|
|||
 |
|
||
|
26.09.2009 - 13:00
Kiinnostus kanssabloggaajiin on inhimillistä. Ainakin minä olen kiinnostunut heistä, ja olen kait inhimillinen. Kun viikkoja/kuukausia/vuosia lukee toisten blogeja, alkaa mielessään muodostaa kuvaa ihmisestä, joka on sanojen takana. Onko se oma mielikuva oikea tai väärä, on aika samantekevää. Kyse on vain omasta mielikuvastani. Kukaan ei anna itsestään täyttä ja koko kuvaa kirjoittaessaan blogiaan. Blogiin valikoituu se teksti/ne kuvat, jotka haluaa julkaista. Paljon jää kertomatta, ja siksi onkin aika hullua vetää jotain johtopäätöksiä ja kiveen hakattuja totuuksia bloggaajasta tekstien/kuvien perusteella. Tavallaan blogin antama kuva bloggajasta on mielestäni täysin yksiulotteinen.
Mutta mielikuvat ovat eri juttu. Niillä on kiva leikkiä, ja ne hahmottuvat vähitellen. Ensimmäisiä mielikuvia kanssabloggaajista julkaisin aikanaan Kuva ja sana-blogissani kategoriassa metakuvaaminen.
Art Galleryssa on piirtämiäni naivistisia kuvia blogipersoonista. Sarja alkoi Lepiksen kuvalla. Tapasin Lepiksen ensimmäisen kerran ihan oikeasti kuvan piirtämisen jälkeen, ja voin vakuuttaa, ettei hän todellakaan tanssi tähtien kanssa, vaan mönkii maassa kasvien ja juuriston seassa. Muilta osin mielikuvani oli oikea…
Tuiman arjen kaaosteoriat ovat hyvin visuaalisia, joten tein hänestä kuvan, halusin itsekin oppia hieman arjen hallintaa.
Elegian synkkyys liippaa läheltä omaani, ja oli melkein kuin olisin tehnyt omakuvani (tosin en ole kaunis).
Mymskän näen charleston-tyttönä, joka unelmissaan ja nykyään oikeasti sujuvasti sukeltaa suurkaupungin sulatusuuniin.
Hirliin blogin perusteella tein Hirliistä kuvan, jossa kaupunki ja luonto muodostavat runollisen liiton.
Hooverin omat kuvat ovat niin uskomattoman upeita, että melkein pelotti tehdä Hooverista kuvaa, mutta uskaltauduin kuitenkin.
Sooloilija oli mielestäni synonyymi sanoille sohva ja elokuva (ja tämä mielikuva kertoo todellakin, että kyseessä on vain mielikuva, ei koko totuus).
Vintin halusin nostaa arjen yläpuolelle edes hetkeksi, suoda lepoa ja rauhaa.
HPY on itse kuvannut paljon vesitorneja, joten tietenkin HPY:n kuvassa piti sellainen olla. Ja kissat. Ja HPY.
Hennan maailma on kiehtova, en tunne ketään muuta, joka on töissä museossa. Se maailma oli pakko ikuistaa.
Inkivääri on Blogistanian kukkakeiju, jonka jalat ovat mullassa, mutta onneksi pää hipoo myös pilviä.
Sydämessä tuntuu lämpimältä, kun luen Obeesian juttuja lapsenlapsistaan. Obeesia on ihana Mumma!
Uunan luovuus hipoo sfäärejä, näen Uunan lentävän Linnunradalla, koko maailma ja kaikki mahdollisuudet käden ulottuvilla.
Iiriksen runokeinu antaa hyvät vauhdit, mutta keinuminen myös rauhoittaa ja antaa lepoa.
Arin näen pyöräilevän pitkin Aurajoen rantaa, pysähtyvän, ottavan kuvia, nauttivan hetkestä, elävän tässä ja nyt.
Isopeikon maailma ja itse Isopeikko on suuri mysteeri, arvoitus ja metsästä löytyy salaisuuksia, jotka kutkuttivat minua.
Miten sitten kanssabloggaaja päätyy kuviini tai haastatteluun? Aika sattumanvaraisesti. Olen pitänyt jonkinlaisena periaatteena, että jos olen piirtänyt bloggaajasta kuvan, en haastattele häntä ja päinvastoin, mutta itseni tuntien tuollaiset periaatteet voivat hyvinkin romuttautua jonain päivänä. Olen myös halunnut esitellä bloggaajia muille bloggaajille, jakaa löytöjäni. Ja blogeja riittää hamaan loppuun asti, sen voin vakuuttaa! Teitä on siellä todella paljon!
Pääblogissani olen julkaissut bloggaajien haastatteluja. Se on ollut todella mielenkiintoista, ja kysymykseni ovat palvelleet täysin omaa subjektiivista haluani tietää joistakin asioista enemmän.
Koska esimerkiksi sisustustaitoni ovat Lumpuissa ja Lureksissa kuvailemaani luokkaa, halusin haastatella Arleenaa, jonka esteettinen silmä on aivan toista luokkaa kuin omaani. Halusin tietää enemmän maailmasta, joka ei ole minulle tuttu.
Sama juttu Marin kanssa. Otanhan minä valokuvia, mutta en ole valokuvaaja.
Saaralta yritin saada välillä järjellisiä vastauksia, koska hän yleensä yrittää vain vietellä minua kaljoille. Halusin myös kuulla, minkälaista elämä on, kun on lopettanut bloggaamisen, sillä aina välillä miettii, mitä kuuluu niille kaikille, joiden blogeja aikanaan on seurannut ja jotka, syystä tai toisesta, ovat lopettaneet bloggaamisen.
Karin suhteen ihmetykseni oli suuri – mitä ihmettä stdailainen tekee Oulussa?
Kirstin halusin kerrankin saavan rauhassa miettiä jotain muutakin kuin viihteen ja hömpän asemaa kirjallisuudessa.
Tienpäällä-Erkki on vaan muuten sellainen Kyllikki ja kaiken lisäksi entinen kollegani Kolmiokirjan ajoilta, että oli helppoa haastatella häntä.
SuviAnniinan uskomaton luovuuden puhkeaminen kiehtoi minua ja halusin kuulla, mikä saa hänet kukoistaman.
Polgara taas on niin outo, että väkisinkin alkaa kiinnostaa ihminen valituksen takana. Olen tavannut Polgan haastattelun jälkeen ja mielikuvani hänestä oli turhan laimea.
Iisin leppoisuus on jotain aivan toista luokkaa kuin oma angstinen suhtautumiseni elämään ja sen ilmiöihin, joten päätin tutustua positiivisuuteen.
Eli näin, lyhyesti, miksi teen näitä juttuja. Hahhah, lyhyesti. Jos oma mielikuvasi jostain bloggaajasta on tyystin erilainen kuin omani, niin ei se mitään. Kysehän on mielikuvasta. Ei totuudesta.
Ja sitten: uusin blogipersoona, olkaa hyvät.
|
Kirjoittaja
 susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Käyttöoikeus
 Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi.  
SusuPetal by Hoover, klik kuvaa
|
||
Alkaa muuten olla liian kosteaa maata mahallaan maassa!
Vaikka ne pohjautuvat mielikuviisi, niin tavoitat jotakin joka on totta, et siis synnytä suolapatsaita vaan eläviä olentoja, eivätkä ne ole kangastuksia tai fantomeja. Ja se on taitoa se !
Tavoitat jotakin todellista, kohteesihan ovat iloiten ottaneet vastaan kuviasi - sekin kertoo jostakin.
Minusta on mukava kun jaksat tehdä henkilökuvia ja haastatteluja bloggaajista. Tulevat ikäänkuin tutummiksi.
Yaelian, en minäkään ole tavannut peikkoja, kun olun tutustunut reaalissa bloggaajiin :)
Lepis, se on sitten aika liitää tähtien kanssa :)
Hirlii, voihan myös olla, että kukaan ei vaan viitsi pahoittaa mieltäni sanomalla, että (mieli)kuvani on kaamea ja ihan pielessä! Mutta ei se haittaisi, kyseessähän on kuitenkin oma mielikuvani, ei muiden, mutta tietysti mukavaa, jos muutkin tuntevat jotain siitä mielikuvasta myös omakseen.
Mymskä, ei sitä koskaan tiedä, mihin tie vie!
Totta, Kimmeli, hyvä vertaus. Samalla tavalla kuin lukee blogia (niin kuin kirjaa), näkee henkilön. Kyllä.
Arleena, joskus osuu intuitio nappiin, ja se tuntuu kivalta!
Kiva, jös löytyy uutta seurattavaa, Elegia.
Samanlaisia ajatuksia, Ari.
Vaikka muuten ei yhtään tunne häntä etukäteen, niin mieli kuva voikin sitten olla vaikka mitä.
Mutta vuosien jälkeen, ehkä se kaikki kuitenkin tasaantuu, ja mielikuvakin tulee aika lähelle sitä hänen omaa persoonaa.
Minäkin muokkaan lukiessani mielikuvaa sen kirjoittajasta, joku saa väriä enemmän kuin toinen ja pitemmän päälle henkilökuva selkenee.
Harakka, joskus se mielikuva on hyvin vahva toisesta, jonkun toisen kohdalla tarvitsee enemmän aikaa mielikuvan luomiseen.
Tuima, oli ihan pakko :)
Aimarii, mielikuvat ovat mielenkiintoisia, ja kyllähän nekin muuntautuvat matkan varrella.
Famu, tuntuu, että olen roikkunut täällä langoilla jo niin pitkään...!
Mielikuvia todellakin syntyy. Ihan kun loisi elokuvaa ihmisesta blogin takana.
Muutaman bloggaajan olen tavannut - ihan jarkipaisia ihmisia! :)
Yksi mielikuva sinusta: olet AINA koneella!
Lahetan kommentin milloin tahansa vastakommentti tulee melkein heti...
Kysymys: kuinka paljon olet POIS koneen aaresta vuorokaudessa?
ja koneellahan voi tehda monenmoista - taidetta, pitaa samalla sahkopostia auki, kuunnella musiikkia jne. kaikkea yhtaikaa!
Leppoisaa sunnuntaita!
BLOGitse, minähän asun ja elän koneessa :)
Joo, paljon tulee oltua, riippuen päivästä, mutta kuten totesit, teen koneella paljon: kirjoitan, maalaan, muokkaan kuvia, kuuntelen musiikkia, katselen tv-kaistaa ja niin edelleen. Tämä on vähän sellainen yleiskone. Ruokaa kun se vielä oppisi tekemään!
Ei maar, minähän olen Tuulikki!
Jestas, niin olikin! Mitäs olet niin Kyllikki Virolaisen näköinen, väkisinkin tulee mokia!
Sen verran vaikuttava ilmestys oli, että pyyhkäisi nimet mennessään...
Mielikuvat on ihana asia ja joskus olen ajtellut että olisi hienoa pitää blogiystävä tapaaminen??? mutta särkyisikö siinä sitten mielikuvat, en tiedä. Mutta näinkin on hyvä, ihmiset saavat paljastaa itsestään juuri sen minkä haluavat :-)
Vai sellaista kysyit äidiltäsi, SuviAnniina :)
Blogitapaamisiahan järjestetään ihan virallisesti, itse en ole osallistunut tuollaisiin tapahtumiin, olen tavannut bloggaajia kahden kesken.
Vaaranahan siinä on, että mielikuvat särkyvät...
Viralliset jutut on liian virallisia, mutta kiitos linkistä!
Äh, häpeä on ihan turha tunne -sen oppii viimeistään minun iässäni, SuviAnniina:)
Olen varmaan ennenkin ehdottanut, mutta ehdotan taas, että tee blogipersoonakirja. Kuvasi ja haastattelusi ovat niin hienoja, että ne olisi pakko saada talteen.
Eikä tähän ajatukseen mitenkään vaikuta se, että MINÄKIN olen mukana :-D
Ei mikään ihme, Uuna, jos menee postauksia ohi, koska minä julkaisen aika paljon monessa paikkaa...
En usko, että blogipersoonakirja kiinnostaisi niin montaa lukijaa, että saisin rahani takaisin :)