Äiti oli tupeerannut hiuksensa, suihkuttanut kiiltävän kypärän pään peitoksi. Eteisessä haisi hiuslakalta, mutta se haju ei peittänyt alleen tuoretta viinanlemua, joka lehahti äidin suusta, kun hän kumartui Saijaa kohti.

-Minä olen koristellut koko aamun, katso, eikä ole upeaa!

Saija yritti pidättää hengitystään. Jos hän pystyisi siihen, haju katoaisi, äiti katoaisi, eikä olisi mitään aihetta huoleen. Juhlat voisivat alkaa.

-Minä leikkasin lisää lepakoita siitä kartongista, jota ostettiin Tiimarista. Ja hämähäkkejä. Ja sitten minä otin jotain vanhoja valkoisia lakanoita ja tein niistä haamuja, katso Saija.

Äidin hymy vääntyi. Likaisenvärinen aave roikkui kattolampusta. Se on hirttänyt itsensä, Saija ajatteli.

-Ja sitten minä ajattelin, että minähän voisin olla vaikka ennustaja, katso, minähän näytän ihan mustalaiselta, kun hiukset ovat näin ja minä laitan vielä sen pitkän hameen ja...

Äiti nuolaisi huuliaan. Saija tiesi, että kohta äiti lähtisi keittiöön, avaisi kaapin oven, joisi suoraan pullosta.

-Näistä tulee upeat juhlat! Parhaimmat Halloween-juhlat mitä sinun luokallasi on koskaan ollut!

Saija katsoi ympärilleen. Hän oli koristellut asunnon edellisiltana, kiinnittänyt hämähäkit teipillä seiniin, pujotellut mustat langat lepakoihin ja laittanut lepakot lepattamaan oviaukkoihin. Äiti oli painanut nastalla langat kiinni ovilistaan. Kaikki oli tehty valmiiksi ennen nukkumaanmenoa. Kaikki oli ollut valmista.

Äiti ei ollut juonut kahteen viikkoon.

-Vaihda nyt vaatteet, niin sitten minä meikkaan sinut. Ja itseni. Vieraat tulevat ihan kohta, Saija. Sinun kaverit tulee ihan kohta ja kaiken pitää olla valmista.

Äiti meni keittiöön, paukutteli ovia ja alkoi laulaa.