Saksanopettaja toteaa, että tuuheahiuksiset ihmiset ovat vitaalisia. Hän sanoo sen suomeksi, saksaksi en ymmärtäisi sitä. En tiedä, miksi hän sanoo niin minulle, jatkan taululle kirjoittamista, en tunne elinvoimaa, ainoastaan pitkästymistä.

Gootteja ei vielä ole. Ehkä hän on Lady Domina. Hänellä on mustaksi värjätyt hiukset, mustaksi maalatut silmät, valkoinen iho, jossa verenpunainen haava huulien kohdalla. Hän pukeutuu aina mustaan. Huulet eivät koskaan hymyile, eivät edes silloin, kun hän lyö minua karttakepillä päähän.

Ehkä hän ei pidä hennalla värjätyistä hiuksistani, jotka putoavat raskaina takkuina vyötärölleni. Hiukset vievät elinvoimaa, haluaisin kertoa hänelle, hiusten kasvattaminen väsyttää, niiden pesu ja selvittely uuvuttavat. Hiusten takia en jaksa opetella kielioppia.

Hänelle ei sanota mitään sellaista. Jatkan hiusten kasvattamista, unohdan saksan kielestä sen vähäisenkin oppimani, kun lopetan koulun. Saksanopettajaa en unohda. En hänen sanojaan. Etsin yhä hiusteni seasta elinvoimaa.

***

Tämä tarina johdantona siihen, että nyt elokuussa tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Tampereen Pop-teatterin Hair-musikaali sai Suomen ensi-iltansa. YLE Teemalla on ohjelmaa asian tiimoilta alkaen klo 21.00. Teemaillassa nähdään myös Hairin ainoa elokuvaversio eli Milos Formanin ohjaama Hair vuodelta 1979.

Nostalgista iltaa kaikille vanhoille hipeille, hörhöille ja hämyille!