Pysäyttävä.

Runo soljui mustavalkoisena filminä silmissäni... (olenkohan nähnyt saman jossain elokuvassa), oli siis hyvin visuaalinen kuvaus. Pysäyttävä tosiaan.

Tämä pysäytys todella pysäyttää katsojansa ja lukijansakin...

Kuvaan jälleen tosi hyvin tämän henkilön tunnetilaa, pysäyttävää. Pidän myös kuvasta, tyyli on mielenkiintoinen.

Ainiin, eksyin yksi päivä kun etsittiin pojan kanssa matikkatehtäviä netistä, sinun vanhaan blogitekstiin "aakkoset" vuodelta 2007, en päässyt kommentoimaan sitä, mutta saako esittää uusinta toivomuksen kyseisestä tekstistä!!!!?

"Tervetuloa ikävä" ja Sagan.

Helanes, niin oli.

Sirokko, näen tektstit yleensä elokuvana -sen takia esim. paljon dialogia. Tämäkin on sellainen teksti.

Inkivääri, niin voi tehdä.

Heh, vai sellaisia löytöjä haulla, SuviAnniina. En usko, että tulevat uusintapainokseen, mutta noiden kategorioiden kautta pääsee kyllä jättämään kommenttia.

Näkemiin helmikuu, Iisi.

Picassosta en niin välitä, mutta tämä kuva pysäyttää picassomaisesti ja paremmin kuin näkemäni picassot (nooo, Guernicassa oli jotain, pysähdyin sen äärelle varmaan 20 minuutiksi, mutta en kello kädessä).

Ja tuo kokemus... Se on todella vahva ja harmonisessa suhteessa kuvaan. Silmät kiinni tuntuu kuin putoaisi. Ja Forumissa kun tyhjät kuoret kailottavat ja kiireettömän ajatuksettomat ihmis(kuoret) kulkevat, kaikki näkyy helposti uskomattoman epätodellisessa valossa. Päivästä toiseen samaa, pysähdystä. Ja kun näkee erillisyytensä siitä laumasta, ei enää tunnista ihmisyyttään, ei ole ääntä, ei liikettä. On vain se jähmettynyt hetki.
Osaan kuvitella.

Joskus pysäytetään, on pysähdyttävä. Patoutuneet tunteet virtaat estottomasti pintaan. Ympäristö häipyy.
Hetken pysähdys, pysähtynyt olo.

Runo on niin tunteita koskettava, koen sen omakohtaisena. Olen tuntenut tämän hetken.

Kuvasi täydentää runon.

Miten löysinkään itseni juuri nyt runostasi. Se pysäytti minutkin.

Se erillisyyden hetki on vahva, Kutuharju. Se tuntuu pahalta, pysähtyminen ja pudotus.

Arleena, ympäristö menettää merkityksen tuollaisen hetken tullessa.

TeeTee, helppo siis samaistua.

Nyt ei enää uskalla mennä kahville. Tuo saattaa olla ihan totta ja joku pysähtynyt istuu siellä penkillä. Peikko ei kuitenkaan maltttaisi jättää kokeilematta onko se oikeasti pysähtynyt. Ja jos se ei olekaan niin siitä pääsee kova kiljunta.

Ihminen on ajanut itsensä ahdinkoon jossa pitäisi jatkaa liikettä koko ajan. Pysähtyminen sai aikaan kaaoksen päässä. Paha tilanne. Itseltä on meinannut karata pari kertaa taju kahvia juodessa, mutta ei enää pitkään aikaan kun olen oppinut olemaan pitämättä kuppia ihan nenäni alla.

Se voisi olla kamalaa kuultavaa se kiljunta, Isopeikko. Tai sitten olisi vielä pahempaa hiljaisuus.

Aina oppii, Pekka.

Wau mikä tarina, juuri tuollaisen minäkin olisin halunnut kirjoittaa.

Ari, kirjoita, omasi.

Kammottavan todellinen olo tuli...

SusuPetal,luin runosi pari kertaa ja se pysäytti..Kuvasikin pysäytti..Niin todellisuudentuntoisesti kirjoitit...

Koskettava, syva, tumma, vahva, tunnelatautunut pysahtyminen. Seis. Stop.
Huh, miten todellinen.

Koskettavasti kerroit tunnelmasta mikä on monen kohdalla täyttä totta. Kerran ratikassa yksi mies itki ääneen. Ihmiset vilkuilivat häntä vaivautuneena. Joku lapsi kysyi äidiltään, mikä tuolla sedällä on. Äiti vastasi, ei mitään hätää, ei mitään hätää. Me muut näimme, että sedällä oli paljonkin hätää. Kukaan ei kuitenkaan tehnyt mitään. Voi meitä.

Kouristavan näkyvä runo.
Tässä oli se viimeinen hetki, viimeinen pisara, mikä pysäytti kaiken. Kuormaa ei voinut enää lisätä.
Surullista mutta totta.

Taitavasti kuvattu!

Moottori leikkaa kiinni kun ajetaan sata lasissa liian kauan. Joten sehän oli hyvä että tuli pysäytys, lopultakin.

Ok. Tulen hakemaan pian.

Tama pysayttaa!

Todentuntuisesti osaat kirjoittaa ja tilanteita kuvata. Onneksi runosi ei loppunut romahdukseen, vaan pysähtymiseen. SIitä voi lähteä liikeelle, sitten kun on voimia.

Raakoja sanoja. Mutta elämän on oltava, emme muutoin opi.

Polga, todellisuus on välillä kammottavaa.

Yaelian, kiitos.

BLOGitse, kiitos.

Savisuti, sydäntä särkevää lukea tuosta tapahtumasta ratikassa.

Uuna, viimeinen hetki ennen pysähdystä.

Hirlii, totta. Onneksi tuli pysäytys.

Lepis, ok.

HPY, niin sen oli tarkoituskin.

Railaterttu, totta -pysähdystä tarvitaan uusien voimien keräämiseen.

Harmaasusi, joskus vähempikin raakuus riittäisi.
Mutta ehkä sitä ei sitten oppisi, en tiedä.

Tunteisiin käyvä runo!
Voisin kuvitella itsenikin jonnekkin baariin, ja siellä se tapahtuisi, tulisi hiljaisuus, lusikka itpuis maahan, ei ääntäkään kuuluisi...

Muta sitten taas hetki, ja kaikki palautuisi takaisin, kova hälinä ja puheensorina tulisikin takaisin!

Todella hyvä ja hieno toteutuas ,, pysähdys!

Kiitos, Harakka.

Minäkin hiljattain mietin niitä itkemättömiä... parempi vaan päästää ulos ne.

Kyllä, jl, mieluummin vähän aikaisemmin kuin runon henkilö.

Hyvin visuaalinen minustakin. Nöen lusikan putoavan, mutta se saavu lattialle vaan jatkaa vain matkaa matkaa matkaa. kaikki on kuin sumuista ja liikkeet hidastettuja. Kosketti jotenkin aika pahasti sydänalaani.

Elegia, luulen, että tuollainen hetki voisi olla sinullekin tuttu, jotenkin sellainen olo.

Kun kaikesta touhusta imuroidaan tietyn tilanteen kannalta epäolennainen pois, voi jäljelle jäädä juuri se, mihin runossa päädyt. Onneksi se voi olla toisen kerran jotakin muuta, mutta yhtä läpitunkevaa.

Kiitos kommentistasi, Pasanen.