|
|||
 |
|
||
|
06.01.2010 - 12:09
Matkustaminen on hyvä keino, kun haluaa paeta itseään. Tosin, joskus matkalla joutuu kohtaamaan itsensä, mutta silloin voi syyttää olosuhteita, vieraita paikkoja, outoja tilanteita ja ennalta arvaamattomia tapahtumia olostaan.
En pääse itseäni pakoon istumalla sohvalla, en fyysisesti, mutta henkisesti se on mahdollista, edes hetken ajaksi. Olen suunnitellut virtuaalimatkan ympäri maailmaa. Matkalla luotan kanssabloggaajien vieraanvaraisuuteen, olen varma siitä, että he haluavat majoittaa minut muutamaksi päiväksi, viikoksi, kahdeksi. He haluavat pitää minusta huolta, syöttää suklaata ja juottaa viiniä. He tarjoavat minulle nukkumapaikan sohvallaan, lämpimän peiton ja pehmeän tyynyn. He haluavat näyttää minulle, mikä heidän kotipaikassaan on heille kauneinta, ja kun on aika, jolloin oma itse tuntuu taas lähestyvän, pakkaan reppuni ja suuntaan seuraavan ystävällisen ihmisen luo.
Koska on tammikuu, lunta enemmän kuin välttämätöntä, pakkasta samaten, matkaan ulkomaille. Kesällä saatan tehdä kotimaan matkan, kuka tietää.
Tervetuloa mukaan matkalleni.
Hesarin matkailmoitukset kertovat, että Egyptiin pääsee halvalla, otan äkkilähdön, lennän etelään. Laskeudun Hurghadaan, jonne BLOGitse on tullut minua vastaan. Ajamme yhdessä Kairoon, nautin kahdenkymmenen asteen lämmöstä sekä tiedosta, että näen lähipäivinä pyramidit.
BLOGitse ahtaa minuun ruokaa ja taidetta, hänen luovuutensa viehättää minua. Kairon kadut ovat täynnä elämää, liikettä, ääntä ja väriä. Tänne on helppo kadota. Ajatus tuntuu hyvältä.
Haikeat jäähyväiset Egyptille, Israel odottaa. Yaelian odottaa minua appelsiinipuun alla. Hän näyttää minulle kaupungin maustekaupat, hurmaannun väreistä ja tuoksusta. Yhtään valokuvaa en ota, painan näyn muistoihini.
Yaelianin ruokapöytä saa minut toivomaan, että vatsani olisi suurempi, että minulla olisi ruokahalua. Syön silmilläni. Istumme pimenevässä illassa, puhumme hiljaa. On hyvä olla.
Haluaisin pysähtyä Italiassa, mutta en tiedä, kenen luo majoittuisin. Ehkä joskus myöhemmin. Jatkan siis suoraan, ilman välilaskua, Algeriaan. Sirokko kertoo minulle historian, nykypäivän, ahmin sisääni tuulen mukanaan tuomaa elämää menneiltä ajoilta. Hunajaa tihkuvat leivonnaiset tuodaan pöytään, suunnittelemme matkaa vuorille, sitten joskus. Aikaa on. Kevät saapuu lähemmäksi.
Lissabonissa minut ottaa vastaan Gil. Onneksi hän on paikalla, sillä toisin kuin minä, hän matkustaa fyysisesti kaiken aikaa. Kysyn häneltä, onko hän löytänyt itseään lukuisilla matkoillaan vai kadottanut itsensä jonnekin. Hän nauraa. Minähän olen tässä, hän vastaa, tule, mennään, nyt on fadon aika.
Katson jännittyneenä Madridin ihmisvilinää. Onneksi Juanita on kanssani. Itse en osaa espanjaa, vain tilata yhden oluen, eikä minun ole jano. Juanita ojentaa minulle Madridin arkkitehtuurin, pienet umpikujat, salaiset puistot, näen uusia kuvakulmia. Virikkeiden, ärsykkeiden runsaus on huikaisevaa, elämä ympärilläni täyttä. Illalla kerron Juanitalle halustani nähdä joskus Bilbao, ja sovimme, että seuraavalla matkallani menemme sinne yhdessä.
Madridista matkustan Sveitsiin. En ole koskaan nähnyt Alppeja, en tällaisia näkyjä, en edes unissani. Marjut näyttää minulle heräävän kevään niityllä, kosketan varovasti nupullaan olevia kukkia, joiden nimeä en tiedä. Ilma on ihmeen kirkas, on helppoa hengittää.
Peterin kanssa kävelen Pariisin katuja pitkin, saan tietää kaiken Pariisin historiasta, arkkitehtuurista, kulttuurista, sillä Peter tietää kaiken. Hän tietää parhaimmat katukahvilat syrjäkaduilla, espresso on tummaa, vahvaa. Peter löytää Pariisista sen, mitä etsin.
Peterin terveiset mukanani lähden HPY:n luo. Meren tuoksu on voimakas, sumu on lähestymässä, joten kiiruhdamme satamaan katsomaan kontteja ja laivoja ennen kuin kaikki peittyy valkoiseen usvaan. Hetki on kaunis, äänet katoavat, sanoille ei ole tarvetta. Utu ympärillämme kuljemme HPY:n hämärästi valaistuun kotiin, tervehdin kissoja, DD:ä, istuudun pöytään, joka on katettu ostereilla, juustoilla, viineillä, hedelmillä. Minua hemmotellaan.
Lumet ovat sulaneet Lontoossa. Elegian kanssa koluamme syrjäisiä katuja, etsimme hylättyjä taloja, löydämme rikottuja ikkunoita. Joka kadun kulmassa on pubi, ja käytämme tilaisuutta hyväksemme. Emme halua tuntea janoa.
Kaupungin keskustassa katsomme näyteikkunoiden mallinukkeja, matkimme niiden jähmettyneitä asentoja. Nauramme. Ostamme mustat kimonot, puemme ne yllemme ja menemme lounaalle. Kukaan ei tuijota meitä.
Laivalla matkalla Amerikkaan nukun. Unissani sulatan kaiken näkemäni, elän uudestaan viikot, jotka olen ollut matkalla. Herään virkeänä, enkä voi olla ajattelematta, että matkustaminen pois itsestään on toisinaan välttämätöntä. Olla hetken ajan joku muu, ilman velvoitteita, ilman vastuuta, olla valmis olemaan toisten varassa.
Ehkä se on itsensä löytämistä.
Mickin ateljee on täynnä kuvia. Niitä pursuaa hänen koneestaan, kovalevy sykkii värejä ja muotoja. Mick näyttää minulle kävelyretkillämme Syracusen puistot ja polut, ja hän sanoo, että ennen lähtöäni hän vie minut New Yorkiin.
Istumme rinnakkain, teemme kuvia näkemistämme oksista, puun juurista ja hiirenkorvista, jotka sävyttävät maailman hennon vihreäksi.
Unelma toteutuu, kun istun Greyhoundin kyydissä ja halkaisen matkallani Pohjois-Amerikan mantereen. En väsy katsomaan ulos ikkunasta, en nuku kuin unissani, ja silloinkaan en lakkaa näkemästä. Havahdun Tyynenmeren kuohuun, tunnen suolan tuoksun, pisarat ihollani.
Itkupilli haluaa syöttää minua, hän on varma siitä, että olen nauttinut vain silmänruokaa matkallani mantereen poikki. Los Angelesin keittiöt ovat auki aina, sen huomaan, ja tunnen nälkää. Haukkaan Chinatownin värejä, graffiittien hohtoa, katukiveyksen hehkuvaa asvalttia, aurinkoa, joka ei jätä koskaan yksin.
Iltaisin keräämme kaikki löytämämme värit, ripustamme ne kankaisiin, tauluihin, syötämme värikoodit koneeseen ja tulostamme elämää printteristä.
Ruun kanssa etsimme kiviä. Pidän kädessäni australialaista murikkaa, kysyn siltä, mistä se on tullut, mihin se on menossa, kaipaako se muualle. Se ei vastaa, joten tiedän kysymykseni turhiksi. On oltava, elettävä.
Kasaamme kivet rannalle. Nuotion lämmössä Ruu kertoo kivien tarinaa, kuvittaa sanansa tavalla, joka saa minut näkemään eilisen, huomisen, tämän päivän. Kaikki on tässä.
Tiedän, että olen matkaamassa kotiin. Takaisin sohvalleni, tammikuuhun, pakkaseen. Viivytän kotiinpaluuta Intiassa Brocan luona. Hänen energisyytensä ja ilonsa kuljettavat minua pitkin Bengalurun katuja, imen sisääni aurinkoa, valoa, voimaa ja päättäväisyyttä kotimatkaa varten.
Helsinki. Loppiainen 2010. Pakkasta -10,3. Lunta riittävästi. Päiväunien aika. Niin kuin aina. Päiväunen synonyymeja ovat haaveet, unelmat, toiveet, pilvilinnat, tuulentuvat. Niitä on oltava, ja niiden löytyminen kertoo minulle jotain itsestäni.
Kiitos majapaikoista ja vieraanvaraisuudestanne.
Kategoriat:
blogipersoonia
, kirjoittamisen monet genret
, kulttuurista kanssakäymistä
, suhteet
, tänään olen miettinyt
34 kommenttia
Kommentoi
|
Kirjoittaja
 susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Käyttöoikeus
 Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi.  
SusuPetal by Hoover, klik kuvaa
|
||
Ihanaa unelmoida!
Tuolla matkalla olisi varmasti kivaa!
Kiitos Peterin terveisista. Oli kiva kuulla etta kaikki menee hyvin Pariisissa.
Kiitos matkakertomuksesta, sain paljon vinkkejä, mitkä auttavat yksin matkaamisessa. Ehkä rohkaistun joku kerta menemään yksin. Ja yksinhän on itseä etsittävä.
Kiitos!
Huhuu...minäkin lentelen täällä pakkasessa paikasta toiseen...juttusi notkisti siipiäni...äsh lunta tipahti taas niskaan....jatketaan matkaa.
On tämä virtuaalivieraiden vastaaotto vaan mukavaa ja helppoa! Kiitos kun otit riskin vierailla.
Kiitos!
Mukavaa jos viihdyit, Raija.
Unelma, siiville nousu vaati voimia, mutta kannatti.
Lepis, jos nauraisivat, emme huomaisi.
Reine, ilman muuta.
HPY, siellä on liikaa lunta!
Ari, helposti sujui.
Uuna, minullekin ensimmäinen ja paras maailmanympärimatka.
Polga, nuku hyvin.
Hirlii, jotain iisiäkin.
Arleena, vaivatonta matkustamista todellakin.
Isopeikko, kiitos.
Helmipöllö, lennä lämpimään!
Kari, oli kyllä.
Sirokko, matkalla pitääkin syödä ravintoloissa!
Juanita, totta kai ehdin sinnekin, ja hyvin.
Kiitos itsellsi mukana olosta, Harakka.
Oooh, Blogitse vei sinut suoraan lentsikkakentältä sfinksien juurelle: mitä petoja nuo maagiset kivihahmot :)
En ole koskaan ennen käynyt Israelissa, mutta nyt Susu vei sinne :).
Sirokko onkin tuttu ja hänen ansiostaan Algeriakin, kiva käydä siellä Susun kaa. Ja kiitos myös kaikista muista tuttavuuksista! Tämä oli huikea matka. Hetken olin irti.
Voisin muuten oikeastikin maleksia kanssasi rupuisilla sivukujilla ja poiketa välillä pubiin kostuttamaan kurkkua. Ja sitten löydettäis joku mielettömän upea autiotalo, joka vallattaisiin (sen jälkeen siis kun ollaan hankittu mustat kimonot) :D
Tule vaan uudelleen tuossa kevaammalla kun on vahan lampimampaa. Istutaan pihalla auringossa ja parannetaan maailmaa...
Illan tullessa voidaan ihailla isoa taivasta ja grillata jotain maukasta.
Baarikaapin taytan toiveidesi mukaan!
Tervetuloa any time!
ps. tarkoitan myos ihan aikuisten oikeesti...meilla on 2 vierassankya......................
Kiitos paljon!
En moiti ilmoja, parempi näin, kuin mustaa ja loskaa.
Kiitos matkasta, hiippailin mukana :)
Kesällä poikkeat sitten matkallasi tänne Obeesian metsämökkiin. Jos tulet mustikka-aikana, poimimme vajan takaa pari litraa ja teemme mustikkapöperöä. Saunotaan ja uidaan myös.
Yaelian, antaisipa ajatukset siivet!
Kutis, joskus on pakko päästä irti.
Elegia, uutisista tulee jatkuvasti, että Britanniassa on kylmintä miesmuistiin...voi sinua raukkaa.
TeeTee, tee ihmeessä virtuaalimatka, tämänhän voi ottaa haasteena ja meeminä.
jl, minä tunnen Arkitehtiä niin vähän, etten uskaltanut...
Famu, sama vika, valkeaa, valkeaa, valkeaa.
BLOGitse, varo mitä sanot :)
Kini, kotimaan reissu on vuorossa, kun on lämmintä ja aurinkoista, toivottavasti siis kesällä.
Aimarii, tämä matkustaminen ei haperra ilmakehää, ei ole ilmakuoppia, mukavaa.
Zilga, onhan se hetkeksi mukavaa päästä pois pakkasista.
Flora, kateeksi käy poikaa!
Inkivääri, moneen blogiin tulee kuin kotiin.
Tirlittan, juuri niin. Pakoon ja äkkiä!
Obeesia, kuulostaa ihanalta, mutta olen niin laiska keräämään mustikoita -syön kyllä mielelläni!
olethan sinä herännyt - talvihorroksesta :)
En minä ole herännyt, Pantteri.