|
|||
 |
|
||
|
18.09.2009 - 19:45
Hän ei koskaan nähnyt unta kuolleista. Lapsena hän ei tullut asiaa ajatelleeksi, hänen lapsen maailmansa oli täynnä muita asioita. Pikkusiskon kuoleman jälkeen äiti kertoi hänelle näkevänsä siskon unissaan. Pikkusisko tuli tapaamaan äitiä ja kertoi kaiken olevan hyvin. Äidin ei tarvinnut olla murheissaan.
Hänen uniinsa pikkusisko ei tullut. Ei tullut myöskään isä. Isän kuoltua, äiti kertoi näkevänsä isän ja pikkusiskon melkein joka yö. Aina-tätikin sanoi nähneensä isän unissaan, isä oli hänen veljensä ja hän tuli yöllä tervehtimään siskoaan. He olivat unissa lapsia ja leikkivät lasten leikkejä, Aina-täti kertoi hymyillen.
Työpaikan kahvitunnilla hän kuunteli ihmisten unia. Lähes jokainen kertoi kyyneleet silmissä kuolleitten rakkaittensa ilmestyneen unissa. Kuuntelijat nyökyttelivät päitään, totta, niin minäkin, miten se onkaan lohdullista.
Hänen uniinsa eivät kuolleet tulleet, eikä hän voinut käsittää sitä. Hän olisi halunnut nähdä isän ja pikkusiskon, mutta he eivät tulleet hänen luokseen. Hänestä se oli kohtuutonta. Hän ei ymmärtänyt, miksi häntä rangaistiin. Hänen oli täytynyt tehdä jotain väärin. Ehkä hän ei ollut rakastanut heitä tarpeeksi heidän eläessään.
Äiti kuoli, ja joka yö hän meni nukkumaan malttamattomana, odottaen unien täyttämiä yön tunteja. Ennen nukahtamistaan hän pyysi äänettömänä ”tulkaa”. Kukaan ei kuitenkaan saapunut. Ei isä, ei pikkusisko, ei äiti, ei hänen ystävänsä, joka oli edellisvuonna kuollut syöpään. Eivät isovanhemmat. Kukaan ei muistanut häntä.
Hän kävi haudoilla, vaihtoi lakastuneet kukat tuoreisiin, siivosi roskat ruohikosta. Hän sytytti kynttilät ja puhui hiljaisia sanoja tummille hautakiville. Kotona hän katsoi valokuvia, pakotti mieleensä muistoja, mutta valokuvat eivät vastanneet hänelle, miksi hänet oli hyljätty. Mustavalkoiset kuvat eivät kertoneet hänelle, mitä hän oli tehnyt väärin. Hän ei saanut vastausta siihen, miksi kukaan ei tullut tervehtimään häntä uniin, ja hän ymmärsi, että hänen pahat tekonsa olivat olleet niin suuret, etteivät edes kuolleet voineet antaa hänelle anteeksi. Hän ei ollut rakastanut riittävästi, hän ei ollut heidän paluunsa arvoinen.
Hän halusi kertoa heille, että he olivat väärässä. Hän todellakin oli rakastanut heitä kaikkia, hän ei vain ollut osannut näyttää sitä. Hän puhui heidän kuvilleen, jotka oli asettanut sänkynsä ympärille. Hän pyysi anteeksi, mutta heidän kasvonsa olivat liikkumattomat. Hän sytytti kynttilän jokaisen kuvan eteen nähdäkseen heidät paremmin, kertoi, että jos he eivät tulleet hänen luokseen, hän tulisi tapaamaan heitä. Hänen oli pakko saada heidät ymmärtämään, ettei hän ollut paha, hän oli rakastanut heitä kaikkia.
Hän otti rauhoittavat tabletit ja nukahtamislääkkeet, jotka työpaikkalääkäri oli määrännyt hänelle. Yksi kerrallaan hän nielaisi pillerin, huuhteli maun alas punaviinillä katsoen kynttilöiden valossa kameralle hymyileviä kasvoja.
|
Kirjoittaja
 susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Käyttöoikeus
 Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi.  
SusuPetal by Hoover, klik kuvaa
|
||
Hän teki itsemurhan turhan takia!
Miksei kukaan hänen luuloaan oikaissut, ettei kaikki näe unta kuolleista!.
Kamala moka meinasi tulla mulle, jäi o pois kuolleista sanasta, ja vielä tälasessa jutussa, anteeksi, ja onneksi huomasin sen ajoissa.
Voi että kun oli kamala juttu, turha kuolema taas jälleen kerran!
Onneksi he olivat vastassa, kun hän lähti, mutta liian aikaisin hän lähti.
Savisuti, ainakin hän oli epävarma ja turvaton jostain syystä.
Harakka, voi sinua! Hyvä, että laitoit sen oon paikalle :)
Hän luuli, että kaikki näkevät unia kuolleista, kukaan ei sanonut toisin.
Uuna, uskon, että he olivat vastassa.
Unelma, joskus on ravistelu paikallaan.
Totta, Arleena, syyllisyys on hirmuinen taakka.
Kristiina, sellaista.
Inkivääri, raskasta se ainakin tarinan hänelle oli.
Minä näen unia kuolleista (ja elävistä) vaikka ei olisikaan huono omatunto, ainakaan aina. Unet ovat hirveän erilaisia, hyviä, huonoja, samanlaisia kuin elämä ja unissa kukaan ei puhu kuolemasta tms. Ne ovat ihan tavisunia, ei mitään pelottavaa edes.
Oli loppu niin tai näin, kertomus on kovin yksinäinen. Lasikaton sijasta tuntuu, että on lasiseinät, ei kosketuspintaa toiseen.
SuviAnniina, hyvästien jättäminen voi olla vaikeaa, ehkä tarinan henkilö ei hyväksynyt läheistensä kuolemaa?
Yaelian, toivotaan niin.
Roosa, varmaan yksinäisyyttä, hylätyksi tulemisen tunnetta.
Polga, voi sen lopun lukea niinkin, eihän tarinassa kerrota kaikkea. Lukija täyttää tyhjät kohdat, lopun.
Lentsu, mukavaa, kun eksyit tänne. Niin, jokainen lukee tarinan omalla tavallaan, näissä tarinoissani jätetään usein hyvin paljon avoimeksi.
Lasiseinät ovat toisinaan yllättävän vahvoja.
Reine, ehkä hänellä ei ollut. Tai ehkä hän kuvitteli niin, ei päästänyt ketään lähelleen.
Kristiina, en minäkään näe unta kuolleista. Miksi, sitä en tiedä.
Aimarii, ehkä hän luuli niin. Kaipausta, ikävää, en tiedä.
Isopeikko, yksinäisyys on vankila.
Tuskin sitä kukaan ehdointahdoin halajaa.
Jotenkin soin hänelle tämän tekemänsä ratkaisun.
Iisi, sinulla menee hyvin!
Arja-Anneli, ei se todellakaan ole helppoa, olla yksinäinen, ehkä hän siksi teki ratkaisunsa.
Tuo on totta, Mimosa. Elävät ovat liian pelottavia.