|
|
|||
|
27.11.2009 - 10:49
– Hyvää iltaa ja tervetuloa Epäinhimillisiin tekijöihin. Illan vieraana minulla on ihminen, jolla on tuhat nimeä, mutta vain yhdet kasvot. Kasvojaan hän haluaa suojella, tämän vuoksi häntä kuvataan vain takaapäin. Myös hänen ääntään on muutettu tunnistamisen vaikeuttamiseksi. Tervetuloa siis Totuuden puhuja, Analyytikko, Tietäjä, Ettäs tiedät, Yksi kaikkien puolesta, Järki ohoi! ja niin edelleen. Sinulla on todellakin lukemattomia nimiä.
– Kiitos. Totta. Esiinnyn monella nimellä.
– Kuinka tulit aloittaneeksi tämän harrastuksen, vai voisiko tätä sanoa uraksi?
– Se alkoi harrastuksena, mutta koska se nykyään on kokopäiväistä, voidaan kai puhua urasta. Mistä se alkoi…ehkä tarpeesta saada oma äänensä kuuluville. Oikaista vääriä käsityksiä. Sanoa oma mielipiteensä. Kertoa muille, että he ovat väärässä.
– Oletko koskaan ajatellut esiintyä omalla nimelläsi? Miksi päädyit tähän moni-nimisyyteen?
– Omalla nimellä esiintyminen ei todellakaan ole tullut koskaan mieleen. Eihän koko jutussa olisi silloin mitään järkeä. Samasta syystä en halunnut tyytyä yhteen nimeen. Jutun jujuhan on siinä, että olen muuntautumiskykyinen. Pystyn vaihtamaan tyyliä, improvisoimaan ja olemaan juuri se, mitä kulloinkin tarvitaan.
– Sinulla on monta foorumia, joissa esiinnyt päivittäin. Sinulle tuskin jää aikaa muuhun tekemiseen?
– Ei minulla ole mitään hinkua tehdä muuta. Olen tyytyväinen tähän, tämä on elämäntapani, kutsumukseni. Oikaista väärinkäsityksiä, poistaa suomuja ihmisten silmistä, saada heidät tajuamaan, että he voivat kehittyä ihmisinä.
– Jotkut, joille esiinnyt, pitävät sinua anonyyminä, anona. Miltä se tuntuu?
– Anot ovat puskista huutelevia, en todellakaan arvosta heitä. Itse toimin eri pohjalta. Rakennan roolihahmoni perusteellisesti, rekisteröidyn tarpeellisiin palveluihin ja muutun olemassa olevaksi.
– Liikut netin keskustelupalstoilla, blogeissa ja eri yhteisöpalveluissa. Eikö ole vaarana, että roolihahmosi menevät sekaisin? Että kommentoit väärällä tyylillä väärässä paikassa?
– Ei todellakaan ole mitään vaaraa. Olen ammattilainen, olen sisäistänyt kaikki roolini – ne istahtavat ylleni kuin napin painalluksella, kun klikkaan itseni sisälle johonkin. Muutun roolihahmokseni.
– Ammattitaidostasi huolimatta tuntuu, että kaikki eivät arvosta sinua. Tuskin kukaan. Kommenttejasi bännätään, sinut suljetaan pois foorumeilta ja niin edelleen. Miltä se tuntuu sinusta?
– Se kertoo vain ihmisten heikosta itsetunnosta. He eivät kestä kuulla totuutta itsestään. Se on valitettavaa, mutta minkä sille voi? Ihmiset eivät tajua, että kuuntelemalla minua he voisivat kehittyä ihmisinä.
– Mikä estää sinua perustamasta esimerkiksi omaa blogia, jossa voisit kertoa tuon totuuden, jota niin suuresti arvostat? Pelottaako sinua mahdollisten lukijoiden kriittiset kommentit?
– Ei todellakaan pelota. Minulla ei vain ole tarvetta perustaa omaa blogia. En ole ekshibitionisti, itsensä paljastaminen ei vetoa minuun.
– Eikö todellakaan? Jotenkin minusta tuntuu, että virtuaalilarppaamalla juuri teet niin: paljastat itsestäsi hyvinkin paljon käyttämällä eri nikkejä.
– Olet väärässä. Minä en ole tärkeä. Mielipiteeni ovat tärkeitä. Mielipiteeni ovat oikeita. Totuus on tärkeä ja minä tiedän totuuden ja minun tehtävänäni on kertoa totuus ihmisille, sivistää tätä tyhmää ihmiskuntaa, ravistella sen vääristynyttä ja luutunutta näköalattomuutta. Onko sinulla blogia?
– Kotisivut, jossa on vieraskirja. Miten niin?
*** Pakinaperjantain 157. haaste on Larppaus
Kategoriat:
elämä on
, kulttuurista kanssakäymistä
, pakinaperjantai
, pakinat
39 kommenttia
Kommentoi
|
Kirjoittaja
Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
Käyttöoikeus
![]() Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi. |
||
Hahhah, Epsoo on väärin kirjoitettu, Polga, jäit kiinni!
Kyllä minulla on identiteetti!
Virtuaalisesti voi toteuttaa unelmiaan ja fantasioitaan. Tauti ei ole paha niin kauan kun sen kanssa tulee toimeen.
Nimim."Herra K. elää"
Roolien takana on kuitenkin joku lihallinen olento. Sillä voi olla yksinäistä. Tuskin se myöntää olevansa väärässä fyysisessä olemuksessaankaan.
Harakka, kiitos.
HPY, luen todella harvoin keskustelupalstoja, aika ei vaan riitä, blogit vievät niin paljon aikaa, mutta varmaan pitää paikkansa, että joku voi keskustella itsensäkin kanssa. Bloggaajat eivät tavallaan ole anoja, mutta eihän mikään estä ylläpitämästä monta, erilaista blogia eri nimillä tai kommentoimisen eri nimillä.
Pisara, enpä ole lukenut tuota uutista. Jos löydät, laitatko linkin tulemaan. Kiinnostaisi.
Virtuaalilarppaaja, millä tavalla viattomia?
Epätietoinen monien puolesta, sinulla on kyllä mahtava nimi!
OK, tuohan se lohtua, fantasiat ja toiveet kulkevat käsi kädessä, eikä siinä mitään, jos se on itselle ilo. Siinä vaiheessa, kun siitä tulee muille suru, asia on eri.
Motiivit ovat niin moninaiset.
Obeesia, minäkin haluaisin olla oikeassa. Ainakaan en haluaisi olla väärässä.
Niin, eipä kai se ole helppoa. Yksinäistäkin varmaan. Harva viihtyy täydellisen ihmisen kanssa.
Lepis, eipä se pahemmin tännekään eksy. Taitaa olla huonoa kasvualustaa täällä, kun on niin hitaasti provosoituvaa laatua.
Demetrius, nimimerkkien keksiminen voi olla hauskaa :)
Who Am I, kunhan hunajat ja appelsiinit eivät mene sekaisin, niin pärjää :)
Reine, sinä kiteytit yhden motiivin hyvin -eikös ole hyvä, että puutteistasi huomautetaan, sillä tuskin niitä itse huomaisit... joo, pusuja vaan heille.
Vähän riippuu - mutta siis - pakinasi on taas aivan oivallinen, se herättää hyviä kysymyksiä enemmän kuin antaa oikeita vastauksia ja siit mie tykkään:)
Tosin kyllä tuo oli väärässä. Sillä vain Minä olen oikeassa!
Ei voi, sillä MINÄ tiedän kaiken! ;D
Inkivääri, herätän mieluummin kysymyksiä kuin annan vastauksia -en oikeastaan tiedä mistään mitään, joten helpompi vaan kysellä :)
Heh, vai vain sinä, Alastalo, ja minä!
Ja sinä, Marjukka!
Hmm, Pekka, ei ole varmaan tarpeen lisätä muuta.
Ei sillä väliä onko jollakulla nimimerkki tai ei, sillä on väliä onko se uskottavaa mitä hän on.Niitäkin on, jotka jopa ihan omalla nimellä kirjoittavat siellä sun täällä, ja se "minä" sotkeutuu yhä kummallisimpiin sotkuihin.
Ehkä on olemassa tosi-illusioita ja valhe-illuusioita. Jälkimmäiset ovat silmänlumetta, ja ensimmäiset tavoittavat jonkunmoista raapaisupintaa yhteiseen todellisuutemme, joka on olemassa.
Ehkä.
http://keskustelut.iltasanomat.fi/thread.jspa?threadID=21847&start=20&sourceStart=0
Täällä on hienoja sanoja: "Virtuaalilarppaaja"
PS. Piti ensin käydä sanakirjasta katsomassa mitä larppaaminen tarkoittaa kun olen vähän ajasta jäljessä, elikä siis semmonen joka soittaa montaa lärviä yhtäaikaa. Nyt tiedän mikä minusta tulee vieläkin isompana.. Terveisin Tuleva lärvisti
Hirlii, minäkin pidin tuosta tv-ohjelman nimestä... pääasia on kai, että pysyy hommat hanskassa, ovat ne jutut sitten mitä tahansa.
Huh, Pisara, vai sellainen juttu. Aika surullista todellakin.
Ari, heh :)
Asinorokko, kiva olla monta kertaa oikeassa :)
Pääasia, että pysyy homma hanskassa.
mutta samase, kunhan jne...
Hirlii, kiitos kolmesti :) Näin eletään.
Joku hänen nettiystävistään huolestui ja halusi auttaa ja alkoi mm. hommata naiselle asuntoa, vaikka kaikki jutut olivat keksittyjä. Kun homma paljastui nainen oli katuvainen ja selitti, että yksinäisyys ja kuvitellut elämät olivat saaneet hänet liikaa pauloihinsa eikä hän osannut lopettaa. Siis jotain siihen suuntaan. Nainen oli suomalainen.."
**************************************
Tuollainen roolileikki ei enää mahda olla kovin terveellistä kenellekään.
Ok, tuskin on terveellistä.
Isopeikko, ajattele, kaikki on mahdollista -sinäkin voisit esittää vaikka...pikkupeikkoa!
Oli puolukat päässeet putoamaan, Elegia...
Pitäisi varmaan lukea Leena Krohnia, Ilona, tunnustan, etten ole lukenut....kuten en paljon muitakaan.
Näin käy joskus virtuaali ja oikea elämä sekoittuvat
Arleena, eläminen sekä virtuaalisa että reaalissa samaan aikaan on mielenkiintoista, mutta voi siinä mennä myös maailmat sekaisin.