|
|||
 |
|
||
|
25.12.2009 - 19:09
Nainen istuu keittiössä, paketoi lahjoja lapsille. Hän käärii kultaiseen paperiin nuken. Nuken silmät sulkeutuvat, suu hymyilee, kun kimmeltävä kapalo kääritään nuken ylle.
Nainen tietää, tytön kasvoilla on iloa, kun hän avaa lahjan, taittaa varovasti rapisevan paperin, paljastaa nuken nukkuvat silmät.
Tonttupaperi piilottaa punaisen paloauton, paketista tulee suuri, houkutteleva, salaperäinen.
Hetken ajan nainen näkee pojan jännityksestä palavat silmät. Poika on malttamaton.
Naista hymyilyttää.
Sinistä, punaista, vihreää lahjapaperia, kultaisia ruusukkeita, hopeisia nauhoja. Nainen istuu keittiössä. Hän kuulee miehen huokauksen, mutta ei välitä siitä. Mies ei sano mitään, ei ole koskaan sanonut mitään, katsoo vain hiljaisena, menee sänkyyn unettomana.
Kerran vuodessa nainen on onnellinen. Tänä yönä, ennen joulua, paketoidessaan lahjoja lapsilleen, joita ei koskaan syntynyt.
|
Kirjoittaja
 susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Käyttöoikeus
 Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi.  
SusuPetal by Hoover, klik kuvaa
|
||
Kimmeli, niisk.
Iisi, ei e sitä ole.
Ari, onhan se surullista.
Isopeikko, niin voi tapahtua, Pysyvästi.
Aimarii, ei se elämä tee sitä todellakaan.
Hane, tämä nainen tunsi kuitenkin onnea. Edes jouluna.
Elegia, pieni, koskettava hetki.
Arleena, ehkä nainen uskoi joulun taikaan.
Ja tämä päivä on se päivä vuodessa jonka hän saa olla äiti. Mitä siitä että se on harhaa? Tuo taikahetki ei vahingoita ketään - ja mieskin on viisas kun antaa hetken naiselle, kätkee oman kipunsa siksi aikaa. Joulun taika taisi koskettaa häntäkin.
Kiitos ruusunlehdistä, Susu.
Reine, niinhän tarinassa lukikin, kerran vuodessa nainen oli onnellinen. Tämä oli siis myös onnellinen tarina. Taikahetki todellakin.
Kari, ehkä miehen huokaus ei johdukaan naisen tekemisistä, vaan omasta surusta?
Tuuluska, sanotaan, että joulu on etenkin lasten juhla. Lapsettomaan se saattaa sattua.
Jouluna onni syntyy.
Hetkeksi.
Enpä muuten ole juurikaan tavannut lapsettomia naisia jotka olisivat näin surullisesti jumissa...
Surusta raskaana, hyvin sanottu, Iiris.
Alastalo, uh-uh.
Luulen, että lahjat päätyvät kaapin perälle, Hirlii. Ja jumissa on, ainakin tässä tarinassa. Lapsen kaipuu ja ikävä on sellainen asia, josta kaikki eivät pysty puhumaan, eivät haluakaan puhua.
Raskas on miehenkin tapa suruaan kantaa.
Tarinasi kertoo sen, että olen ollut onnellinen. Minulla on ollut lapsia, joille paketoida lahjoja. Ei olisi pitänyt valittaa.
Demetrius, totta.
Obeesia, sori, mutta hiukan nauratti, kun kuvailit tuota paketoimistouhuasi :)
Hirlii, varmaan moni lapseton nainen tekeekin tuolla tavalla, uskoisin, ainakin taloudellisesti, jotkut fyysisestikin. Tämän tarinan nainen nyt vaan oli tällainen.
Jep, Hirlii, ymmärsin sen. Minuakin se suretti, vaikka samaan aikaan tunsin iloa naisen puolesta.
Nojaa, uusien tarinoiden kimppuun. Ja sitä ennen sunnuntaiklassikko!
Taidan jättää väliin, uudenvuodenaatto on kuitenkin uuden vuosikymmenen aatto. Se on ihan oma päivänsä ja yönsä.
Päivistä alkaa jo olla sekaisin, Hirlli, ihan kivaa, että arki alkaa.
Sirokko, ja nyt joulu alkaa olla ohi...
Rauni, totta, jouluun liittyy paljon kaipausta, mihin tahansa asioihin, joita on vailla, joista on joutunut luopumaan. Tunnelatautunut juhla.
EmmyAurora, aika monelle.
Hmm, ei ehkä ihan sovi, Hämeenjussi...
Joulu on ohi, tuska tuskin, jl.