|
|
|||
|
06.07.2009 - 04:54
SusuPetal ArtGalleryssä esittelen näkemyksiäni eri blogipersoonista ja tässä blogissa alkaa nyt blogipersoonien syvähaastattelut. Blogistania on niin täynnä toinen toistaan kiehtovampia persoonallisuuksia, joten on suorastaan velvollisuus ja etenkin kunnia esitellä teille aika ajoin näitä mielenkiintoisia, outoja, hauskoja, viehättäviä, vieraampia ja tuttujakin tutumpia bloggaajia. Näiden haastattelujen kuvitus on haastateltavan toiveiden mukainen. Olkaa hyvät, tässä ensimmäinen haastattelu! Kuka olet? Kuvaile itseäsi kuudella sanalla – kolme positiivista, kolme negatiivista luonnehdintaa. – Yleensä ystävällisen auttavainen, jos syytä on. Hyvä laittamaan ruokaa. Kohtuullinen kirjoittaja ja peto kirotusvihreiden (ei omien) huomaaja. – Kateellinen. Kärttyisä. Valittelee aina ja joka asiasta. Koska aloitit bloggaamisen ja miksi? – Öh... toukokuussa -06, Vinski tuli taloon ja kaverilla oli blogi. Yritin jo aikaisemminkin pitää blogia, mutta siitä tuli liian kirjallinen, en itsekään enää ymmärtänyt tekstiäni – Minulla ei ole muita harrastuksia - en katsele liikkuvaa kuvaa, olen saanut siitä yliannostuksen takavuosina. Olen aina lukenut paljon. Kirjat vievät pois ns. normitodellisuudesta, antavat tietoa, mielikuvia, innostavat, suututtavat, saavat esiin odottamattomia tunne-elämyksiä - elämä ilman kirjoja on mahdotonta! Kuinka monta kirjaa omistat? – n. 45 hyllymetriä. Tappelet jatkuvasti kuljetuspalveluiden kanssa. Kuvitellaan hetki, että kuljetuspalvelut pelaisivat kuin unelma (kuvittele oikein kovasti!). Kenen kanssa tappelisit silloin? – Sosiaalitoimiston, KELAn ja muiden instanssien - joka tapauksessa viranomaisten ja lääkäreiden kanssa! Welhottarena manaat taivaalle ukkosta ja myrskyä. Se sinulta sujuu, mutta mitä tekisit, jos olisit päivän Itsevaltias ja kaikki toivomasi ja haluamasi toteutuisi? – Rauhaa, ruokaa ja terveyttä kaikille - minä en tarvitse mitään. (Kuulostaa kliseeltä, mutta jos todella olisi valta ja voima niin kai sitä käyttäisi muidenkin hyväksi sitten!) – Molempien! En ole koskaan harrastanut kimppakivaa, se kuulostaakin vähän yököttävältä. Ja näin se toteutuisi myös yököttävimmällä mahdollisella tavalla. Söisin ensin paaaaaaaaaaaljon valkosipulia! Olet viettänyt, näin olen käsittänyt, huuruisen nuoruuden Turussa. Mitä vinkkejä antaisit nykyajan nuorille elämän suhteen? – Viettäkää huuruinen nuoruus, ehditte te vielä ryhdistäytyäkin. Tai on siis pakko. Muuten iskee teini-ikä vasta joskus 30-v. jälkeen ja se vasta on kamalaa. Voi se iskeä silti. Eli pitäkää hauskaa, älkää unohtako lukemista ja kaveria ei sitten jätetä! Kiitos haastattelusta. Tekikö kipeää? – Ihan hirveesti nuo muutamat kysymykset. Sattuu niskaan!
|
Kirjoittaja
susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
Käyttöoikeus
![]() Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi. |
||
Polga, olet juuri niin kamala kuin olet. Nih.
Kimmeli, eikös olekin mielenkiintoista!
Elegia, supon kätyri, pitihän se arvata!
Kun itse olen kiltti hissukka enkä uskalla haukkua kuin lähiomaisia.
Ja silloinkin esitän buudelia.
Vai oot sie vempula ehtiny viettämään huuruisen nuoruujenkin! Voi, voi.. Tais joku tukistaa niskavilloista, kjäh! ;)
Ai, huomaamatta, Uuna :)
Voi sinua, Iisi, et kai sinä nyt niin kiltti hissukka ole?
Niina, pikku hiljaa tulee lisää.
FM, Polga on ehtinyt paljon...
Hmm, Kari, jos sattuu vaikka lapsia siunaantumaan, niin ehkä se huuruinen kolmikymppisyys ei ole niin suotavaa?
Ei auta, Harakka, näen sinut ja voin iskea!
Koskaan ei tiedä, milloin kysymykset putoavat postilaatikkoon, Isopeikko!
Kiitos, Satujatar, Polga oli aika hyvä haastateltava :)
Tervetuloa, kiva, kun löysit, Maarit!