Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
31.12.2008 - 00:11

 

Huomenna on uuden vuoden alku ja on tullut aika katsoa mitä blogivuosi 2008 toi tullessaan. Tylsää, mutta tapanahan on velloa menneissä.

 

Tammikuu

 

Sain tiedon, että SusuPetal oli voittanut yhdessä Kemppisen kanssa tittelin vuoden 2007 parhaasta blogista. Edelleenkin nolostuttaa, mutta helmikuussa aloitettu tiivis psykoterapia ja kohdilleen osunut lääkitys auttavat ihmeesti käsittelemään kiusallisia tunteita.

 

Helmikuu

 

Lomailin ulkomailla ja päivityksessä oli yli viikon tauko. Vau. Mieletöntä.

 

Maaliskuu

 

Kuukauden merkittävimmät työt olivat mainokset OrkkuPuikolle (teksti Saara) ja (Pisaran tekstiin) OrkkuPutkelle. Hmm, kertonee kuukauden tasosta jotain.

 

Huhtikuu

 

Heräävä kevät herätti minussa uinuvan, hereille pyrkivän muotitoimittajan, joten Lumppuja ja Lureksia-blogi syntyi tyydyttämään muitakin trendiherännäisiä. Toimittajiksi sain oivan joukon etulinjan tyyliniekkoja.

 

Toukokuu

 

Perustin jälleen uuden blogin, kuvablogin ilman sanoja. Liikaa blogeja? joku voisi kysyä.

En vastaa.

 

Kesäkuu

 

Tarun inspiroima Kelvottomien Kirjailijoiden Seuran perustamisasiakirja laadittiin ja seuran jäsenluettelo on venynyt uskomattomiin mittoihin.

 

Heinäkuu

 

Heinäkuun alku oli surun aikaa. Blogiystäväni lähti viimeiselle keikalleen. Ikävä jäi.

 

**

 

Myöhemmin heinäkuussa sain päähäni julkaista toisen omakustanteen. Edellinenhän oli ilmestynyt joulukuussa 2007.

Järjestin blogini lukijoille äänestyksen kirjan nimestä (Karpalon ehdotus tuli valittua) ja kansikuvasta. Ja kirja ilmestyi.

 

Elokuu

 

Edellisvuosien tapaan halusin auttaa opettajia heidän valitsemallaan tiellään ja kehitin yhdessä lukijoitteni kanssa elämänuskomusopin oppimateriaaleineen tulevaisuuden toivojen kanssa kamppailevien kasvattajien avuksi, tueksi ja turvaksi.

 

Syyskuu

 

Lähestyvä syksy sai minut laatimaan hoitotahtoni.

Sunnuntait saivat uuden merkityksen, kun liityin Lepiksen perustamaan Sunday Classic-klubiin.

 

Lokakuu

 

Blogini täytti kolme vuotta. Syksyn harmautta ilmassa.

 

Marraskuu

 

Ilman Lepiksen How to survive November-projektia en olisi selviytynyt marraskuusta, sillä kaiken maallisen kaameuden lisäksi kaamea marrasflunssa velloi aivoissani tehden ajatustoimintani ihmeen höttöiseksi.

 

Joulukuu

 

Joulun odotusta. Kevään odotusta. Valon odotusta.

 

***

 

Siinä siis blogivuosi 2008. En edes viitsi laskea kuinka paljon kirjoituksia ja kuvia eri blogeissani olen julkaissut. Hankin sen sijaan elämän, hahhhah.

 

Kiitos kaikille lukijoille tästä vuodesta. Ilman teitä en olisi. Näin se on. Bloggaaminen on jatkuvaa interaktiivista toimintaa, inspiraation löytämistä muilta, innon saamista toisilta. Lämpöä, myötätuntoa, välittämistä, huomioimista.

 

Ihan oikeaa elämää.

 

 

 

lepis kirjoitti 31.12.2008 - 01:29
Ihan kuin mä olisin joku aktivisti!

Luulet vaan.... ;D ... löytäväsi elämää blogistanian ulkopuolelta! Hah! Et sinä pärjää ilman meitä, niinkuin mekään ei pärjätä ilman sinua!

Kiitos kuluneesta vuodesta ja riemumielin uutta kevättä odottelemaan!
iisi kirjoitti 31.12.2008 - 02:14
Ikälisät huomioon ottaen otamme ties monennenko uuden vuoden vastaan pahemmin riehumatta tai riemastumatta.
Kokemuksen pohjalta tiedämme, että aina valitamme vallitsevia oloja. Vasta jälkeenpäin tajuamme niiden olleen niitä hyviä aikoja.
Kyseessä lienee lievää vaikeampi asennevamma, tai sitten toisin päin.
Tai jotenkin, ihan miten vain.
Paha tapa tuo toivotteleminenkin. Sanahelinää, jota varsinkin naisblokkaajat harrastavat luvattoman paljon.

Ja miehetkin - vaivautuneesti vääntelehtien, jos joulumahaltaan kykenevät-
Elegia kirjoitti 31.12.2008 - 07:53
Olipas hauska kooste (lukuun ottamatta erästä niin lopullista tapausta - kävin selaamassa ja muistelemassa Katilin blogia, jota en itse ehtinyt seurata kauan ennen kuin se päättyi).

Ilotulista näkyi videossasi, joten ei tarvitse yrittää sinnitellä hereillä puoleenyöhön asti :D

Oikein paljon onnea vuodelle 2009 - olet mahtava ja inspiroiva blogiystävä!!!!
Polga kirjoitti 31.12.2008 - 09:54
Medbloggare - tsihih, nyt tenattaa! Eikäku siis oikke hiano vuat ens vuadeks, paremppa meinate!
SusuPetal kirjoitti 31.12.2008 - 10:32
Olet sinä aktivisti, Lepis, älä yritä. Elämää? Muualla? Joo, unta vaan, Riemumielellä kevättä kohti!

Iisi, pieni vaivaantunut kiemurteleminen tekee hyvää miesmahoille!

Elegia, varta vasten halusin sen ilotulituksen mahdollisimman aikaisin, jotta pääsee ajoissa nukkumaan, jotta taas voisi huomenna herätä ajoissa päivittämään blogia!

Polgara, tenata rauhassa, lorisee ja solisee suloisesti, kun medbloggaret lirittävät.
Tuima kirjoitti 31.12.2008 - 10:51
Kovasti vaiheikas on vuotesi ollut. Jospa ensi vuonna mukana olis enenmmän iloisia säkeitä. Hyvää uutta vuotta!
Vaiheinen kirjoitti 31.12.2008 - 11:13
Olennaisia asioita täynnä tämä blogivuosi monssa suunnassa.

Kiitos kuluneesta vuodesta ja erinomaista seuraavaa vuotta!

Toimii.
SusuPetal kirjoitti 31.12.2008 - 11:22
Vaiheikas on ollut vuosi, Tuima, ja tässähän oli vain blogivuosi, se toinen vuosi, henkilökohtainen vielä lisäksi. Vaan tulevaa kohti.

Kiitos itsellesi, Vaiheinen.
Uuna kirjoitti 31.12.2008 - 11:33
Olen tullut blogimaailmaan vasta kesän kynnyksellä, joten en tiedä sitä aikaisemmasta elämästä mitään. Oli hienoa lukea koosteesi. Ja ONNEA vielä saamallesi kunniamaininnalle. On kerrankin annettu oikealle henkilölle ja blogille/blogeille. Monipuolista, jännittävää, erilaista, kiinnostavaa...

Hyvää Uutta Vuotta ja potkua uusiin puuhiin!


SusuPetal kirjoitti 31.12.2008 - 11:40
Kiitos, Uuna, oli mukavaa, kun tulit Blogistaniaan -vaikea kuvitella, ettei sinua täällä olisi.
Iiris kirjoitti 31.12.2008 - 11:44
Vuotta uutta ja hyvää ja luovaa!
Susulle ja kaikille!
SusuPetal kirjoitti 31.12.2008 - 11:46
Myös sinulle Iiris!
Hirlii kirjoitti 31.12.2008 - 12:08
Riemu mielin Uutta Vuotta kohti ! Jokainen vuosi tuo ja vie,antaa ja ottaa. Jännittävää taas nähdä mitä vuodella 9:llä on mielessään.
SusuPetal kirjoitti 31.12.2008 - 12:32
Vuoden kuluttua tiedetään taas enemmän ysistä, Hirlii:)
Marjut kirjoitti 31.12.2008 - 13:58
Iloisin mielin kohti Uutta Vuotta mennään:) Vuoteen mahtuu aina niin hyviä kuin huonojakin asioita.


Toivotan oikein Hyvää ja inspiraation täyteistä vuotta 2009, sinulle Susu !
SusuPetal kirjoitti 31.12.2008 - 14:11
Vuoteen mahtuu todellakin paljon, Marjut, siksi on hyvä, kun saa edes kerran vuodessa jättää jotain taakseen. Hyvää uutta vuotta sinullekin.
Alastalo kirjoitti 31.12.2008 - 14:23
Jep! Hyvää tulevia vuosia. Kaikkia niitä! Ja taidatpa oikeastaan ansaita vuoden bloggari nimen tältäkin vuodelta. Jess!
SusuPetal kirjoitti 31.12.2008 - 14:30
Minähän toivon, viime vuoden tapaan, että sellaista äänestystä ei järjestetä, Alastalo, ihan mahdotonta laittaa blogeja johonkin järjestykseen.
Mukavaa vuotta 2009 sinullekin.
sirokko kirjoitti 31.12.2008 - 15:50
Mitenkä monta blogia sinulla onkaan, yhdeksän? Yhtä monta blogivuotta yhdessä kalenterivuodessa ynnä sitten se oma henkilökohtainen päälle. Vuonna 2008 tuli siis elettyä 10 vuotta jos oikein laskin, päihitit jo kaikki kissatkin. Nostan olkihattuani ja toivotan rikkaita rakkaita elämiä ensi vuodellekin.
SusuPetal kirjoitti 31.12.2008 - 15:55
Kahdeksan blogia ja yhdet kotisivut ja yksi elävä elämä, Sirokko. Hmm, onhan se aika paljon -ei ihme, jos vuoden lopussa on hiukka kuitti.

Ehkä pitäisi luvata, ettei ensi vuonna perusta enää yhtään blogia????

Kiitos olkihatun nostosta:)
Kimmeli kirjoitti 31.12.2008 - 16:31
Inspiroivaa Uutta Vuotta!!!!
SusuPetal kirjoitti 31.12.2008 - 16:33
Kiitos, Kimmeli.
Mimosa kirjoitti 31.12.2008 - 16:51
Kun lääkitys on kohallaan, taittuu taivalkin tuskattomammin.

Saldosi vuodesta näyttää olleen runsas ja elämänmakuinen.

Kiitos upeista kirjoituksistasi, toivottavasti saamme nauttia niistä ensi vuonnakin.

Tuo animaatio oli todella kuin ilotulitus :o)
SusuPetal kirjoitti 31.12.2008 - 16:53
Jep, Mimosa, kunnon rohdot pitävät kuosissa:)
Kutuharju kirjoitti 31.12.2008 - 17:22
Tyrmäävän monipuolinen vuosi takana sinulla, sinussa on niin paljon taitoja, sinusta on niin moneksi!!!

Mutta nyt täytyy sanoa että olen ihan järkkynä Katilista, en tiennyt!! Enpä tiedä muutenkaan mitään, tynnyrini pieneni tänä vuonna kuukausi kuukaudelta... Muistan sen Katilin huiman hyvän pakinan joka oli vain kansia vailla valmista (kirjallisuutta). Oi voi.

Mutta ihanaa vuotta sinulle, SusuPetal, ja iso kiitos!!
SusuPetal kirjoitti 31.12.2008 - 18:15
Kiitos sinullekin vuodesta, Kutis, tulevaa kohti!
Timo kirjoitti 31.12.2008 - 18:38
Olikin kätevä lista tuollainen vuosi-yhteenveto - paljon oot saanut aikaiseksi, hyvää jatkoa ja jaksamista tulevalle vuodelle 2009!
SusuPetal kirjoitti 31.12.2008 - 18:51
Vuosi on pitkä ja siihen mahtuu paljon, Timo. Ehkä liikaakin. Hyvää uutta vuotta!
Papi kirjoitti 31.12.2008 - 19:11
Onpa sinulla ollut vaiherikas vuosi. Uudelle vuodelle toivon kaikkea hyvää!
savisuti kirjoitti 31.12.2008 - 19:42
Kävin jo viime yönä täällä lukemassa mutta juutuin Katilin blogia lukemaan ja itkin niin paljon etten enää kyennyt kirjoittamaan sinulle mitään toivotuksia. Joten tässä ne tulee, turvonnein silmin mutta sydämestä: Oikein hyvää, oikeastaan vieläkin parempaa uutta vuotta 2oo9 sinulle!
Itkupilli kirjoitti 31.12.2008 - 20:27
Paljon oli tapahtumia vuotesi varrella ja niita olen onneksi ollut jakamassa. Kylla tama netti vaan on ihana asia, se yhdistaa ja lahentaa meita kaikkia. Ysi on kiva numero, olen aina tykannyt siita, joten se enteilee jotain oikein kivaa.
Susupetal kirjoitti 31.12.2008 - 20:57
Kiitos samoin myös sinulle, Papi!

Voi, ymmärrän hyvin Savisuti. Hyvää uuta vuotta myös sinulle.

Netti on ihana asia, Itkis, täällä pysytään ysivuonnakin:)
Isopeikko kirjoitti 31.12.2008 - 21:16
Mukavien hetkien takia peikko on kirjoittanut sinulle tiedoksi oikein pienellä ja terävällä kynällä tämän lauseen lopussa olevaan pisteeseen tarkasti kaikki tulevan vuoden tapahtumat
SusuPetal kirjoitti 31.12.2008 - 22:05
Onneksi on niin pienellä, etten näe, Isopeikko. Eihän sitä vielä halua tietää...
Marja-Leena kirjoitti 31.12.2008 - 23:44
Tulkoon vuodesta 2009 yksi elämäsi parhaista vuosista!
SusuPetal kirjoitti 31.12.2008 - 23:50
Kiitos samoin, Marja-Leena.
Eero-09 kirjoitti 01.01.2009 - 04:06
Toivotan mukavia bloggauskuukausia vuodelle 2009!
Eero kirjoitti 01.01.2009 - 04:14
Hyviä bloggauskuukausia vuodelle 2009
Pekka kirjoitti 01.01.2009 - 10:27
Uutta vuotta mukavaa
toivottavasti ei kovin vakavaa. ;-)
SusuPetal kirjoitti 01.01.2009 - 11:32
Kiitos, Eero.

Katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan, Pekka.
Holle kirjoitti 01.01.2009 - 12:26
Hyvää uutta vuotta. Ensimmäistä juttua odotellessa.
SusuPetal kirjoitti 01.01.2009 - 13:18
Eka juttu on jo kirjoitettu, mutta julkaisen sen vasta myöhemmin, Holle.
akkaparka kirjoitti 01.01.2009 - 16:39
Tiekkö Susu, mie nii tahtosin olla sie. Ko sie kerkeet! Hyvvää Alkavaa siis, olkoon elävä elämäis yhtä menestyvvää ko lokielämä!
SusuPetal kirjoitti 01.01.2009 - 16:42
Usko vaan, Akkaparka, et sie haluis olla mie!
hamalainen kirjoitti 01.01.2009 - 18:17
Yhtä runsasta uutta vuotta!
SusuPetal kirjoitti 01.01.2009 - 18:50
No, ei ainakaan enempää, hamalainen!
Mk kirjoitti 03.01.2009 - 02:23
Noihin lopun lauseisiin on helppo yhtyä.
Oikein valoisaa ja anteliasta alkanutta vuotta Sinulle!
SusuPetal kirjoitti 03.01.2009 - 10:43
Kiitos samoin myös sinulle, mk.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
susupetal

Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä.














 

 

 SusuPetal by Hoover, klik kuvaa