|
|||
 |
|
||
|
07.12.2009 - 02:24
– Minä vaan olen niin väsynyt. Sen takia hakeuduin tänne. En kestä enää.
– Niin, sinä kerroit puhelimessa varatessasi aikaa, että olet väsynyt ihmisiin.
– Olen. Minä olen magneetti.
– Magneetti?
– Minä vedän ihmisiä puoleeni. Kaikki haluavat puhua minulle. Niin kuin on sellaisia hörhömagneetteja, tiedättehän, joille dokut aina tulevat selittämään jotain. Minä en vaan ole hörhömagneetti. Minä olen ihmismagneetti.
– Kerro.
– No…minä kun lähden aamulla töihin, niin heti hississä joku naapuri alkaa selittää jotain, eikä se jotain ole yleensä mitään hauskaa. Bussipysäkillä sama juttu. Vaikka jäisin kauemmaksi seisomaan, joku tulee aina viereen ja alkaa puhua. Bussissa minä yritän päästä ikkunapaikalle, jotta voisin tuijottaa ulos, mutta ei sekään auta. Joku tulee viereeni istumaan ja alkaa kertoa minulle vaikka mitä. Enkä minä tunne näitä ihmisiä!
– Hmm.
– Töissä ei ole työrauhaa laisinkaan, kun koko ajan työkaverit ramppaavat ovella avautumassa. Kellä menee huonosti puolison kanssa, kenen lapsi karkailee, kenen äiti on kuollut ja niin edelleen. Pomokin kävi juuri eilen itkemässä minulle, ettei enää kestä, kun sen vaimo ei anna, ja se on sentään mies. Itki kuin pieni tyttö.
– Ahaa.
– Minä olen niin väsynyt. Töissäkin, jos joku soittaa minulle työasiasta, niin kohta jo huomaan kuuntelevani jotain masennusvuodatusta. Minussa on jotain sellaista, joka saa ihmiset avautumaan minulle, mutta minä en enää jaksa kuunnella! Kaveritkin soittavat ja kertovat kaikki asiansa ja kun minä viime viikolla pidin vapaapäivän, niin jostain syystä postinkantaja istui yhtäkkiä minun kanssani keittiössä ja kertoi, että he aikovat adoptoida lapsen, koska yrityksistä huolimatta eivät ole onnistuneet tulemaan raskaaksi. Siis, sen postinkantajan vaimo ei ole tullut raskaaksi. Ei postinkantaja tietenkään. Sehän on mies.
– Niin.
– Naapurin mummo itkee minulle, ettei sen lapset ehdi käydä. Sen mummon luona käyvä kodinhoitaja aikoo erota miehestään, koska miehellä on uusi nainen. Huoltomies kertoi, että sen pitää vaihtaa työpaikkaa, koska se on homo ja aikoo tulla ulos kaapista, eikä voi enää jatkaa huoltomiehenä. Huoltoyhtiössä on sellainen henki kuulema, että homot ja sivarit saunan taakse. Enhän minä edes tunne niitä ihmisiä! Riittäisi, että oma perhe ja sukulaiset puhuvat, siinäkin on liikaa, mutta että kaikki muutkin.
– Minä tiedän. Se on raskasta. Kuunnella vuosikausia muita, olla korvana ja olkapäänä. Ottaa vastaan toisten tuska ja ahdistus, pysyä itse lujana. Se on raskasta, eikä sitä aina jaksaisi. Tulee hetkiä, jolloin tekisi mieli vain huutaa ja paeta, kadota autiolle saarelle. Haluaisi nukahtaa ilman ääniä päässä, tarinoita sydämessä, herätä ilman paniikkikohtausta, tuntea iloa alkavasta päivästä. Se ei vaan aina onnistu, ja miten huonoksi sitä sitten itsensä tunteekaan! Olen niin huono ihminen! Heikko. Minä, jonka pitäisi kuunnella ja auttaa muita, olen voimaton ja se saa minut häpeämään. Ryömin kuin koira, häntä jalkojen välissä, vastaanottojen jälkeen kotiin. Juon pullon viiniä, mutta kiellän alkoholismini. Olen huono ihminen, huono.
– Ei kai nyt sentään.
– Seuraavalla viikolla samaan aikaan?
|
Kirjoittaja
 susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Käyttöoikeus
 Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi.  
SusuPetal by Hoover, klik kuvaa
|
||
Sanot vaan tästä lähtien heti suoraan, että kyllä tässä on kestämistä. Ja vuodata kaikki sydämesi pohjasta jokaiselle lähelle tulevalle avautujalle. Katso, että saat puheeenvuoron heti ja vaikket saisikaan, kerro kaikki omat, suvun, tuttavien ja tuntemattomien surut samantien missä tahansa järjestyksessä. Eivätköhän kohta kaikkoa niin, että juoksevat karkuun, kun Sinut näkevät. Jopa niin että kohta joudut tosiaan itkemään ikävästä, kun kohtaat kaikkialla vain väisteleviä tuppisuita. Lycka till!
Joskus tuntuu näköjään, ainakin tarinan henkilöstä, Leena.
Marja-Leena, tarinan henkilö voisi kokeilla tuota :) Tai sitten pysytellä small talk-linjalla!
Onneksi on päiviä jolloin oma magnettini on heikohko. Lauantaina kyllä alkoi jo melkein hymyilyttämään, kun kolmas vierasihminen alkoi kertoa tarinaansa, mutta mielelläni minä kuuntelin olivat sen verran kiehtovia ihmisiä.
Saanko linkittää jutun FB -sivulleni?
Loppuunuupunut auttaja hukkuu muiden kuuntelemiseen. Omat rajat, niiden tunteminen puuttuvat tarinan henkilöltä. Ja itsensä kuuntelun taito.
Lähden tästä kauppaan ja yritän olla avautumatta kenellekään.
Nimimerkki syvästi huolta kantava
Polga, mammamagneetti! Vau!
Ilona, ihan hyvä, jos magneetti on välillä heikohkokin.
Reine, linkitä vaan.
Kimmeli, sellainen, joka niin väittää, puhuu soopaa!
Hirlii, juuri niin, hyvin kiteytetty. Oliko se Martti Lindgren, joka puhui tuosta auttajan vajosta?
Hahhah, vai toinen ääripää eli maaninen ekstrovertti, SuviAnniina...niinhän me bloggaajat olemme :)
Roosa, miten kauppareissu onnistui???
Demetrius, luulen, että vastaus kysymykseesi selviää terapian aikana -päähenkilö jo varmaan itse tietää.
C'est la vie, HPY!
Niin muistelinkin, Hirlii.
Pekka, huono tarina? Äh, ei sellaisia olekaan, en usko. Jokaiselle tarinalle löytyy lukijansa.
Yritan muistaa seuraavalla kerralla...
Se puhuuko kevytta vain luodakseen yhteyden tai vuodattaako kaikki paiseet ja rakot - yhta kaikki, joillakin ei ole ketaan kenen kanssa puhua. (vaimo ei tajuu, ukko on kuuro, mies ei valita, aiti ei kuuntele jne.)
Tarinan paahenkilo voisi kokeilla ulkoista muutosta. Pukeutua ja kayttayttya mahdollisimman luotaantyontavasti, ylimielisesti, mulkoilla ikavasti jos joku uskaltaa edes yrittaa - auttaiskohan se? Vois ainakin kokeilla!
BLOGitse, totta tuo, mitä sanoit -small talk on eri asia kuin sielun oksentaminen kuuntelijalle. Pitääpä vinkata tarinan henkilölle nuo vinkkisi.
Uuna, johan sitä ihan häkeltyisii, jos joku joskus kysyisi: Mitä SINULLE kuuluu?
Osaisitiko vastata?
Se on kyky, mutta myös kirous, jos nuo rajaamiset eivät ole hanskassa, Hirlii.
Jl, uusi ura tietokirjailijana? Eipä taitaisi taipua tenttikirjallisuuteen tekstini. Ellei sitten olisi tällaisessa kaunokirjalllisessa muodossa.
Olisi kivampi tenttiäkin, ehkä.
Hirlii, hyviä kysymyksiä -luulen, että molemmat tarvitsevat apua. Mutta eivät toisiltaan.
Isopeikko, kaikki kirjaimet ja sanat on käytetty niin monta kertaa.
Kyllä se noin on. Pitää kuitenkin jaksaa.
Saa nähdä, maksaako terapeutti käynneistä, Arleena :)
Blogissani sinulle enkeli, jonka myötä toivotan hyvää mieltä päivääsi.
Ilona, kiitos.
Ansku, terveisiä miehelle :)
Ei millään jaksa kaikkien ihmisten murheita kantaa.
Joskus haluaisi olla ihan rauhassa muilta.
Hieno tarina!
Erakkoudessa on omat, hyvät puolensa, Harakka. Ainakin välillä.
Tuulento, kaikki tarvitsevat kuuntelevaa korvaa.
Ari, elämä on... :)
Totta, ja tarina toivottavasti jatkuu hyvin, molemmat saavat tahollaan kuulijan, Marjukka.
Kaik täsmää, yhtä vailla, niin ois mun kertomus....
Se yks oli se, kun en enää jaksanu vastata yöllä puhelimeen ja ymmärtää, niin tulivat oven taa. Kun en aukassu, niin pihaoveen koputettiin =I
Kun menin tukka sekasena avaamaan nii ihmeteltiin, että miks en avannu heti! Ai, jaa sullon seuraa, no mullon vaan yks pieni juttu...
Ai jaa, sä nukuit, mut nythän sä oot hereillä, Arja-Anneli....karmeeta.
Täällä taas on ihan luontevaa jutustella vaikkapa bussipysäkillä. Itse en keskusteluja aloita, mutta osallistun niihin kyllä, jos minulle puhutaan. Täytyy tunnustaa, että joskus ottaa päähän, kun ei jaksaisi (Postitoimiston jonossa minulla oli epäsosiaalinen hetkeni ja rasitti, kun piti hymyillä).
Ja pari päivää sitten joku mies (Huom: Ei juoppo ihme kyllä!) tuli tuohon meidän pihalle jutustelemaan minulle, kun olin tupakalla. Hän siis oli kävelemässä ohi, kun näki minut ja kurvasi takaisin. Sai kehuja maasta taivaisiin ja oma reaktioni oli, että häkellyin ja pelästyin :D
Huh, kuulostaapa sosiaaliselta meno Englannissa, Elegia -voisi vähän ahdistaa välillä!