Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
16.08.2009 - 13:08

 

Great minds think alike eli Halo ehti laittaa esille saman biisin, jota olin ajatellut tämän sunnuntain Woodstock-teemaklassikoksi. Toisto ei ole välttämättä opintojen äiti, joten poimin uuden kappaleen Woodstockin biisilistalta, jonka Lepis ansiokkaasti läväytti tietoomme. 

Tavoilleni uskollisena, pöyhin hieman historiaa ja Dale Hawkinsin alkuperäinen vuodelta 1956 löytyikin tuubista.

 

Toinen versio on Rollareitten vuodelta 1964.

 

Woodstockin liveversio kappaleesta ei pahemmin innostanut, joten valitsin CCR:ltä äänitystasollisesti siedettävämmän esityksen. Kappaleen kuunteleminen ei saa minua kuitenkaan ajattelemaan Woodstockia, sen sijaan mieleen nousee Ruissalon kansanpuiston jukeboksi joskus -72. 

Creedence Clearwater Revival ja Susie Q, levytetty 1968.

 

Muita 40-vuotisen Woodstockin klassikkoja täällä.

 

Pekka kirjoitti 16.08.2009 - 13:41
Katselin eilen hetken dokumenttia. Santana pysäytti ihan tosissaan kuuntelemaan.
Oopee kirjoitti 16.08.2009 - 14:07
Jos jostain jukeboxista sattuisin joskus löytämään tämän kappaleen, niin takuulla soittaisin! Kaikki versiot ovat omalla tavallaan ansiokkaita, eniten itseäni miellyttää kuitenkin CCR:n letkeä esitys.
SusuPetal kirjoitti 16.08.2009 - 14:12

Pekka, minä katsoin koko leffan, jälleen kerran.

Oopee, minäkin pidin kaikista näistä versioista, CCR:n vaan on tutuin ja liittyy omaan nuoruuteen, joten se on Se Oikea.

Polga kirjoitti 16.08.2009 - 14:32
Joo, CCR on ehdottomasti se oikea - ihan vaan mainitsemistasi syistä. Sehän oli joka paikassa! Eikä toteutuskaan ole ollenkanas kehno, ei...
Tuima kirjoitti 16.08.2009 - 14:39
Mkin olisin valinnut CCR:ää, mutta ne taltioinnit oli niin karseitä äänentoistoltaan ja muutenkin. Dale Hawkins kuulostaa oikein hyvältä.
Vaiheinen kirjoitti 16.08.2009 - 14:42
On se hyvä biisi. Paha sanoa, mikä versioista lopulta olisikaan paras. Tuo CCR on jotenkin kieltämättä toimivampi kuin Rollareiden, mutta Hawkingsin on tietysti originaali.
SusuPetal kirjoitti 16.08.2009 - 15:20

CCR kuuluu kyllä tuohon aikaan niin kuin -no, mikä vaan, Polga!

Joo, ei juuri ollut livetaltioinneissa kehumista, Tuima.

Kaikki aika hyviä, Vaiheinen.

lepis kirjoitti 16.08.2009 - 15:54
Mukavaa kun muistit, että tämäkin bändi soitteli noilla festareilla ;D ;D ;D Tarkitisn asian jo yöllä kotiuduttuani ja pisti huvittamaan.

Aika maaginen versio tuosta vanhasta kunnon Suzie Kuusta! Tällä kertaa taivunkin coverin suosikiksi. Ei edes Rollarit nyt vedä vertoja tuolle sovitukselle! Namua!

SusuPetal kirjoitti 16.08.2009 - 16:05

Lepis, joo, hyvin muistin :) Onneksi listasi auttoi! Jep, cover on kyllä rakas.



Helmipöllö kirjoitti 16.08.2009 - 16:31
Koko juttu oli hyvin raamatullinen silloin nuorena....silloin joskus.....ja tietenkin leffana se on katsottu kaikilla versioilla XX kertaa.
SusuPetal kirjoitti 16.08.2009 - 16:36

Aivan totta, Helmipöllö. Pyhää henkeä silloin.



Arjaanneli kirjoitti 16.08.2009 - 16:38
Höh, hävis jonnee kommentti...
Laitan uudestans:
Tääpää tykkää CCR:stä ja varsinkin Proud Mary-biisistänsä!
yaelian kirjoitti 16.08.2009 - 16:41
En tiennytkään että Susie Q oli jo noin vanha kappale; minullekin se oikea on juuri tuo CCR esittämä hieno versio,joka vieläkin kuulostaa loistavalta.
SusuPetal kirjoitti 16.08.2009 - 16:45

Arja-Anneli, aina välillä tuonne bittiavaruuteen häviää kaikenlaista! Jess, CRR jyrää!

Yaelian, on kiva aina yrittää etsiä alkujuuria, vaikka minullekin tuo CCR:n versio on se eka ja oikea.

Timo kirjoitti 16.08.2009 - 17:07
Ihan kuunneltavaa, varsinkin tuo CCR:n versio. Ja heille kunnia Eppujen innoittajana toimimisesta! ;-)

Olikos tuossa puhe siis Ruisrockista? Siitä tulee aina mieleen työkaverin näyttämä lehtileike, jossa oli Apu-lehdessä yksilökuvattuna kitaran kanssa joskus noina -72 tietämillä siellä festareilla. :-)
SusuPetal kirjoitti 16.08.2009 - 17:33

Timo, Ruissalon mainitsin siksi, että itse kun en ollut Woodstockissa, niin tuo CCR ei ole tuttu siltä ajalta, vaan pari-kolme vuotta myöhemmältä ajalta.
Ja silloinkin ihan vaan jukeboksista, koska harmi kyllä CCR ei koskaan esiintynyt Ruisrockissa.

harakka kirjoitti 16.08.2009 - 18:44
No olihan noista toi viimenen CCR kaikkista parempi.
SusuPetal kirjoitti 16.08.2009 - 19:52

Harakka, oli se.

Hirlii kirjoitti 16.08.2009 - 21:45
Tää on niiiiiiiiiiiiiiiin hyvä !
Ne vanhanaikaiset levyautomaatit oli/on parasta, näin on. :)
Hane kirjoitti 16.08.2009 - 21:55
Mäkin tykkäsin tuosta CCR:n versiosta eniten !
SusuPetal kirjoitti 16.08.2009 - 21:56

Kolme levyä markalla, Hirlii!

Hyvä maku, Hane!

Viides rooli kirjoitti 17.08.2009 - 12:30
Pääsen kommentoimaan sunnuntaiklassikkovalintaasi vasta nyt, koska Elisa petti eilen pahan kerran Porvoossa ja yhteydet nettiin katkesivat tuntikausiksi.

Taas tuli reissu kirjastoon. Pitää näet kaivaa CCR:n levytykset esiin, omat kokoelmani ovat sen verran puutteelliset. Susie Q tenhosi siis hyvin. :-)
SusuPetal kirjoitti 17.08.2009 - 13:06

No höh sitä Elisaa, Viides rooli! Jess, kirjastoon siis siitä!

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
susupetal

Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä.














 

 

 SusuPetal by Hoover, klik kuvaa