Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
28.03.2009 - 11:53

 

 

Masentunut ihminen ei kuluta vettä, sillä suihkuun meno on vastenmielistä.

 

Masentuneena ei ruoka maistu. Kauppaankaan ei tee mieli mennä, koska ulosmeno ylipäänsä on vastenmielistä. Masentunut ei shoppaile, ei osta turhaa, ei täytä jääkaappiaan ruuilla, jotka täytyy heittää vanhentuneina pois.

 

Masentunut ihminen ei kuormita vaatekaappiaan ostamalla uusia vaatteita. Kymmenen vuotta vanhat reikäiset verkkarit tyydyttävät masentunutta, sikäli mikäli masentunut voi tyydyttyä mistään.

 

Puut säästyvät, kiitos masentuneen ihmisen, joka ei tilaa kotiin lehtiä, ei hae ärrältä lukemista, ei viitsi mennä kirjastoon lukemattomien kirjojen luo.

 

Masentunut ihminen unohtaa paljon. Hän ei välttämättä huomaa istuneensa koko illan pimeässä. Hän on unohtanut sytyttää valot, unohtanut katsoa teeveetä, jos sellaista on, hän ei ole muistanut lämmittää mikrossa vettä murukahvia varten.

 

Masentuneena ei halua tavata ketään, joten ei ole tarvetta hypätä autoon tai bussiin, saastuttaa luontoa ja ruuhkauttaa teitä.

 

Kännykän akku saa kulua rauhassa loppuun, sitä ei tarvitse ladata, sillä masentuneena ei halua puhua kenenkään kanssa puhelimessa, ei edes ottaa vastaan tekstareita. Ystävät saavat olla rauhassa ja näin ollen ystävät voivat paljon paremmin.

 

Pesukone ei pyöri masentuneen kotona, vettä ja sähköä säästyy.

 

Masentuneen ihmisen roskis kestää täyttyä, sillä sinne ei ole mitään heitettävää.

 

Masentunut ei lisäänny ja täytä maata, sillä seksi ei kiinnosta. Masentunut ihminen ei kuormita jälkeläisillään neuvolapalveluja, ei päivähoitoa, ei koulua, ei nuorten psykiatrista avohoitoa, ei kasvata tulevia pätkätyöläisiä tai työttömiä.

 

***

 

Jos nyt sattuisi, ettet ole masentunut tai kärsit epätyypillisestä masennuksesta, johon voi liittyä lisääntynyttä ruokahalua ja seksuaalista aktiivisuutta, voit kuitenkin antaa tunnin maapallolle tänä iltana osallistumalla WWF:n Earth Houriin klo 20.30-21.30.

 

 

 

 

 

 

Elegia kirjoitti 28.03.2009 - 12:27
Amen, kylläpä osuit asian (masennuksen) ytimeen.
SusuPetal kirjoitti 28.03.2009 - 12:57

Kun on asiantuntija, on helppoa, eh...

Sooloilija kirjoitti 28.03.2009 - 13:11
Juu tottakai osallistun! Kynttilöitä piti kaupasta vähän hamstrata kun olivat joulun jäljiltä loppuneet. Tunnelmallista iltaa aion rakentaa..

Entäs ne masentuneet, jotka syövät ihan hirvesti pahaan oloonsa ja suruunsa, roskaruokaa, karkkia ja kaikkia huippuunsa tuotettua ja jalostettua... (nimim. kokemusta on)..
SusuPetal kirjoitti 28.03.2009 - 14:08

No, Sooloilija, niille masentuneille ja muillekin, etenkin suosittelen tuon tunnin viettämistä.

hamalainen kirjoitti 28.03.2009 - 14:34
Pimeässäkin voi sentään nähdä nälkää.
SusuPetal kirjoitti 28.03.2009 - 14:37

Niin, voivathan jotkut nähdä, Hamalainen.

iisi kirjoitti 28.03.2009 - 15:05
Jalassa polvista reikäiset housut, jaksanenko pimeän tullen valojakaan sytyttää. Järkeni valo lienee jo sammunut. Ekoteko sekin.

Jopas helpotti!
Alastalo kirjoitti 28.03.2009 - 15:46
No sinä et ole masentunut. Olet taas istunut tietsikan ääressä, kommunikoinut ihmisten kanssa ja kuluttanut sähköä. ;)))...
Kiitos siitä!
SusuPetal kirjoitti 28.03.2009 - 16:25

Iisi, tuo on aika ajattelevaista antaa järjen valon sammua!

Nojaa, Alastalo...

Inkivääri kirjoitti 28.03.2009 - 17:28
Jotenkin kumminkin naurattaa vaikka masennuksesta kirjoitatkin8) Hieno alustus aiheeseen:)
SusuPetal kirjoitti 28.03.2009 - 17:36

No, kategoria on pakina, joten on lupa nauraa, Inkivääri:)

Mymskä kirjoitti 28.03.2009 - 17:54
Vihdoinkin joku puolustus masennuksellekin!
SusuPetal kirjoitti 28.03.2009 - 18:20

Korkea aika jonkun ottaa esille tämä puoli masennuksesta, Mymskä!

Itkupilli kirjoitti 28.03.2009 - 18:32
No toi on kylla niin totta! Mutta omasta kokemuksesta voisin kertoa, etta kun paha masennus menee ohi, niin silti osa noista tavoista jaa. Suihkussakaynti ja shoppailu esim. on jaanyt ilmeisesti pysyvasti sinne masennuksen aikaiseen tasoon, oikeastaan aika moni muukin kohta. ;)
Millan kirjoitti 28.03.2009 - 18:44
Aivan tässä pyrkii pieni hymynvirne päätoimisesti masentuneen Krätyakan naamallekin ;-) Vaikka positiivista ajattelua vierastankin, on se huojentavaa, että joku keksii tästä olotilasta edes jotain yleishyödyllistä.
Demetrius kirjoitti 28.03.2009 - 18:50
Hitto, olen niin hyvällä tuulella että minun täytyy olla luonnon vihollinen numero yksi, olen tänäänkin iloisena ajanut autolla kymmeniä kilometrejä päästäkseni tuhoamaan ilmakehää lisää huonon kiukaan pienhiukkaspäästöillä ja tappamaan syyttömiä pikkukaloja. Eikä senkään tiedostaminen masenna yhtään =)
SusuPetal kirjoitti 28.03.2009 - 19:10

Joo, tavoista on vaikea päästä eroon, Itkis, luonne muovautuu...

En minäkään ole mikään positiivisen ajattelutavan lähettiläs, Millan, mikähän minuun meni...

Ihan kamalaa, Demetrius, tuohan kuulostaa maaniselta ympäristotuholta :)

Sokea kana kirjoitti 28.03.2009 - 19:11
Olipas hyvä, että muistutit! Tässä koneen ääressä istuessa ihan unohti laittaa valon - nyt laitoin heti palamaan, että on mitä sammuttaa:-).
SusuPetal kirjoitti 28.03.2009 - 19:33

Hyvin tehty, Sokea kana :)

Celia kirjoitti 28.03.2009 - 19:48
Ekotekopa hyvinkin. Lupaan sammuttaa kaikki valot ja tietokoneen sammutan kohta.
Arjaanneli kirjoitti 28.03.2009 - 20:04
Minulla on lähes kaikki nuo oireet! Myöskin ne kaksi viimeistä, jotka viittaavat epätyypilliseen masennukseen.
Hoitajanikin oli sitä mieltä, etten täytä tyypillisen taudinkuvan kriteereitä... Olen vain puoliksi masentunut?!
Minä säästän siinä, että syön masennuksessani sen jääkaapin valonkin, ja haaveilen pimeässä kunnon seksistä!
marjaisa kirjoitti 28.03.2009 - 20:05
Voi voi, ainahan jokaisella synkällä pilvellä on tallainen kultareuna :( Ei vaan, itse asiassa pidän huumoristasi oikein paljon, SusuPetal.
SusuPetal kirjoitti 28.03.2009 - 20:18

Ai niin, tietokonekin on sammutettava, Celia...ihan kohta...

Hahhah, Arjaanneli, miltä se jääkapin valo maistuu!

Pitää repiä siitä vähästä hauskasta mitä on, Marjaisa.

harakka kirjoitti 28.03.2009 - 20:32
Sammutan kaikki, paitsi tietokonetta!
Nyt meillä on pussipimeetä!
Spektri kirjoitti 28.03.2009 - 21:01
Entä jos ei nyt jaksa tai viitsi tai usko edes siihen,että jotain voitaisiin vielä saataisiin aikaan?
Spektri kirjoitti 28.03.2009 - 21:06
Tässä edellisestä kommentista unohtuneita pilkkuja: ,,,, unohtuneita sanoja: tai

Käytä jos tarvitset. Ole hyvä. Kiitos.
sirokko kirjoitti 28.03.2009 - 22:02
Minua masentaa kaikista eniten sähkökatkokset. Jos sitä ei tänään ihmeen kaupalla tule niin en sitä vapaaehtoisestikaan hanki.
SusuPetal kirjoitti 28.03.2009 - 22:14

Pussipimeä on aika pimeää, Harakka!

No, ei se poista masennusta, Spektri, siihen minä ainakin uskon....

Sirokko, ymmärrän, käytäntö sanelee aika paljon näkemystä.

isopeikko kirjoitti 28.03.2009 - 22:22
Ilmankos masennuslääkkeitä myydään yhä enemmän, ekotekoja tarvitaan lisää ja siksi masennusta on lisättävä vaikka lääkkeillä.
SusuPetal kirjoitti 28.03.2009 - 22:26

Kova on hinta, Isopeikko.

Helmipöllö kirjoitti 28.03.2009 - 22:48
Lensin kuusesta koivun oksalle, suorinta reittiä, räpsytin siipiä 8 kertaa, ei ollut valoja, energiana eilinen myyrä, seksistä ei tietoakaan....ekoteko vai masentunut....hyvä idea tuo tunti kuitenkin, voisi levitä muihinkin juttuihin
SusuPetal kirjoitti 29.03.2009 - 12:20

Ekoteko sinultakin, Helmipöllö!

jl kirjoitti 29.03.2009 - 14:37
Osuvasti kuvasit masennusta. Tuon määritelmän saisi suorastaan lisätä lääkäreiden oppikirjoihin.

Earth Hour herätti meidän perheessä ristiriitaisia tunteita. Valoja sammutettiin mutta kynttilävarovainen mieheni ei innostunut asiasta. Itse asiassa kuljin itse ystäviltä kotiin (autolla, mitenkäs muuten täällä maalla) myös niihin aikoihin, ja aika harvan talon ikkunat pimeänä olivat. Pitkäaikaisemmat ekoteot olisivat haussa.
SusuPetal kirjoitti 29.03.2009 - 14:59

Tunti on vähän, jl, tärkeintä kai on herättää ihmiset ajattelemaan ylipäänsä. Ei maailmaa todellakaan pelasteta tunnilla, siihen vaaditaan vähän pidempää aikaa.
Hmm, pitäisköhän minun kirjoittaa lääkärikirja:) Tai terveysoppia koululaisille, niin kuin tein sen aapisen jne....:)
Marjukka kirjoitti 29.03.2009 - 16:29
Jippii! Minä en ole masentunut, vaikka vaatekaappiani en täytäkkään!
Crane kirjoitti 29.03.2009 - 16:37
Istuin kynttilänvalossa kaikessa rauhassa, katselin ulos ei niin pimeään maailmaan...

Kaikki luettelemasi kohdat sopivat. Eihän minun pitänyt olla, ei enää....
SusuPetal kirjoitti 29.03.2009 - 16:51

Hyvä juttu, Marjukka!

Ehkä et olekaan enää, Crane, muistat vaan edelleen miltä se tuntui.

hpy kirjoitti 30.03.2009 - 12:46
Kevat on tulossa, masennus menee ohi, valmoa on enemman, ei tarvitse sytyttaa lamppua. Kaikki menee siis hyvin, ainakin paremmin, tai vahemman huonosti. Elakoot kevat ja kesa.
SusuPetal kirjoitti 30.03.2009 - 12:50

Eläköön, HPY!

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
susupetal

Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä.














 

 

 SusuPetal by Hoover, klik kuvaa