatyynyjen päällä.

– Minä uskon, etten koskaan mene naimisiin, naisista nuorempi sanoo. – Se ei ole mahdollista.
– Miten niin?
– Minä en usko, että kukaan voisi koskaan rakastaa minua niin paljon, että menisi naimisiin kanssani.

Vanhempi nainen kohauttaa kulmiaan, ei sano mitään vähään aikaan. Hän odottaa, aistii tunnelmaa, imee sitä sisäänsä, tarkastelee sitä ja pohtii, ennen kuin uskaltaa puhua.

– Minä uskon myös, että en koskaan mene naimisiin.

Nuorempi nainen katsoo odottavana, valmiina jakamaan tunteen, yhteisen tunteen, joka liittää heidät tiukemmin toisiinsa.

– Minä en usko, että koskaan voisin rakastaa ketään niin paljon, että menisin naimisiin hänen kanssaan.

Loppuun palanut kynttilän pätkä putoaa viinipullon sisälle. Naiset tyhjentävät teemukinsa, kääriytyvät peittoihin ja nukahtavat lattiatyynyjen päälle.