|
|
|||
|
10.12.2009 - 18:15
Se tapahtuu Forumissa
Arnoldsin kahvilassa.
Donitsin valkoinen kuorrutus,
suklaaraitoja, kahvin pinta vaahtokuplaa.
Käsi lepää sylissä, jäähtynyt kahvi kupissa.
Sokeriveden makea vana
valuu suupieltä pitkin leualle.
Äänet katoavat. Suut haukkovat ilmaa,
kengät liitävät lattialle, kaupan ovi auki,
kiinni, hiljaiset hahmot imetään liikkumattomien
mallinukkien luokse.
Pienen lapsen mykkä itku rattaissa,
puhumattomat sanat puhaltavat lämmintä ilmaa.
Lusikka putoaa lattialle,
katoaa kilahtamatta.
Vasta hiljaisuudessa kuulen itkuni.
Kun kaikki pysähtyy ympärilläni,
tunnen kosteuden poskillani.
Kuukausien itkemätön pelko, suru, kauhu,
nukkumattomat tunnit, valvotut hetket.
Pysähtyminen kahville,
ja se tapahtuu. Putoan. Romahdan,
enkä enää tiedä, miten pääsen liikkeelle.
Kaikki on päättynyt. Liike eteen, taakse,
askeleet. On vain pysähdys.
*** Runotorstain 152. haaste on pysähtynyt
|
Kirjoittaja
Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
Käyttöoikeus
![]() Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi. |
||
Helanes, niin oli.
Sirokko, näen tektstit yleensä elokuvana -sen takia esim. paljon dialogia. Tämäkin on sellainen teksti.
Inkivääri, niin voi tehdä.
Heh, vai sellaisia löytöjä haulla, SuviAnniina. En usko, että tulevat uusintapainokseen, mutta noiden kategorioiden kautta pääsee kyllä jättämään kommenttia.
Näkemiin helmikuu, Iisi.
Ja tuo kokemus... Se on todella vahva ja harmonisessa suhteessa kuvaan. Silmät kiinni tuntuu kuin putoaisi. Ja Forumissa kun tyhjät kuoret kailottavat ja kiireettömän ajatuksettomat ihmis(kuoret) kulkevat, kaikki näkyy helposti uskomattoman epätodellisessa valossa. Päivästä toiseen samaa, pysähdystä. Ja kun näkee erillisyytensä siitä laumasta, ei enää tunnista ihmisyyttään, ei ole ääntä, ei liikettä. On vain se jähmettynyt hetki.
Osaan kuvitella.
Hetken pysähdys, pysähtynyt olo.
Runo on niin tunteita koskettava, koen sen omakohtaisena. Olen tuntenut tämän hetken.
Kuvasi täydentää runon.
Se erillisyyden hetki on vahva, Kutuharju. Se tuntuu pahalta, pysähtyminen ja pudotus.
Arleena, ympäristö menettää merkityksen tuollaisen hetken tullessa.
TeeTee, helppo siis samaistua.
Se voisi olla kamalaa kuultavaa se kiljunta, Isopeikko. Tai sitten olisi vielä pahempaa hiljaisuus.
Aina oppii, Pekka.
Ari, kirjoita, omasi.
Huh, miten todellinen.
Tässä oli se viimeinen hetki, viimeinen pisara, mikä pysäytti kaiken. Kuormaa ei voinut enää lisätä.
Surullista mutta totta.
Taitavasti kuvattu!
Polga, todellisuus on välillä kammottavaa.
Yaelian, kiitos.
BLOGitse, kiitos.
Savisuti, sydäntä särkevää lukea tuosta tapahtumasta ratikassa.
Uuna, viimeinen hetki ennen pysähdystä.
Hirlii, totta. Onneksi tuli pysäytys.
Lepis, ok.
HPY, niin sen oli tarkoituskin.
Railaterttu, totta -pysähdystä tarvitaan uusien voimien keräämiseen.
Harmaasusi, joskus vähempikin raakuus riittäisi.
Mutta ehkä sitä ei sitten oppisi, en tiedä.
Voisin kuvitella itsenikin jonnekkin baariin, ja siellä se tapahtuisi, tulisi hiljaisuus, lusikka itpuis maahan, ei ääntäkään kuuluisi...
Muta sitten taas hetki, ja kaikki palautuisi takaisin, kova hälinä ja puheensorina tulisikin takaisin!
Todella hyvä ja hieno toteutuas ,, pysähdys!
Kiitos, Harakka.
Kyllä, jl, mieluummin vähän aikaisemmin kuin runon henkilö.
Elegia, luulen, että tuollainen hetki voisi olla sinullekin tuttu, jotenkin sellainen olo.
Kiitos kommentistasi, Pasanen.