Jos ei halua tai jaksa tehdä töitä, ajan saa hyvin kulumaan katsomalla ulos ikkunasta. Ikkunan takana on havupuita.

Klo 7.45 on vielä liian pimeää, en näe kuin oman kuvajaiseni ikkunasta.

8.45 orava kiipeää kuusen runkoa ylös. En näe sen laskeutuvan. Ehkä sillä on pesä latvassa?

Minua ei laulata.

On pimeää. Harmaata. Aurinko on noussut, mutta sitä ei näy. Se valaisee ihan muita nurkkia ja ihmisiä.

Ikkuna on oikeastaan aika likainen. Vai onko se sään harmautta?

Orava jälleen. Onkohan se sama orava? Ne ovat kaikki niin samannäköisiä. Ehkä niillä on kommuuni kuusen latvassa?

Vieläkään ei laulata.

9.05 muutama sadepisara pyyhkii ikkunaa.

10.48 jätän ikkunan ja sen takana olevat havupuut ja lähden lounaalle. Voin olla varma, että mitään kovin järisyttävää ei tule tapahtumaan havupuiden katveessa poissaoloni aikana.

Ehkä oravatkin ovat syömässä.

11.30 palaan huoneeseen. Ulkona on, jos mahdollista, vieläkin pimeämpää. On päivän valoisin hetki. Marraskuu on upea kuukausi.

En halua laulaa.

13.45 orava ajaa toista oravaa takaa. Touhu näyttää aika älyttömältä, oravat pysähtyvät, molemmat yhtä aikaa, tuijottavat toisiaan, niiden kuonot värisevät, hännät ovat jäykistyneet varoituskolmioiksi. Muutama hetki ja jostain yhteisestä päätöksestä ne aloittavat taas takaa-ajon. Jos jaksaisin, kadehtisin niiden energiaa.

15.05 sade alkaa. Taivas tummenee entisestään. Kyllä se on mahdollista. Puitten rungot näkyvät kiiltävinä pylväinä, mutta vain hetken ajan, ennen kuin ne sukeltavat täydelliseen pimeyteen. Oravia ei näy.

16.08 jätän ikkunan. Sanomattakin on selvää, että tuijotus ulos jatkuu huomenna. Elämä on sellaista. Saman toistoa.

Marraskuukin tulee joka vuosi. Vieläpä samaan aikaan.

***

Lepiksen päivän tehtäväanto