|
|||
 |
|
||
|
29.05.2009 - 23:27
Tänään olen miettinyt umpiossa elämistä, kirjoittamista, julkaisemista. Kaiken viikkoa olen oikolukenut romaanikässäriäni. Se on äärimmäisen tylsää, pitkäveteistä ja ärsyttävää puuhaa; oma teksti ei voisi vähempää kiinnostaa. En juuri koskaan lue vanhoja tekstejäni, ja tuollainen oikolukeminen, hiominen ja viilaaminen on tehdä minut hulluksi. Tekstin työstäminen on pitänyt minut pois blogeista. En ole pahemmin vieraillut, saati sitten kommentoinut tämän viikon aikana teidän blogeissanne. En edes osallistunut Runo- ja Valokuvatorstaihin! En ole kirjoittanut uusia tekstejä, en ottanut valokuvia. Olen elänyt umpiossa, ihan oman pääni sisällä ja se tuntuu rankalta. Ja tylsältä. Blääh. Kirjoittaminen on mukavaa, mutta palaaminen oman tekstin pariin äärimmäisen mielenkiinnotonta. Kuitenkin olen tehnyt niin: saattanut käsikirjoituksen valmiiksi, julkaisukuntoon. Miksi? Sitäkin olen miettinyt. Miksi julkaista omakustanteita? Miksi on niin tärkeää nähdä oma teksti kirjana? Miksi blogissa julkaiseminen ei riitä? Muuta syytä en ole keksinyt kuin sen, että ehkä haluan välillä realisoitua, olla muutakin kuin verkossa liikkuva pseudonyymi. Sen kummempaa syytä en keksinyt, enkä tiedä, tarvitsenko edes mitään syitä. Mikä saa/saisi sinut julkaisemaan? Ja nyt menen nukkumaan –sitäkin olen miettinyt jo hetken aikaa.
|
Kirjoittaja
 susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Käyttöoikeus
 Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi.  
SusuPetal by Hoover, klik kuvaa
|
||
Ei tekijään keskittyvä julkisuus vaan sen työn julkaiseminen, joka "pakottaa" tekijänsä siihen. Kuten olen itsekin tehnyt.
Korostaisin tässä sitä asiaa, että työ ei ole sen helpompaa vaan vaikeampaa. Tosin oma tekstini oli käynyt monien "myllyjen" läpi jo, ja silti oli tosi tuskallista toimittaa sitä.
Onnea ja menestystä niin sinulle kuin kirjallesikin!
Joskus varhemmin olen ollut noissa kirjoittajapiireissä, yhdessä vielä nykyisinkin. Monesti on kehotettu julkaisemaan "kun kirjoitat niin hyvin". Mutta se ei vaan riitä: pitää olla sanottavaakin. Ja se riittää vain pariin novelliin. Sen jälkeen tulee pelkkää teeskentelyä.
Mikä sitten saisi minun julkaisemaan kirjan. Kirjoittamisen ilo, halu tuottaa lukukokemuksia muille. Taustalla on myös proosallisempia syitä, jotka tiedän kuitenkin todella epärealistisina - halu ansaita rahaa, elanto itselleni ja perheelleni. En tunne ainuttakaan kirjailijaa, joka eläisi pelkästään kirjailijan tuloilla. Suomen kokoisessa maassa painosten kuningattareksi on kovin vaikea nousta.
Seikkailunhalukin voisi olla hyvä syy julkaista kirja. Jos ei ole koskaan vielä tehnyt sitä, niin ensimmäinen kerta voisi olla seikkailu, toinen kerta jo silkkaa työtä ja puurtamista.
Toivotan menestystä ja onnea kirjallesi!
Jos itsellä olisi mahdollista julkasta omakustannekirja, niin ehkäpä ajatuksenani olisi saada tekstejäni kansien väliin, että ne voisi ottaa hyllystä käteen ja lukea - ehkä itsekin joskus vuosien päästä.
;)
Salme-Sofia, itsensä pakottaminen johonkin uuteen, itsensä haastaminen. Kyllä.
Pantteri, jaksan, koska tämä on voittopuolisesti hauskaa, kirjoittaminen ja muu tekeminen tuottaa iloa.
Iisi, tuo, että pitäisi olla sanottavaa, on varmaan totta, mutta samalla kamalan pelottavaa: mikä minä olen sanomaan? Miksi minun sanomiseni olisi tärkeää? Mielenkiintoista. Eikö voisi vain tuottaa hyvää tekstiä, josta olisi iloa lukijoille ilman sen kummempaa sanottavaa?
Kimmeli, tunnistan tuon tunteen, ja se on ollut juuri se haaste -on joutunut pakottamaan itsensä katsomaan omia tekstejä, äh, ei aina niin kivaa...
"Halu tuottaa lukukokemuksia muille", juuri noin minä myös ajattelen, Celia. Lukemisen iloa ilman sen kummempaa tavoitetta. Leiville tässä ei pääse, enkä todellakaan maineen, kunnian ja myyntilukujen takia julkaisen -salanimi asettaa jo niin paljon rajoitteita.
Aimarii, onhan se kirja näkyvämpi kuin blogikirjoittelu, sitä voi koskea, haistella, silittää.
Totta, Itkupilli, olisi hassua jättää tilaisuus käyttämättä, aina haluaa kokeilla jotain uutta ja minä aion taas hävyttömästi mainostaa kirjaa kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Pitää kyllä olla kynttilöitä sähkökatkoksen varalta, Iiris! Mutta totta, kirja kulkee mukana, läppäri ei ainakaan minulla.
Kirjoittamisen iloa sulle !
Hirlii, miksipä sitä ei tekisi, kun mahdollisuudet siihen ovat nykyään niin helpot. Tykkäähän sitä muutenkin kokeilla kaikenlaisia härpäkkeitä.
Minäkin lähden ulos, Hirlii!
Se hetki kun valmis tuotos on kädessä on riemullinen ja ikimuistettava.
Kirjan ja kirjailijoiden arvostus saisi julkaisemaan. Tarinan kertomisen lahja on upea lahja!
Tyhjän sivun kammo vaivaa, on aina vaivannut. Mikä siihen avuksi..olen miettinyt vuosikausia..
Blogin pito on helppoa, koska tietää, että siellä jossain on lukijoita..
Arleena, toivotaan niin, että synnytyksen tulos on riemullinen, tässä tapauksessa :)
Lumen luominen on tuskaa, Pekka :)
Ehkä Anna on tehnyt karhunpalveluksen meille, Sooloilija, hoiti suurperhettä, kirjoitti ja jaksoi rakastaa miestään...
Hyväksynyt olenkin, Isopeikko, joskus vaan ihmettelee kuitenkin miksi.
Olen ikäni tehnyt suuria maalauksia ja nyt kun olen alkanut vanheta (siis myönnän) niin tajuan, että mihin tuollaiset suuret maalaukset mahtuvat. Kirja mahtuu aina johonkin koloon. Ja kirjan voi joku löytää sieltä kolosta aikojen päästä, vaikka sitten kun kirjoittajaa ei enää ole.
Aloitin nyt siis sieltä toiselta päästä; alku pää on se, että on kirjoittamisen tarve. Ja koska osaa kirjoittaa, miksi ei kirjoittaisi ja tuottaisi toisille sillä tavalla iloa. Ja onhan kirjoittajallakin ilon hetkensä, jos hyvään putkeen pääsee. Tarkistusvaihe on rankkaa, koska omalle tekstilleen tulee niin sokeaksi, mutta pinnistä pinnistä, pian se on ohi.
Kun kirjoitat nimimerkillä, käytkö koskaan antamassa nimmareita kirjoihisi? Eli pysytkö viimeiseen asti tuntemattomana? Se on aika kiehtovaa. Tosin ei edistä myyntiä, kun sinua ei saa töllöttää etkä lausu viisaita sanoja kirjan synnystä yleisön edessä.
Olen julkaissut yhden runokirjan, mutta kyllä tämä niin tarttuvaa on, että varmaan minäkin ...:-)
Uuna, suurien maalauksien taiteilija, kaikin tavoin!
En markkinoi kirjoja livenä, olen salanimi. Okeastaan siinä ei ole mitään kiehtovaa, en vaan kaipaa julkisuutta, vaikka se voisikin edistää myyntiä, jos olisi esim. bodin tiskillä kirjamessujen aikana. Minusta ei ole sellaiseen, koska minulla ei ole viisaita sanoja kirjan synnystä :)
Mutta jos vielä joskus olet umpikyllästynyt oman tekstisi oikolukemiseen niin tarjoudun avuksi ;) Kun nääs tälleen melkein nelikymppisenä en vieläkään tiedä, mikä minusta tulee isona, mutta olen saanut päähäni, että kustannustoimittajan homma voisi olla hauskaa... Olen haka löytämään kielikukkasia ja pilkkuvirheitä toisten teksteistä (ja siksi minusta ei äidinkielen opettajaksi olisikaan, en jaksaisi niin monia kirjoitus- ja muita vihreitä).
jl, kiitos tarjouksesta, olisi kyllä ihanaa, jos joku jaksaisi lukea kielikukkasiani ja auttaa kitkemään niitä!
Joo, vaikea tuo ristiriita -julkaista omalla nimellä salanimellä kirjoitettuja tekstejä, jos haluaa blogissa säilyttää anonyymiteetin.
Sinun ei auta muu kuin alkaa kirjoittaa myös sinne pöytälaatikkoon.
Olepa hyvä, Uuna, kyllä se on mahdollista :)
Kyllä se varmaan on niin, Genoveeva, jokin jälki on jätettävä. Jään odottamaan julkaisuasi.
Kyllä, Salme-Sofia, huomasin sen taas itsekin, kun viimeistelin kässäriä: mihinkään muuhun en pystynyt keskittymään.
Mutta minusta tarve sanoa jotain tärkeää, auttaa muita (näkemään / ymmärtämään mitä on itse oivaltanut), siinä on jo ihan käypiä motiiveja, ja kyllä minussa esteetikkona asuu vahvana ajatus, että kirjallisuuden ei tarvi yhtään etsiä olemassaolonsa oikeutta, sillä 'art for art's sake' on jees (niistä kuolevista puista huolimatta).
Mutta olis kyllä tärkeää, että kirjoittaa sellaista tekstiä jonka itsekin jaksaa lukea kahdesti, vaikka, tietty, lukeminen ja oikolukeminen on kaksi eri juttua.
Jos taas ei sisällöllisesti jaksa lukea itseään, ehkä myöhemmin 'katuu' että julkaisi niin pian, että jätti viimeistelyn kuitenkin kesken', hosui, eikä sittenkin hionut vähän lisää...
En muuten sitten tiedä miksi pitäisi sitä julkaisemistarvetta puolustaa, eikö se ole vähän sama kuin jos kysyy ihmiseltä, miksi ihmeessä sä tahdot lapsia??
Joo, julkisuutta en kaipaa, Kutis, ja art for art's sake on minusta ihan riittävä peruste.
Tämän kässärin olen lukenut/uudelleen kirjoittanut monta kertaa vuosien aikana, se ei ole uusi juttu, vaan yksi vanhimpiani. Ja totta, lukeminen ja oikolukeminen on kaksi eri asiaa.
En ole itse jaksanut omia syitäni suuremmin miettiä. Minulla on pakkomielle kirjoittaa ja olen kirjoittanut jo pennusta lähtien. Ensimmäisen "kirjani" kirjoitin joskus 10-vuotiaana ja siinä oli 41 sivua (sellaisella vanhalla kirjoituskoneella kirjoitettua tekstiä A5-ruutupaperille).
Eräs tuttuni on sitä mieltä, että kaikki (ihanaa yleistystä, mutta hän oikeasti ilmeisesti ajattelee niin!) kirjoittajat, jotka haluavat julkaista kirjan, ovat julkisuuden- ja esiintymishaluisia. Ihan höpöpöpöä minun mielestäni.
Kysy vaan neuvoa, autan, jos osaan, Elegia. Pistä kirjasi kansiin!
Joo, julkisuudenkipeys ja esiintymishalu vaivaavat kovin! Pidetään sitten kahdestaan markkinointikiertue:)