|
|||
 |
|
||
|
28.02.2010 - 00:01
Englantilainen näytelmäkirjailija, säveltäjä, näyttelijä, esiintyjä ja monella muullakin alalla ansioitunut Sir Noel Coward kirjoitti laulun Mad About the Boy vuonna 1932 ensi-iltansa saaneensa revyyn Word And Music. Laulu on tarkoitettu naisen laulamaksi, sanat ovat sen mukaiset, mutta tarinan mukaan Coward kirjoitti laulun Douglas Fairbanks Juniorille, johon Coward oli ihastunut. Homoseksuaalisuus oli kriminalisoitu Britanniassa 60-luvun puoliväliin saakka, ja kyseistä laulua on pidetty aikansa sisäpiirivitsinä. Cowardin homoseksuaalisuus oli tunnettu, mutta hän ei koskaan tunnustanut sitä julkisesti.
Lukuisat naisartistit ovat vuosikymmenien ajan levyttäneet tämän kappaleen. Myös Coward on laulanut kappaleen levylle, mutta valitettavasti en onnistunut löytämään kyseistä äänitystä.
Valitsin tähän kaksi tulkintaa. Kannattaa myös kuunnella, jos on kiinnostunut, Greta Kellerin sensuelli versio.
Dinah Washington levytti Mad About the Boyn vuonna 1952 ja Esther Ofarimin tulkinta on vuodelta 1970.
Muita klassikoita täällä.
|
Kirjoittaja
 susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Käyttöoikeus
 Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi.  
SusuPetal by Hoover, klik kuvaa
|
||
Greta Kellerin sensuelli videokooste oli tosi mielenkiintoinen.
Tuttu kappale toki, ensimmäisenä juuri tuona Dinahin versiona mutta taitaa tuolta levyhyllystä muutama muukin versio löytyä, sen verran standardi on...
Löytyy sieltä kyllä myös Cowardin omia levytyksiä, tuo kappale mukaanlukien.
Tuo Eshter Ofarimin tango-versio on kyllä jännä.
Tuo jälkilämmitetty jamesbondversio oli aivan kamalaa kuunneltavaa!
Hirlii, Gretan versio on ehkä paras näistä mielestäni, sääli, että sitä ei voinut laittaa tänne.
hdcanis, Cowardin biisejä olin etsimässä silloin. Minultakin löytyy Cowardia levyhyllystä, mutta niiden joukossa ei ole tätä kappaletta. Olen siis kade sinulle, en ole koskaan onnistunut kuulemaan Noelin versiota.
Yaelian, mainokset ovat pilanneet monta kappaletta, valitettavasti.
Vaiheinen, Estherin versio oli jotenkin niin burleskia, että viehätti.
Kari, se on mielenkiintoinen ilmiö. Ehkä kaiken sallivassa ilmapiirissä jokin perinteinen teos aiheuttaa hämmennystä, toimisikohan niin päin myös?
Tomi, ainakin näyttämömusiikkia.
Lepis, höh, Estherin versio on hauska!
Alempi aika vinkeä.
Taru, Dinah on Kuningatar!
Timo, tämä on niin vanha kappale, melkein 80 vuotta.
Isopeikko, se on aika kätevää. Muuten tulisi kurkku kipeäksi, kun pitäisi koko ajan olla valmiina.
"Lord knows I'm not a schoolgirl..."
Mutta löytyy ainakin samannimiseltä Naxos-kokoelmalta jossa on kaikenlaista muutakin hilpeää 30-40-luvulta, mm. Stately Homes of England, Poor Little Rich Girl ja muutamia sotapropagandavetoja...
hdcanis, pitääkin katsella netistä, josko ostaisi. Mad dogs and Englishmen, World Weary ja Poor Little Rich Girl taitavat olla omia suosikkejani, varsinkin tuo World Weary.
Harakka, miten näissä voi olla huono???
No, harmi, Tuima.
Aavikkolaiset raahustaa viikkoja jäljessä, mutta täältä tullaan.
Timbut, laitoin uuden kadonneen tilalle.
Pitäis ryömiä jo keväässä, mutta perässä tullaan... Siis tuo Washington aivan upeata, löytyy Dianahin bluesia aavikollain, vaikkei tää biisi ollutkaan tuttu. Kun on kaksi versiota vierekkän, niin Ofarim ei oikein pärjää Dianahille.
Timbut, Dinah on Dinah.