|
|||
 |
|
||
|
06.09.2009 - 21:01
– Katos vähän äidin perään.
Isä kertoi ajavansa rekan ensin pohjoiseen, sitten takaisin kotiin.
– Huomenna tuun sitten.
Isä kävi peittelemässä äidin ennen lähtöään. Marja seisoi makuuhuoneen ovensuussa, katsoi isän kättä, joka silitti äidin hiuksia. Äiti nukkui.
– Jääkaapissa on makaronilaatikkoa. Lämmitä sitä pannulla, kun tulee nälkä. Muista sammuttaa levy.
Ulko-ovi loksahti kiinni. Marja meni jääkaapille, otti mehua.
– Haluuksä mehua?
Äiti ei vastannut. Marja joi lasin tyhjäksi, huuhteli mehusta punaisen lasin puhtaaksi, laittoi kaappiin kuivumaan. Äiti yski. Marja kuunteli vinkuvaa hengitystä, halusi sulkea korvansa, kuunteli kuitenkin tarkkaan. Vihdoin äidin hakkaava krohina hiljeni. Marja otti satukirjan, katsoi prinsessan kuvaa. Prinsessalla oli pitkät, kultaiset hiukset ja vaaleanpunainen mekko. Äiti oli luvannut Marjalle vaaleanpunaisen mekon, kun koulu alkaisi. Äiti ompelisi mekon heti, kun parantuisi.
Katos vähän äidin perään.
Äiti nukkui. Marja olisi halunnut mennä äidin viereen, mutta isä oli sanonut, että äidin piti saada nukkua rauhassa, ettei alkaisi yskittää. Marja pesi hampaat, kiipesi omaan sänkyynsä. Prinsessan mekko näkyi silmissä. Koulu alkaisi kahden viikon kuluttua, eikä äiti ollut edes ostanut kangasta vielä.
Yöllä Marja heräsi pissahätään, lattia tuntui hassulta unisten jalkojen alla. Tultuaan vessasta, Marja hiipi makuuhuoneen oven luo. Äiti nukkui ihan liikkumatta, ei yskinyt niin kuin oli yskinyt jo pitkään joka yö. Ehkä äiti ostaisi mekkokankaan jo seuraavana päivänä.
Aamu oli pitkällä, kun Marja heräsi. Aurinko oli ehtinyt jo pois ikkunasta, siirtynyt talon toiselle puolelle. Marja meni keittiöön, otti paistinpannun ja laittoi sen lämpiämään hellalle.
– Minä lämmitän makaronilaatikkoa. Maistuuks sulle kans?
Äiti ei vastannut, ei yskinyt, makasi hiljaa peiton alla.
Katos vähän äidin perään, Marja hyräili hiljaa alkaessaan lämmittää makaronilaatikkoa myös äidille. Koulu alkaisi kohta ja hänellä olisi uusi, kaunis mekko. Vaaleanpunainen. Hän piti huolta äidistä ja äiti ompelisi mekon.
|
Kirjoittaja
 susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Käyttöoikeus
 Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi.  
SusuPetal by Hoover, klik kuvaa
|
||
Onhan se, Inkivääri.
Yaelian, nämä yöjutut ovat vähän tällaisia juttuja.
Isopeikko, kyllähän yöjuttujen pitääkin pelottaa.
Kari, ei varmaan tarvitsekaan kertoa, jokainen tietää.
Reine, jotenkin tuntuu, että se syyllisyys ei häviä, vaikka isässä olisi tarpeeksi ihmistä.
Arleena, minäkin uskon siihen turvallisuuteen, syyllisyyden kanssa.
Tuima, ehditkin tuohon väliin. Kyllä, surullista.
Minä sen sijaan yskin! Taidan olla elossa...
Toivottavasti se ei tarttunut isaan eika tyttareen, heilla on muutenki tarpeeksi huolia.
(Enta sina? Miten menee?)
Lepis, äidit on niin väsyneitä.
Roosa, niinhän sitä alkaa miettiä.
Yskiminen on varma merkki elossaolosta, Kimmeli!
Syyllisyys syntyy niin pienestä, Sirokko.
HPY, tulin juuri lääkäriltä: poskiontelo- ja otsaontelotulehdukset. Eiköhän tämä tästä nyt, kun sai lääkkeet.
Isien ei pitäisi jättää pieniä tyttöjä yksin huolehtimaan sairaista äideistään. Sitä varten on aikuisia olemassa.
... Äidistä ei ole mekon ompelijaksi, kun ei edes yski enää. Marja-parka, toivottavasti isä ehtii kotiin ennen kuin Marja huomaa.
Joo, Celia, kun on tulehdus, niin sitten kunnolla!
Ehkä isällä ei ollut muuta mahdollisuutta?
Aikamoinen vastuu pienelle tytölle. Onneksi isä oli tulossa takaisin. Kyllä hän sitten hoitaisi asiat, äiti nukkuisi nätisti siihen asti.
Uuna, isä herättää äidin, sitten syödään yhdessä. Toivotaan niin.
Nyt Marja ei saakkaan punaista mekkoa, kun koulu alkaa, eikä äiti sitä koskaan ompele, voi Marja rukkaa.
Hoida itseäsi, ihan pitkän kaavan mukaan.
Alastalo, kiitos.
Harakka, surullinen oli tarina.
Pitkän kaavan mukaan, kyllä, Vintti!
Polga, kun sinä kerran kirjoitit noin, niin noin tapahtukoon.
Niinpä, Kristiina.
Lapsen usko ja toivo ja todellisuus...
Ehkä kaikki oli vain unta, Pantteri?
Kiitos, Ilona.
Ihan tääl sormet kylminä tätä kommenttia kirjoitan...
Hyvä ja surullinen!
Lämmintä glögiä niin sormet sulaa, Arja-Anneli!
Yöjutut pitäisi kyllä lukea illalla, jl....