Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
02.11.2008 - 16:07

Janis Ianin 15-vuotiaana levyttämä Society's Child (1966) sävähdyttää edelleen. Aikanaan levy oli kielletty joillakin amerikkalaisilla levyasemilla, käsitteleehän kappale rakkautta yli roturajojen, tabu vielä ei niin kauan aikaa sitten.

Janis Ianin tunnetuin kappale lienee At Seventeen, josta on tehty ilmestymisensä (1975) jälkeen covereita ihan riittävästi.

 

Janis Ian oli yksi ensimmäisistä muusikoista, joiden kotisivuilta saattoi ladata ilmaiseksi biisejä.

 

Omasta levyhyllystäni löytyy Janis Ianin ensimmäinen LP "Janis Ian" vuodelta 1967.

 

***

 

Sunnuntain muut klassikot: Hirlii, HannaH, Tuima, Vaiheinen, Lepis, Viides rooli, Sooloilija

 

 

Tuima kirjoitti 02.11.2008 - 16:21
Olin ihan unohtanut Janis Ianin - Between the Linesia kuuntelin kauan sitten paljon. Mutta olen aina luullut, että se oli hänen esikoislevynsä! Sellaista se oli ennen kun ei ollut nettiä, asioiden tarkistaminen ja tämänkaltaisten tietojen hankkiminen oli paljon hankalampaa. Tätä kappaletta en ollut koskaan edes kuullut.
SusuPetal kirjoitti 02.11.2008 - 16:23
Janisilla on takanaan todella pitkä ura, Tuima, aikanaan tuo Society's child kolahti kovaa.
Sooloilija kirjoitti 02.11.2008 - 16:48
Olen kuullut myös jossain elokuvassa tuon At Seventeenin. En muista kyllä Janis Iania oikein hyvin, enkä tiedä hänestä mitään. Mutta ihana kun aina voi oppia kaikkea uutta. Joten kiitos tästä naislaulajasta. Kuuntelenpa useammankin biisin. ja googletan lisätietoja.
SusuPetal kirjoitti 02.11.2008 - 16:53
Se näissä sunnuntaiklassikoissa on kivaa, että löytää uutta kuunneltavaa tai muistaa jonkun vanhan, jo unohtuneen esiintyjän, Sooloilija. Kaikilla kun on vähän erilainen maku ja muisti!
Hannah kirjoitti 02.11.2008 - 17:31
Ihan vieras minulle. Mutta aika mielenkiintoinen, koska tuossa ainakin folk-perinne ja musikaalityyli jotenkin kohtaavat. Tarkoitan, kitaran lisäksi tuossa on aika runsas taustaorkesteri. Mutta ei hullumpaa.
lepis kirjoitti 03.11.2008 - 06:40
Testing... testing... Joko tämä toimii...
lepis kirjoitti 03.11.2008 - 06:44
Se meni jotenkin tähän tyyliin eilen, että tuttu ääni, mutta sen yhdistäminen johonkin muuhun kuin tuohon 'At Seventeen' tuottaa mustan aukon. Taitaa olla ennen mun aikoja. Toisaalta tuolloin 60-luvulla en ollut vielä kovin rotutietoinen pienessä keskisuomalaisessa kirkonkylässä ;D

Kaunis on tuo ääni ja biisi koskettavuudessaan hieno klassikko. Kiitos tästä perehdytyksestä Susupetal!
SusuPetal kirjoitti 03.11.2008 - 06:48
No, vihdoinkin pääsee taas kommentoimaan, Lepis. Tästä se uusi viikko alkaa!
SusuPetal kirjoitti 03.11.2008 - 06:54
Jaaha, vuodatuksen eilisen takkuamisen vuoksi, on Hannahin vastaus kadonnut jonnekin.
Joo, kitara ja aika muhkea orkesteri.
Hirlii kirjoitti 03.11.2008 - 17:17
Jaha, nyt tänne siis pääsee.

Oli uusi tuttavuus tämäkin, varsin viehko. Yllättävän ja hämmästyttävän kypsä ääni viistoistavuotiaana jo tällä Janis Ianilla.
SusuPetal kirjoitti 03.11.2008 - 17:20
Vuodatus on vähän nihkeä avaamaan oviaan aina aika ajoin.
Joo, harvinaisen varhaiskypsä teini tämä Janis aikanaan, Hirlii.
mariar kirjoitti 03.11.2008 - 22:16
Ihan uusi tuttavuus. Hieno ääni ja oikeasti jotain sanottavaa!
SusuPetal kirjoitti 04.11.2008 - 06:39
Aika painavaa tekstiä, Mariar, kyllä.
maurelita kirjoitti 10.11.2008 - 23:29
En tuntenutkaan, kiitos upeasta hetkestä !
SusuPetal kirjoitti 11.11.2008 - 06:45
Olepa hyvä, Maurelita:)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä.














 

 

 SusuPetal by Hoover, klik kuvaa