|
|||
 |
|
||
|
03.10.2009 - 04:54
He olivat tavanneet muutaman kerran. Nainen piti miehestä, tämän huumorintajusta ja hiljaisesta naurusta. He olivat käyneet yhdessä syömässä eri ravintoloissa ja päätyneet iltojen lopuksi naisen kotiin. Aamuisin he olivat lähteneet samaa matkaa töihin. Miehen kanssa oli helppo puhua. Mies ei itse puhunut paljon, hän antoi naisen kertoa itsestään, kuunteli ja hymyili. Nainen viihtyi miehen seurassa.
Naisen vanhemmat tulivat kaupunkiin, majoittuivat naisen kaksioon viikonlopuksi. Nainen kertoi miehelle, että tämä ei voinut tulla hänen luokseen. Asunto oli liian pieni. Sinä voit kyllä tavata vanhempani, nainen sanoi, mutta yöksi sinun pitää mennä omaan kotiisi. Mies pudisti päätään. En minä halua tavata sinun vanhempiasi, minä haluan vain sinut. Nainen nauroi, sillä mies näytti loukkaantuneelta kuin pieni koiranpentu, joka komennettiin pois sängystä. No, sille ei voi mitään, nainen lohdutti miestä, isä ja äiti ovat täällä vain tämän viikonlopun, sitten he jatkavat matkaa.
He istuivat pienessä, syrjäisessä ravintolassa. Miehellä oli taito löytää keskustan ulkopuolelta viihtyisiä ravintoloita, jotka eivät olleet liian täynnä, joissa palvelu oli asiallista, ja joissa sai syödä rauhassa. Minä en halua erota sinusta tänään, mies sanoi. Tule luokseni. Nainen yllättyi miehen ehdotuksesta, ja vasta kuultuaan ehdotuksen ääneen, nainen ihmetteli, miksi hän ei ollut aikaisemmin edes ajatellut mahdollisuutta, että he voisivat viettää aikaa myös miehen luona.
He ottivat taksin. Minulla on remontti vielä kesken, mies sanoi, vain yhdessä huoneessa voi olla, toivottavasti se ei häiritse sinua. Nainen pudisti päätään. Mies oli aikaisemminkin kertonut remontista, nainen muisti, ja se oli se syy, miksi he eivät yöpyneet miehen luona. Mies oli maininnut siitä ensimmäisellä kerralla, kun tapasivat. Nainen oli vain unohtanut asian.
Ei kannata sytyttää valoja, mies sanoi heidän päästyään sisälle. Täällä on niin sotkuista, en halua, että näet ja kauhistut. Pakenet. Nainen nauroi miehen ottaessa hänet syliinsä. Mies vei naisen pieneen huoneeseen, jossa oli vuodesohva. Tämä on oikeastaan vierashuone, mies kertoi, satunnaisille yöpyjille. Enhän minä ole vieras, nainen sanoi.
Aamu toi haljun valon huoneeseen. Syksy oli lyijynharmaa, mutta ensimmäistä kertaa moneen vuoteen nainen ei pelännyt syksyn tuloa. Hän katsoi nukkuvaa miestä. Käytävä huoneen ulkopuolella oli täynnä huonekaluja, purettuja kirjahyllyjä, tuoleja, mattokääröjä. Nainen katsoi toiseen huoneeseen, siellä oli tapetointi kesken. Hennon roosanväriset seinät olivat paljaat, keskeneräiset. Nainen näki valkoisen oven käytävän päässä, sen täytyi olla kylpyhuoneen ovi. Nainen pesi itsensä, katsoi peilistä kuvaansa. Hän ei ollut koskaan näyttänyt onnellisemmalta. Hän avasi peilikaapin etsiäkseen jotain voidetta iholleen. Peilikaapin hyllyltä löytyi pullo voidetta. Valkoinen pullo oli huulipunien vieressä. Huulipunia oli kolme, ripsivärejä kaksi. Nainen sulki hiljaa peilikaapin oven.
Kylpyhuoneen oven vieressä oli toinen ovi, heti kulman takana. Ovi oli raollaan, ja vaikka nainen ei halunnut katsoa huoneeseen, hän ei voinut estää itseään. Hän työnsi ovea varovasti auki ja näki suuren sängyn. Sängyn päällä oli roosanvärinen, kukallinen päiväpeitto. Seinät olivat vaaleansiniset, verhot taidokkaasti aseteltu, tummaa roosaa ja valkoista. Lattiaa peitti valkoinen, pehmeä matto. Huone oli valmis, siellä ei tarvittu remonttia. Huoneen päädyssä, ikkunan vieressä, oli suuri, valkoinen vaatekaappi. Nainen avasi kaapin oven, katsoi miehen pukuja, jotka roikkuivat siististi rekin oikealla puolella. Vasemmalla puolella rekkiä oli naisten vaatteita.
Pidätkö sinä niistä, nainen kuuli miehen äänen takanaan. Ovatko ne sinun vaimosi, nainen kysyi muistaen miehen haluttomuuden tuoda hänet tänne, miehen taidon löytää riittävän syrjäisiä ruokapaikkoja, miehen haluttomuuden puhua omista asioistaan.
Ehkä olisi helpompaa, jos voisin vastata kyllä, mies sanoi. Sinä hyväksyisit sen. Mutta ei. Ne eivät ole vaimoni vaatteita. Minulla ei ole vaimoa. Ne ovat minun. Minä käytän niitä.
Hiljaisuus jäi leijumaan heidän välilleen. Nainen ei halunnut katsoa miestä, ja hän tunsi, ettei mies voinut sanoa mitään ennen kuin nainen puhuisi. Nainen katsoi kaapissa olevia vaatteita ja tajusi, että hän oli huojentunut. Viimeisten minuuttien epäusko ja pettymys purkaantuivat, ja nainen päästi pienen huokauksen. Hän muisti kasvonsa kylpyhuoneen peilikaapin heijastuksessa. Hän ei ollut koskaan näyttänyt onnellisemmalta. Ei koskaan.
Nainen kääntyi miehen puoleen, hymyili.
|
Kirjoittaja
 susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Käyttöoikeus
 Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi.  
SusuPetal by Hoover, klik kuvaa
|
||
Sinä et ole niin kuin minä, fiksaantunut onnellisiin loppuihin mutta minä olen varma että he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. Pientä kriisinpoikasta tuli siinä vaiheessa kun nainen halusi esitellä miehen suvulleen mutta sekin suttaantui.
Taidan olla tylsä ihminen...
Osaat näköjään sittenkin tehdä onnellisia loppuja. :)) Oliko näytön paikka Susu-Angstin välissä? ;)
Jannitin jotain kauhua tulevaksi mutta sainkin jotain muuta eli lopun kaanne toimi tosi hyvin!
Miekin ootin ruumiita, mut ei, ku outo mies...
Herätti myös kysymyksen,onko naiselle yleensä helpompaa jakaa mies toisen miehen kanssa kuin toisen naisen, ja jos niin miksi...
Siis hyvä tarina, mutta taitaa kuitenkin vaikeuksia olla tulossa.
Polga, joskus tarina on hyvä päättää hymyyn.
Reine, minun tarinani päättyvät yleensä huonosti, siksi halusin kirjoittaa kerrankin happy end-tarinan.
Suvi-Anniina, onnellinen loppu on yllätys tässä blogissa!
Äijä, ja rakkaus rulettaa.
jl, kiitos.
Alastalo, kiva, kun romanttinen keski-ikäinen mies piti! Joskus pitää palkita lukijoita tarjoamalla onnellisia loppuja kaiken angstin keskellä.
Unelma, joskus ei kannata kurkistaa kaappeihin, joskus se avaa ovia ja hymyilyttää.
Yaelian, happy end molemmille.
BLOGitse, kyllähän tästä olisi aika helposti saanut kauhutarinankin, mutta tällä kertaa siis näin.
Kimmeli, ei aina voi olla ruumiita...:)
Sirokko, luulen, ettei nainen joutunut jakamaan miestä toisen miehen kanssa. Mies vain piti naisten vaatteisiin pukeutumisesta.
Roosa, olitkin samaan aikaan linjoilla, kun kirjoitin tuota pitkää kommenttia. Minä uskon vakaasti, että tämä liitto jatkuu onnellisena.
Tämä oli onnellinen tarina, nämä kaksi jatkavat elämäänsä, aivan varmasti, hyvissä merkeissä.
Crying Game on hieno elokuva, Hirlii, olen katsonut sen lukemattomia kertoja, ja aina se jaksaa sykähdyttää.
Inkivääri, en minä usko, että se mies oli niin kiero. Tämä on onnellinen tarina :)
On se, Hirlii.
Pisara, heh, onneksi tuo miljoonaperijätär ei tullut mieleen tätä kirjoittaessa!
Kyllä vain on, Demetrius.
Famu, ehkä niin, ainakin nainen tahtoi rakastaa.
Olin varma, että mies lukitsee naisen kaappiin ja pitää häntä vankinaan.... voi minun mielikuvitustani.
On teillä hurjat mielikuvitukset, pantteri!!
Kyllä se jatkuu, Arleena. Tämä on sellainen suhde, joka kestää.
Ainakin suhde on rehellisellä pohjalla nyt ja se on hyvä alku suhteelle....
Olipas taas hyvä tarina, nämä sun tarinasi ovat tulleet mulle vähän sellaiseksi jokapäiväiseksi leiväksi, kiitos vaan paljon....
Pelkäsin, että nainen jättää tämän takia miehen, mutta onneksi ei niin tapahtunutkaan!
Mutta ensin kyllä mäkin odotin, että voi löytyä vaikka mitä, ruumiitakin!
Hieno ja jännä tarina!
Hane, rehellisyys ei ole todellakaan huono alku suhteelle.
Muuten, koneeni herjaa, että sinun sivullasi on epäilyttäviä haittaohjelmia, eikä suosittele jatkamista. Oletko huomannut jotakin poikkeavaa?
Harakka, joskus pitää lopettaa tarinat onnellisesti. Hmm, tavaksi ei varmaan tule :)
Obeesia, minä pidän realistisista lopuista :)
Vaatekaappiin ei kannata kurkistaa, Lepis, ei ainakaan minun kaappiini.
Talvisulkasato kuulostaa aika ylelliseltä, Helmipöllö.
Hane, en tiedä, pitäisiköhän sinun suorittaa koneella jokin haittaohjelmatarkistus?
Ai, onnelliset loput vai, Hamalainen :)
Marjut, vähän pitää malttaa :)
Kiva, Mimosa!
Siksi se onnellinen huokaus. Muutenhan he viettivät keskinäisen aikansa ilman pukukoodeja.
Kahdestaan voi kyllä olla ilman pukukoodia, Iisi.