- Mutta kun minusta nämä eivät koskaan kuulosta pakinoilta?
- Bloggaaja on hiljaa vaan! Tämä o n nyt kuitenkin kirjailijan ilmoittamana pakina - siis pakina. Sille kuuluu nauraa.

- Ei minua naurata, ei sitten yhtään. Tämä on liian todellista!
- Kirjailija ammentaa todellisuuden lähteestä siivilällä vettä ja käyttää kaiken hyväkseen.

- Niin, mutta kun silti minua jo pelottaa...
- Se on hyvä, että kanssabloggaajaa pelottaa. Ei tule sitten ahnehdittua samoille apajille, nih!

Niin, Eivät ne katsomalla parane :D mahtoi linnan juhlissa pöpöt tarttua.. :D

Eipä taida kohta uskaltaa terveyskeskukseen mennä, kun on tuota ikääkin.
Meillä on tähän asti saanut hoitoa vanhatkin. Sikapiikkiä ei saa, vaikka kuuluukin riskiryhmään. Ei tässä enää tiedä missä mennään ja mitä pisteitä lääkärit antavat jos esim. leikkausta tarvitsee.

Polgan tapaan minustakin nämä kuulostavat enemmän tarinoilta tosielämästä kuin pakinoilta. Pitää varmaan kuitenkin vaam nauraa hykerrellä ja toivoa, että jostain vielä joskus löytyy taas lääkäri, joka uskaltaa tuikata kortisonipiikin sorminiveliin :)

Polga:
-Kuules, Bloggaaja, jos et naura, kuolet happamana!
-Ok, ok, vedän vähän hymyä naamaan. Vaikka sattuu kyllä niin sairaasti. Oikeesti. Ei vaan fiktiivisesti.

-Fiktiota tai ei, hymyile tai ilmoitan sinut vertaistukiryhmään.

Ja katso! Hänen kasvoillaan sädehti ennen näkemätön hymy!

***
Jep, Ari, ei ole sellaista parantavaa katsetta :)

Mitä Unelma? Sikapiikkiä ei saa, vaikka kuuluu riskiryhmään?

Kari, toivotaan, että löytyy sellainen lääkäri. Ja kyllä nämä ovat pakinoita, sillä tämähän on fiktiivinen blogi.

Aivan kuin minun niskani, kunnes menin yksityiselle. Jo pääsin magneettiin ja pullistumat löydettiin. Sitten sain muutakin apua kuin mielialalääkkeitä. Niitäkin nimittäin kyllä tarjottiin ja jopa kokeiltiin, myönnän. Pakkohan lääkäriä oli uskoa, mutta sitten epäilys iski ja pidin puoleni. Ehkä masennuslääkkeet antoivat puhtia pitämään puolensa. Siinäkö niiden tarkoitus onkin?

Jahas. Just tuolta tuntu silloin kun olin tuon työtapaturman takia 8 kk lomalla. No sain sentään sairista ja lopuksihan sitten leikattiin. Nauroin silti tälle jutulle vaikka tekikin mieli itkeä.
Liiiaaannnnnn tooodeeelllliiisssstaaa!!!!!!!!!

Onkohan sullakin jotain ongelmaa lekurien kanssa??? ;)

Unohtui!
Tuo kuva on mainio!!!

Niin - todelta tuntuu.
Kun minä aikoinaan menin migreenin takia lääkäriin, siis kohtaus päällä, sitä hoidettiin flunssana. Aina kun yritin sanoa: - nii mutta ku päähän sattuu, Lääkäri vaan tokaisi, että kun olet niin nuhainen...
Kun sitten menin kotiin flunssalääkereseptin kanssa, äitini näki heti silmistä, että migreeni se oli ja minä raahauduin vessaan oksentamaan :)

Voi että. Ihan niinku meijän Jyrki-omalääkäri. Se on kans niin ajattelevainen.

Aaargh ja hahahaaa, juur tuollaista soon lääkärillä. =D

Huh, Uuna, ehkä niiden mielialalääkkeiden tehtävä oli juuri se...hyvä, että sait apua kuitenkin.

Alastalo, ei minulla itseni kohdalla ole ollut tällaisia ongelmia, kunhan kuuntelen juttuja.

Kimmeli, nuhassahan kolottaa vähän joka paikka...

Onneksi olkoon, Saara!

Una, joskus valitettavasti. Ja joskus ei, onneksi.

Nyrjäytin kuukausi sitten nilkkani ja se olisi varmaan ihan kunnossa jo ilman sitä rasitusta, jonka on vaatinut röntgeneissä sun muissa ramppaaminen..

Nimimerkki: Ei ikinä enää lääkäriin

Heh, Olli, vai niin... paranemisia!

Mielialalääkkeet käy joka vaivaan, eikä tartte alkaa hautaa kaivaan. Niinhän olet tainnut joskus sanoakin Susu.

Olen tainnut sanoa, Hirlii, hmmm, taidan toistaa itseäni :)

Mielialalääkehän sopii vaikka ripuliin - edelleen tulee kurat housuun, mutta se ei ahdista eikä masenna. Mene ja tiedä olisiko omat lääkkeet jääneet apteekkiin jos kilpirauhasarvot olisi otettu jo vuonna 1998

Kiitos taas, Susu.

Reine, hyvällä tuurilla mielialalääkkeet auttavat ripuliin, jos sivuvaikutuksena on ummetus!!!!

OI kuinka nauratti.Mutta ei kai lääkärissä käynti ihan noin toivotonta ole.......

Näin se vaan on. Ollut jo kauan. MInä sain krooniseksi käyneen poskiontelotulehduksen hoidoksi lääkäriltä kehoituksen juoda kuumaa sipulimaitoa, en anatnut edes mielialalääkereseptiä.

Yaelian, ei se aina ole noin toivotonta, tämähän o n pakina, vaikka toisin luullaan :)

Aimarii, auttoiko sipulimato, jäk, ainakin se on pahaa...

Arvoisensa jatko edellisiin :)

Isopeikko, loppua enää vailla.

Apuaa, mitäs jos menee jalka poikki???

Polvet reistailevat ja kipu on kova, mutta päätä hoidetaan. Sieltäkö valahtaa jotain tervehdyttävää polviin, niin kai.
Hauska pakina, tai ei potilaan kannalta, vaan lukijan,

Voihan polvi. Kylällämme asuu mies nimeltään Polvi ja hän täyttää ensi vuoden toukokuussa 100 vuotta ja ajelee vielä täyttä päätä autollakin. Toisilla on lujemmat polvet kuin toisilla. ;-)

Minunkin polveni reistailee, mutta enpä taida uskaltaa mennä lääkäriin, passittaa vielä Pitkäänniemeen (psykiatrinen sairaala)! Pakinasi on kuin suoraan elävästä elämästä!

Hmm, pyörätuoli, Lepis?

Lukijaystävällinen juttu, Arleena :)

Vau, Pekka, siinä on poika polvesta petrannut!

Marjukka, uskalla vaan mennä...eihän sitä koskaan tiedä :)

Musta lähempänä ehkä dokumentointia ja sosiaalistaraporttia kuin pakinaa, vaikka aika kummia juttuja ihmiseltä kysytään tuollaisessakin tilanteessa.

Siis tää on täyttä totta!!!
Itse justiinsa kävin läkärissä selkäni vuoksi, niin yhtä lääkettä sain, mutta oli niin voimakasta, etten ala sellasta edes syömään., ja kun ei auttanutkaan mitään, kun yhden kokeilin.Lääkäri antoi soittoajan, ja puhelimessa sanoin, ettei lääke auttanut, ja tuli vaan kamala olo. No se jäi sitten siihen, ei uutta lääkettä, ei apua selkään!!
Eli on mentävä varmaan taas uudelleen, kun saan uuden ajan joskus ensi vuonna!!
Tosi mahtava tarina, nauroin, vaikka itkettikin!

Hienosti kirjoitettu mutteihan sevoi olla totta! (Mina vaan kun soitan laakarile tanaan saan kaynnin varattua taksi paivaksi - yleensa - ellei sitten kyseessa ole joku erikoislaakari jolloin odotusaika voi olla pitka. Enka valittaisi kohtelustakaan.)

Hirlii, pitäisiköhän julkaista raportti :)

Harakka, onneksi voi välilä edes nauraa. Tehköön vaikka kipeää.

HPY, ole onnellinen!

Luin kaikki ja olen nyt varma, etten mene lääkäriin, ennen kuin muistini menee tai lapset vie ;))), ...jos vie.

voi polvilumpio miten taas kulki stoori!

Siis nythän on niin, että potilaan täytyy huolehtia jo ilmoittautuessaan papereihin oikea vaiva, ja täsmälleen oikein sanakääntein. Muuten menee metsään, kuten tällä blogitarinan potilasparalla aina.

Jos keskussairaalatason ensiavussakin joutuu esim. päänsärystä arvotuksi sisätaudeille myös vaivan on oltava sisätautinen eli se on verenpaine tai migreeni tai jotain muuta yhtä harmitonta ja ei kun buranaa poskessa kotiin - jos erehtyy kirurgille niin lihaksista tai nikamista se takuuvarmasti johtuu, hyvässä lykyssä voi olla jopa aivokasvain tai kallonsisäinen verenvuoto tai muuta extrakivaa, ei kun röntgeniin.

Lääkärissäkäynti toden totta on taitolaji, olen muistaakseni muistuttanut jo aiemminkin.

Hui kamala, Zilga, ei kannata ihan kaikkea uskoa :)

BLOGitse, polveen sattuu!!

tienpäällä, uskon sinua, sinulla on kokemusta!

Tulin vielä uudelleen, kun sinä kysymysmerkin laitoit.

Näin se on, että sydänlääkityksen takia kuulun riskiryhmään, mutta olen jo liian vanha (yli 65v) saamaan rokotuksen, koska piikit loppuivat kesken. Toki sen ymmärrän, että nuoret ovat etusijalla, mutta eikö voitaisi resursseja lisätä, että vanhatkin vielä hoidettaisiin? Tuli hieman hutera olo tuolla syksyllä, kun sikalunssalla peloteltiin. Olisi ollut hieman kornia jos nyt lunssa veisi, kun olen päihittänyt jo munuaissyövän ja kaikki ylimääräiset sisuskalut on jo heitetty sairaalan roskiin. Tätä hyvinvointivaltiota..

Huh, Unelma, hurja tarina ja valitettavasti tosi. Piikkien kesken loppuminen kuulostaa kamalalta, ihan kamalalta. Ei reilua, ei.

Polvista vielä juttua. Kävin tänään Kaustisella hoidattamassa vihlovaa alaselkääni ja kokenut jäsenkorjari laittoi myös polveni oikeille paikoilleen. Sanoi selkäkipujen usein heijastuvan sieltä.

Hyvä, kun sait avun, Pekka. Jess.

Hyvältä tuntuu taas kun on liki pari viikkoa sinnitellyt tuon vanhan vaivan kanssa. Linkistä pääsee katsomaan missä olen käynyt. Usein näissä paikoissa saa paremman avun kuin lääkärissä.

Olen itse käynyt kiropraktikolla vuosikymmeniä, yleensä se auttaa, mutta ei siihen rakenteelliseen vaivaan, Pekka.

Auts niin totta tuo kirjoitus. Just tänään ison ja partaisen äiti oli käynyt lääkärissä, jossa lääkäriä ei ollenkaan kiinnostanut mikä on.

Äh, Johanna, loukkaavia tuollaiset käynnit. Ihmisarvoa loukkaavaa.

Hyvin jatkui tarina, vähän tosiaan pelottaa se loppu...

Minä ihmettelen, kun hyväkin lääkäri tarjoaa kipuun vanhaa tunnettua mielialalääkettä pienenä annoksena, se kuulemma nostaa kipukynnystä. No en ole kokeillut. Mutta kokeilin antaa toiselle lääkärille palautetta (väärin hoidettu tai siis ei edes hoidettu kipu, samana iltana päivystyksestä oikeampi diagnoosi ja apu) henk.koht. (sähköpostin välityksellä tosin) ja nuori lääkäri otti rauhallisesti ja ystävällisesti kirjoitetun palautteen kiittäen vastaan. Että voivat ne oppiakin... ;)

Lääkäri löysi vian jälleen kerran otsalumpiosta.

jl, lopusta tulee...hmm, saa nähdä, en vielä tiedä. Rakentava ja asiallinen palaute kuullaan joskus, hyvä niin.
Todellakin, mielialalääkkeissä on ainesosia, jotka voivat nostaa kipukynnystä. Aika helppo ratkaisu, joka ei ehkä ratkaise mitään.

Hämeenjussi, siellä se vika piilee -vain otettu lobotomia auttaa.

Tarina siitä, kuinka Suomesta tuli masentuneitten maa...? Kuulostaa aikas todelliselta tosiaan, kuten joku muukin sanoi - toivottavasti kuitenkaan ei vaan saamme nauraa helpottuneina kuinka hienosti meillä sentään on asiat...

Inkivääri, hyvinhän täällä on moneen muuhun maahan verrattuna -ehkä olemmekin tottuneet liian hyvään?
Toisaalta, ihmisarvoinen kohtelu on kai vähintä mitä voi vaatia.

Kaikki kääntyy päälaelleen: Kun tietoisuus masennusta ym. kohtaan on tullut, niin kaikki pistetään siihen samaan kirstuun. Joo joo, polvissa muka vikaa - kunhan luulet, päässäs sulla on vikaa!

Tavallaan on hyvä, että masennuksesta puhutaan, mutta sitten on todellakin se toinen äärimmäisyys, jolloin kaikki somaattinen laitetaan masennuksen piikkiin, Elegia.
Nuppi kuntoon :)

Tarinasi herätti minussa taas kaksinkamppailijan, ja hurjan! Olen joskus miettinyt, että miten sitten käy, kun ei enää jaksa kaksinkamppailla. Sittenkö työnnetään johonkin nurkkaan, syötetään masennus- ja kipulääkkeitä.... ?? Ihmisten lääkärikokemukset pitäisi koota kirjaseksi ja jakaa terveyskeskuslääkäreille niin ja tietty sosiaali- ja terveysministeriöön....

Kiirepakolainen, se juuri on kamala ajatus: mitä sitten, jos ei jaksa taistella? Pelottavaa.