Kaunista ja herkkää!

Romanttisen sielu lepäsi tätä lukiessa. :))
Niin kaunista!

Mut onks toi totta? Ettei se jano koskaan lakannu?

Nämähän ovat niitä ihanimpia muistoja....

Kauniisti se sana kääntyy, Susupetal!

Susu - tänään ennätin tämän verran: käydä runosivulla ja todeta, että ihana aihe...
Minä luin tämän niin, että se rakkaus ei lakannut koskaan.
Kaunis rakkaus, kaunis muisto.

Tui, joskus kaunistakin:)

Alastalo, mukavaa lepoa:)

Kirsti, voisikohan tämä ollakin fiktiota...

Anna, joskus susunkin sana kääntyy kauniiksi.

Näinhän se on, Pantteri, ei se rakkaus lakkaa, se vaan muuttaa muotoaan.

Kaunista ja kiihkeää. Iho muistaa ihon, miten osuvasti sanottu!

Kiitos, Turparulla:)

"Yhteistä, ei omaa eikä toisen". Hyvä sanoma. Vissiin rakkautta.

vanha kyynikkokin heltyy susun runon myötä uskomaan rakkauteen, ikuiseen... - melkein...

Kait se sitä on, Sikuri, rakkautta:)

Vai melkein, Riirii...

Ihon ikävä. Muisto. Minun muistoni sinusta. Etsin ihoasi. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto. En koskaan anna periksi.

Kaunis runo tämä, Isopeikko.

Oih!

*huokaa hän ja muistaa yhden ihanuuden *

Kaunis on.

Oih, Vintti, eikä muisti olekin siunattu asia:))

"jano ei lakannut koskaan" silloin joskus kauan sitten muistan vielä sen tunteen....

Ihana runo, kaunis.

Minusta runossasi ei ole mitään uutta. Iho
muistaa ihon on aika käytetty ilmaus. Enkä
ihan saanut kiinni tuosta solisluun voimasta??
Muuten mukava tunnelma!

Kaunis.

Muistoja herättävä runo. Joskus kirjoitin samantapaista - "kiitos yhteisestä ruumiista, yhteisestä matkasta lohdutuksen maassa."

Aivan ihana.. mun pitäisi ehkä kans oppia tiivistämään tunteita ja asioita runoihin, ettei tulis jaariteltua niin kovasti paljon rakkaudesta ja ikävästä.

Totta, oli aikoja, jolloin jano ei lakannut koskaan, Titta.

Winnie, rakkaus on aika kliseistä muutenkin, kuten myös rakkaudesta kertovat runot. Pääasia on kai tunnelma, joka syntyy, kun lukija lukee runon -se joko iskee tai ei.
Solisluu on itselleni kiehtova luu, niin voimakkaasti ylöstyöntyvä, kuitenkin niin hauras särkymään. Ei sen kummempaa tarkoitusta.

Kiitos, Maria.

Pirjo, totta, ruumis on yhteinen, ainakin rakkauden alussa.

No, Irtileikattu, sehän on jokaisen omasta tyylistä kiinni, miten kirjoittaa. Ei tiivistäminen aina ole hyväksi.

En muistanutkaan, että rakkaus voisi olla noin yksinkertaista ja helppoa. Sen arvostamista, siihen tyytymistä, sen haluamista, mikä on "yhteistä, ei omaa, ei toisen", kuten kauniisti asetat. Avain on tuo pois heitetty peitto. Minä tässä, sinä siinä, me.

Joo, Karri, jostain syystä sen unohtaa ja tekee helposta asian vaikean, kai se on ihmisen luonto, tehdä yksinkertaisesta monimutkaista.