Toki kouluajat muistan, myös musiikkitunnit. En osaa laulaa lainkaan ja juuri laulukokeet oli hirvitys. Kerran isommat uhittelivat, kuka uskaltaa sanoa kanttorille (oli laulunopettaja), että ei laula kokeessa, kun nuottikorva paleltui viime sodassa.
Minä menin möläyttämään noin ja sain siitä jälkkäriä ja muistaakseni käytöksen alennuksenkin. Laulunumero oli ja pysyi sen jälkeen nelosena, joskus oli myös pelkkä viiva.

Aikoinani pyrin Savonlinnan seminaariin, mutta homma pomppasi juuri laulamisen olemattomasta taidostani. Silloin maailmani mureni, kun pääsy haaveammattiini tyrmättiin.

Kotona on nyt musiikkivehkeitä. Nuoteista kyllä saan selvää ja pystyn hiukan soittamaan. Laulankin, ainakin automatkoilla ja radiosta tulevan biisin päälle. Aikoinaan saadut traumat ovat hävinneet ja uskallan hoilotella rohkeammin.

Muistan ne kamalat laulukokeet, kun kaikki oppipilaat olivat siinä kuuntemassa ja katselemassakin vielä!
Vaikka olisi pikkasen ääntäkin ollut, niin kaikki äänet olivat kaikonneet tosi kauas silloin siinä hetkessä!

Peikko ei osaa laulaa, mukavaa.

Hyvä homma, että kouluakojen traumat ovat karisseet, Aimarii. Heh, vai sellaista menit möläyttämään!!

Olihan ne hiukka stressaavia hetkiä, Harakka, mutta hengissä selvittiin!

Miten niin mukavaa, Peikko???? Etkö osaa edes "korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn kolo..."

Taitaa kaikilla olla samantapaisia muistoja laulukokeista. "Joulupuu on rakennettu..." yleensä lauloin ja sain kasin, vaikka laulunääntä ei ole pätkääkään ;D

Muistan vaan sen kun ala-asteella ope ei kuullut ääntäni yhteislaulun seasta ja kiskoi minut estradille kaikkien eteen laulamaan - äänellä jota minulla ei siis ollut. Sain ikuisen esiintymiskammon. Kaikki muut laulukokeet ovat olleet pientä kärsimystä sen rinnalla. Keskikoulussa jos rupes hirveästi naurattamaan niin sai tulla laulamaan välitunnin aikana yksinään, sekin lysti loppui siihen kun lopulta välitunnilla oli laulajia enemmän kuin tunnilla.

Kasihan on ihan hyvä, Marjukka!

Huh, onpas julmaa kiskoa tuolla tavalla esille, Sirokko. Ei ihme, jos saa kammon.

Muistan oikein hyvin. Laulunope tunnusti aatteellista väriä, sitä punaisempaa, ja opittiin hoilaamaan että "rauhaa vietnamin kansalle ja rauhaa muurille berliinin, leninin mausoleumille ja haudalle sun-ya-tsenin" Koelauluna sentään kelpasi Uralin pihlaja. Meidän isä ei oikein tykännyt hyvää, muttei toisaalta ollut niin kiinnostunut että olisi asiasta nostanut mitään älämölöä.

Laulaminen oli kivaa noin muuten. Kuuluin koulun kuoroonkin. Nyt en laula enää kuin siivotessa (ja singstaria pikkupäissäni)

Vai aatteen lauluja, Reine -itselläni on enemmän kokemusta uskonnollisista laulunopettajista ja ohjelmisto sen mukainen.

Jaa-a taidan jättää tänä vuonna ne laulukokeet pitämättä oppilaille....

harmi vain että numero musiikista on kuitenkin annettava... taide- ja taitoaineista on vaikea antaa numeroa ja mielestäni numeroarvioinnin voisi niiden kohdalla unohtaa, vielä kuitenkin on jokaiselle se numero todistukseen rustattava ja arvioitava taidot tavalla tai toisella, mutta onhan niitä muitakin vaihtoehtoja kuin laulukokeet luokan edessä... kyllä opettaja luokassa kierrellessään kuulee, miten kukakin ääntään käyttää ja osallistuuko =)

Nykyään ehkä voikin osoittaa kiinnostusta musiikkiin muutenkin kuin seisomalla luokan edessä laulamassa, Kaistaton. Onneksi niin.

Muistan hyvin hyvin hämärästi että seisoin hiljaa piipittämässä luokan edessä, värisyttää kyllä edelleenkin pelkkä ajatus.
Runoja kyllä tykkäsin lausua joulujuhlassa;)

Liikuttava muisto, Marjut.