|
|||
 |
|
||
|
28.09.2009 - 13:30
Lähettäessään ensimmäisen kirjeen, Sirpa ei voinut aavistaakaan muutaman, hätäisesti kirjoitetun sanan vaikutusta. Ensimmäinen kirje oli sattuma, alun perin hyväntahtoiseksi huomautukseksi tarkoitettu viesti.
Sinä haiset.
Mika oli heittänyt lapun takaisin pulpettiin naama punaisena ja haudannut päänsä käsivarsien suojaan. Sirpa oli katsonut kiinnostuneena Mikan käytöstä kirjelappusen jälkeen. Mika oli näyttänyt hermostuneemmalta kuin tavallisesti, purrut kynsiään tunnilla, haistellut vaivihkaa kainaloitaan. Sirpa oli hymyillyt.
Koskaan ei koulussa selvinnyt, kuka oli nimettömien kirjeiden takana.
Kirjeitä, joita Sirpa tulevina vuosina kirjoitti, oli kymmeniä. Hän postitti niitä ystävilleen, jotka rimpuilivat rakkaus- ja parisuhdehuolien verkoissa. Kirjeissä Sirpa kertoi, että oli turha riutua rakkauden takia, sillä rakkauden kohde käytti oman aikansa paremmin. Joskus Sirpa nimesi kolmannen osapuolen, joskus ei.
Sirpasta oli hauska seurata ystäviensä arvailuja. Tunnetta, jota hän koki katsoessaan ystäviensä epätoivoisia yrityksiä saada selville nimettömien kirjeiden lähettäjä, hän ei osannut sen kummemmin eritellä. Hänestä vain tuntui hyvälle. Kihelmöivän mukavalta.
Sirpa ei valehdellut koskaan kirjeissä. Hän oli rehellinen ihminen, joka tuskastui kanssaihmisten sinisilmäisyyteen ja typeryyteen. Yhtä typerä hän ei itse ollut, joten hän jätti kirjeet allekirjoittamatta.
Totuutta Sirpa arvosti yli kaiken. Mitä siitä, jos totuus ei miellyttänyt? Se oli kuitenkin totuus, ja se oli sanottava ääneen tai kirjoitettava sanoiksi. Totuuden ja rehellisyyden rakkauden Sirpa oli oppinut jo kotona. Äidin käsi heilahti nopeasti, jos joku lapsista erehtyi valehtelemaan. Yhtä nopeasti liikkuivat äidin ja lasten jalat, kun isä joi. Juovuksissa isästä tuli myös totuuden julistaja.
Isän totuus puhui nyrkein.
Sirpan kirjeet oli kirjoitettu siististi kirjoituskoneella. Tietokoneiden yleistyessä, hän osti ensimmäisen laitteensa, siirtyi käyttämään wordia ja tulosti kirjeet. Hankkiessaan ensimmäistä sähköpostiosoitetta, Sirpa rekisteröi itselleen myös anonyymin osoitteen. Hän mietti pitkään salanimeä, kirjoitti ehdotuksia ruutupaperille, hylkäsi useita ja päätyi lopulta nimeen La Verite.
Sirpa oli aina pitänyt ranskan kielestä.
Pikku hiljaa lähetettyjen kirjeiden määrä väheni. Sirpa alkoi lähettää ihmisille sähköpostiviestejä. Niille, joiden meiliosoitteita hän ei tiennyt, esimerkiksi naapureiden ja joidenkin vanhempien ihmisten, joilla ei edes ollut tietokoneita, hän lähetti edelleen kirjeitä. Muutaman kerran Sirpa sai vastauksen lähettämäänsä meiliin, eikä hän voinut olla hymyilemättä lukiessaan miten ala-arvoista kieltä korkeastikin koulutetut ihmiset käyttivät. Ihmiset olivat ulkokultaisia. Päältä siistiä ja huoliteltua, sisältä sivistymätöntä sontaa.
Jossain vaiheessa Sirpan sähköpostit eivät enää menneet perille. Hänen meiliosoitteensa oli joutunut vastaanottajien mustalle listalle, hänen totuuden sanojensa perillemeno estettiin. Sirpa ei halunnut palata takaisin kirjeisiin, hän oli tottunut netin nopeuteen ja vaivattomuuteen.
Tarve kertoa totuus ihmisille paloi edelleen voimakkaana Sirpan omatunnossa. Totuuden julistaminen oli kasvanut vahvemmaksi kuin halu nähdä ihmisten reaktiot heidän kohdatessaan totuuden. Sirpa löysi netin keskustelupalstat ja se nimetön ahdistus, joka oli seurannut häntä siitä lähtien, kun hän oli viimeisen kerran juossut isää pakoon, katosi. Hän istui koneen ääressä ja tunsi päässeensä vihdoinkin turvaan, monen vuoden jälkeen.
|
Kirjoittaja
 susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Käyttöoikeus
 Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi.  
SusuPetal by Hoover, klik kuvaa
|
||
Just kun mä olin jo aatellut, että Sirpa joutaa viuh vaan jonnee huitulankuuseen moisine ilkeine tekoineen, pistit sitte miettimään asiaa toiseltakin kantilta.
Jotenkin on niin vaikeaa tuntea myötätuntoa, vaikka ehkä pitäisi.
Oon kyllä pariin muuhunkin "Sirpaan" törmännyt, ja kaikilla tuntuu olevan sama tarve.
Olla silkka kakkapää!
Viis siittä, mitä muut ajattelee...
Aina ei sitä tule ajatelleeksi.
Sirpa on nyt tullut huomatuksi
Polga, kunhan Sirpa keksii blogit, niin hän siirtyy sinne kommentoimaan. Omaa blogia ei missään tapauksessa, ellei siinä sitten ole kommentointikielto.
Reine, sinulla on kokemusta, ota toinenkin ruusu :)
Arja-Anneli, myötätuntoa voi tuntea, mutta eihän se tarkoita samaa kuin että hyväksyisi toisen teot. Teoissaan Sirpa on kakkapää.
Arleena, sitähän Sirpa haluaa epätoivoisesti, tulla huomatuksi, mutta ei omana itsenään, koska tuskin uskaltaisi laittaa itsensä niin alttiiksi.
No, Reine, kunhan aikaa kuluu...
Ari, kiitos.
Loppu on kai kaikkein selvin Sirpalle itselleen, Kari -luulisin :)
Mutta mitä Sirpalle voisi tapahtua, että hän muuttuisi tai että hänen elämänsä muuttuisi?
Täällä on tilaa, Isopeikko, ja jos pääasiassa pysyy omalla tontillaan ja vierailee ystävällisellä mielellä muualla, niin ei hätää.
Hirlii, vaikea sanoa, mitä Sirpalle pitäisi tapahtua, jotta hänen elämänsä muuttuisi. Ehkä jos hän saisi oikean ystävän, jolle puhua ja jonka kanssa viettää aikaa?
Joo, Sirpan sietää olla varovainen, mutta ehkä hän haluaa jäädä kiinni -jospa hän on väsynyt, Sirokko?
Kyllä, Hirlii. Virtuaalissakin on ihmisiä, ystäviäkin, ja joissakin tilanteissa sellainen sosiaalisuus on riittävää. Mutta oikea ystävä on sellainen, jolle voi soittaa keskellä yötä, sanoa "minun on paha olla", ja ystävä tulee, koska tietää, että häntä tarvitaan.
Mutta kyllä täällä netissä varmaan on aika montakin Sirpan kaltaista ihmistä.
Onko sitten joskus tullut väärinymmäretyksi, mutta kivaa se ei kuitenkaan kenellekkään ole.
Anonyymit ei aina ole kivoja, eikä totuudenmukaisiakaan.
Kimmeli, luulisi, ettei ole kivaa tuottaa toiselle huonoa oloa, mutta jostain näitä sirpoja kuitenkin aina riittää.
Polga, sinäkö? Höh, en luule. Ihmisiä voi vihata ja inhota, mutta että niille toivoisi jotain huonoa tapahtuvaksi, sitä en usko.
Harakka, ei se ole kiva kenellekään, ei sirpoille, eikä kohteille. Joku kumma vaan saa käyttäytymään noin.
Jep, jep.
Niin kai se on, Inkivääri, omaa pahaa oloa kun siirtää muihin, niin ehkä hetken voi itse paremmin. Oikeinhan se ei ole.
Joskus lapsuuskin on pakko jättää taakseen.
Hieno tarina jälleen.
Joo, Alastalo, ei tuollaiset meitä horjuta :)
Tämä ja se Taulu-niminen novelli ovat minusta ihan mielettömän hyviä.
Kiitos, Jame.