|
|||
 |
|
||
|
09.02.2010 - 16:16
Ajattelin, että se olisi kiva yllätys Jennalle, kun se tulisi koulusta. Tulisi ja tuntisi vastapaistettujen sämpylöiden tuoksun, tietäisi, että olen hereillä.
Laitoin herätyksen yhdeksi, jotta varmasti heräisin ja ehtisin. Pää tuntui raskaalta, kun kännykkä pirisi, mutta nousin. Kaapissa oli pussi jauhoja, niiden päiväys oli mennyt jo aikoja sitten, siitä on kauan, kun olen viimeksi leiponut. Jauhot näyttivät kuitenkin ihan hyviltä, tarkistin ne.
Sekoitin taikinan. Jauhopussin kyljessä oli ohje, en olisi muuten muistanut. Vielä pari vuotta sitten en tarvinnut mitään ohjeita. Muistin kaiken. Tein kaiken. Osasin ja jaksoin.
Kuvittelin Jennan ilmeen, kun se tulisi kotiin ja huomaisi, etten olisikaan nukkumassa niin kuin yleensä. Se olisi varmaan iloinen. Syötäisiin yhdessä lämpimiä sämpylöitä ja juotaisiin teetä.
Sen jälkeen voisin mennä nukkumaan.
Sämpylätaikina nousi huonosti, vaikka laitoin sen mikroon pyörimään pariksi minuutiksi. Ehkä jauhot oli sittenkin jotenkin huonoja. Pyörittelin sämpylöitä, yritin nostattaa littanoita taikinamöykkyjä pellillä, kunnes väsyin ja laitoin pellin uuniin. Katsoin kelloa, Jenna tulisi kohta. Laitoin teeveden kiehumaan, mutta en löytänyt teetä. Kukaan muu ei juonut teetä kuin minä, enkä ollut aikoihin jaksanut keittää vettä. Maitoa löytyi jääkaapista.
Maito sopi sämpylöiden kanssa.
Minua jännitti. Hengittelin rauhallisesti, katsoin välillä uuniin. Sämpylät eivät nousseet sielläkään. Kuulin Jennan avaavan oven, kohta se huutaisi heinsä. Yleensä se tuli hiljaa kotiin, ei huutanut, ei halunnut herättää minua.
Otin pellin pois uunista. Sämpylät näyttivät surullisilta. Minua alkoi itkettää. Itketti vielä myöhemminkin, vaikka Jenna sanoi, että kyllä ne sämpylät voi ihan oikeasti syödä, ei niitä tarvitse heittää roskiin, vaikka niissä ei ollut hiivaa ja suolan sijasta oli sokeria.
*** Kuvitus täällä
|
Kirjoittaja
Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Käyttöoikeus
 Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi.  
SusuPetal by Hoover, klik kuvaa
|
||
Yritys oli hyva! :)
Onneks mie en leivo, ku just noin kävisi!
Hengissä tässä kuitenkin ollaan ja sinnikkäästi leivotaan edelleenkin. :)
Kiva tyttö tuo Jenna, kun osasi lohduttaa.
Jaksavat lohduttaa, BLOGitse, mutta onko lasten tehtävä lohduttaa vanhempia? Silloin tällöin, mutta aina?
Kimmeli, olet viisas vanhempi :)
Unelma, surunsämpylät todellakin. Täytyy vaan toivoa, ettei Jennan tulevaisuus ole lohduttaa koko ajan.
Janka, sääliksi minuakin käy. Molempia, Jennaa enemmän.
Sirokko, haluan uskoa, että yritys merkitsi Jennalle paljon, ehkä toivoa ja muutosta tulevaan.
Polga, ehkä pintanaarmu yksittäisenä tapauksena.
Isopeikko, toivotaan nousua niin vanhemmalle, Jennalle ja sämpylöille.
Hyvin kiteytetty, SuviAnniina, syyllisyys ja taakka. Juuri niin.
Mutta onneksi tytär oli viisas ja ymmärtäväinen ja osasi vielä lohduttaakkin.
He rakastivat toisiaan...se auttaa monissa asioissa, se rakkaus!
TeeTee, minustakin ne kaapin ovet ovat todella syyllistävän näköisiä!
Hirlii, voimatonta kyllä.
Yaelian, toivotaan niin.
Arleena, totta. Se oli hyvä juttu.
Mimosa, juuri niin.
Alastalo, toivotaan, että parempaan.
Inkivääri, ymmärrän. Koskee.
Ari, onneksi kaupasta saa valmiita sämpylöitä.
Harakka, toivotaan, että rakkaus kannattelee.
Tuima, totta. Välittämistä on edelleen, väsymyksestä huolimatta.
Kristiina, kuivaan kyyneleet.
Kristiina :)